Miesten saunavuoro

Anonyymi

Ramin paino lepäsi kiihottavasti päälläni. En päässyt sieltä mihinkään. Ei sillä, että olisin halunnutkaan, mutta tuntui mukavan alistuneelta ajatella niin, että minulla ei ollut mitään mahdollisuutta Ramia vastaan.

Ohjasin Ramin paisuneen terskan pakaroideni väliin syljestä liukasta reikää vasten. Nussi mua rakas, huokailin Ramin korvaan. Työnnä sun ihana kyrpä syvälle mun kiimaiseen perseeseen. Tätä Heikki ei saanut, mutta sinä saat. jatkoin kuiskailuani.

Ei saatana, Rami huohotti. Hänen lantionsa jännittyi ja hän painautui minua vasten. Tunsin ihanaa kipua ja voihkaisin ääneen. Annoin periksi ja Ramin turpea kulli alkoi sentti sentiltä upota kiimasta supistelevaan reikääni. Aaah, ei saatana, Rami huohotti, kun hän työnsä kyrpänsä kahvaa myöten sisään. Rami piti minusta tiukasti kiinni ja hänen lantionsa alkoi työnnellä voimalla. Paksu kulli teki todella hyvää ja minä myötäilin Ramin työntöjä.

Ihanaa, huokailin Ramin korvaan ja yllätin hänet suutelemalla häntä halukkaasti. Rami vastasi suudelmaan kiihkeästi. Huone täyttyi miesten nussimisen äänistä. Sänky natisi, Rami huohotti ja minä voihkin nautinnosta. Äänistä saattoi saada osansa naapurin vanhapiikakin, mutta se ei ainakaan minua haitannut. Ja Rami ei ehkä sillä hetkellä sitä ajatellut.

Rami alkoi olla valmis. Mies päälläni paineli voimalla hikeä valuen. Kyrpä pumppasi kiimaista persettäni. Rami oli ihan hetken päässä menettämässä poikuuttaan näissä hommissa. Raavin kevyesti Ramin karvaisia pakaroita. Nussi rakas, anna kyrpää oikein kunnolla, noin juuri, huohotin Ramin korvaan. Anna vaan tulla, roiski sun spermat syvälle mun kiimaiseen persereikään, jatkoin Ramin kiihottamista.

Rami murahteli ja jäykistyi päälläni. Hänen raskas vartalonsa nytkähteli. Muutama hätäinen työntö vielä. Tunsin kullin sykkivän kevyesti sisälläni. Tiesin paksun, lämpimän sperman purkautuvan sisääni. Pidin tiukasti Ramista kiinni. Se hetki on paras hetki. Kun tuntee toisen miehen nautinnon huipun sisällään.

Ramin purkaus kesti pitkään. Tiesin, että hän ei varmaan ihan hetkeen ollut saanut naista ja miestä tuskin koskaan. En kiirehtinyt. Rami makasi raskaasti hengittäen päälläni. Sitten hän pyörähti selälleen viereeni. käytin tilaisuutta välittömästi hyväkseni ja imaisin Ramin spermaisen kullin suuhuni. Ja taas onnistuin yllättämään Ramin. Imin hellästi tuota ihanaa elintä puhtaaksi äskeisen puuhan jäljiltä. Samalla tunsin, kuinka spermaa valui lakanalle nussitusta reiästäni.

Jää yöksi rakas, kuiskailin Ramille. Otetaan vielä uusiksi, oot niin hyvä nussimaan, huokailin ja imin Ramin kalua. Tiesin, että Rami olisi aamuun saakka.

1

3347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisää

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      115
      2971
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1351
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1217
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      865
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      693
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      642
    Aihe