Keparissa uutisoitiin, että vaihto-oppilas on 5kk vaihto-oppilaana ja on jumissa englannissa, kun lennot eivät kulje.
Isäntäperhe ja vaihto-oppilas ovat terveitä ja vaihto-oppilas kaipaa jo suomen.
Nyt suunnitelmissa olisi lento Amsterdamin kautta suomeen.
Parempi pysyä vaan siellä engalnnissa, kun sinne kerran on mennyt.
Vähän on erikoista, että lähdetään ulkomaille tällaisena vuotena, kun korona jyllää.
Olisi pitänyt vähän ajatella,ennenkuin lähtee.
Eikä se takaa, ettei ole koronaa, vaikka ei olisi oireita, voi olla hyvinkin ärhäkän koronan kantaja tietämättään, joten parempi pysyä englannissa, kerta on ottanut riskin ja lähtenyt tällaisena vuotena vaihto-oppilaaksi, kun olisi pitänyt pysyä suomessa.
Tällähetkellä ei ole varaa vaarantaa suomalaisia ärhäkämmällä viruksella, jos kaikki ulkomaille menneet suomalaiset päästetään takaisin, niin varmana tulee se ärhäkämpi virus ja sen jälkeen tulee se afrikkalainen muunnos, joka on vielä vaarallisempi eli rajat vaan kiinni, eikä ketään saa maahan päästää.
Ihan turha alkaa maassa asuville suomalaisille mitään liikkumis rajoituksia määräämään, jollei rajoja laiteta kiinni ja ulkomailta paasaa turistia ja väkeä maahan, niin sieltä se ärhäkämpi korona maahan tulee, ei maan sisältä.
Vaihto-oppilas jumissa englannissa
2
74
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä net nämä Skopjen lennot sitten on? Joka lennolla parikymmentä tartuntaa ja lennot jatkuu.
- Anonyymi
Päättäjät eivät rajoita ulkomaalaisten maahantuloa, mutta suomalaisten liikkumista omassa maassakin halutaan rajoittaa,
Joka päivä tulee laivaliikenteen mukana 1000-3000 matkustajaa.
Sitten ihmetellään uudenmaan ja pääkaupunkiseudun jokapäiväisiä yli 200 uuden koronatartunnan määrää ja olipa jo 60 tartuntaa uutta koronamuunnosta mukana.
Kumma, kun ei rajoja saada kiinni, vaikka sieltä sitä koronaa tulee, vaikka suomalaiset olis vuoden kotona neljän seinän sisällä, niin satoja tartuntoja tulee joka päivä ulkomailta suomeen, eikä nämä vatipäät sitä tajua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4576532Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1803882Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1092521Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262030Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1331405Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751305- 671144
- 631095
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te771059- 441003