Aihe

14.1 Ulkolinja TV 1 klo 22 Pääepidemiologi Tegnell ja Ruotsin koronakriisi

Anonyymi

Yllättävä tieto, että Ruotsi on yrittänyt aktiivisesti vaikuttaa Suomen pandemian
hoitoon. Ruotsista on oltu Suomeen yhteydessä poikkeusolojen aikanakin ja
viestien sisältö on ollut rajoitusten välttäminen. Suomen onneksi viranomaiset
ja päättäjät tekivät oman arvionsa mukaan. Tilastot kertovat faktat.

51

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko se siis uusinta tänä iltana?
      Yhden Ulkolinjan aiheesta olen katsonut jo. Vai onko se oikein joku jatkokertomus?

      Kyllähän siinä katsomassani joku Haaparannassa asuva muusikko arvosteli sitä raja auki, raja kiinni, raja auki, raja kiinni ... leikkiä. Kuitenkin kun Haaparanta ja Tornio on totuttu pitämään yhtenä ja samana kaupunkina kautta aikojen.
      En saanut siitä sellaista käsitystä, että Ruotsi olisi virallisesti yrittänyt vaikuttaa Suomen pandemian hoitoon.
      Kukas muu Suomeen on ollut täältä yhteydessä muut kuin Paloma ja minä? Ai niin, joo. Olihan täältä joku ollut vuosi sitten yhteydessä siihen Snellmanniin.
      Aina yhtä pöyristyttävää, jos Ruotsista ollaan yhteydessä Suomeen vaikka naapurimaita ollaan.

      • Anonyymi

        Sanos muuta, mutta meidän olisi pitänyt peesailla Tegnellin muka idioottivarmaa linjaa, eikä alkaa sulkemaan kouluja sekä maakuntaa ym.
        No, täytyy vilkasta onko uutta asiaa vai uudelleen lämmitettyä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanos muuta, mutta meidän olisi pitänyt peesailla Tegnellin muka idioottivarmaa linjaa, eikä alkaa sulkemaan kouluja sekä maakuntaa ym.
        No, täytyy vilkasta onko uutta asiaa vai uudelleen lämmitettyä.

        Onko Suomessa nyt koulut kiinni?
        Jos ei, niin miksi ei, kun on sitäkin helpommin tarttuvaa mutaatiota liikkeellä.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Onko Suomessa nyt koulut kiinni?
        Jos ei, niin miksi ei, kun on sitäkin helpommin tarttuvaa mutaatiota liikkeellä.

        Suomessa ei ole niin paha tilanne kuin Ruotsissa.
        Uusia rajoituksia on kuitenkin ilmoitettu tulevan mutaationkin leviämisen estämiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanos muuta, mutta meidän olisi pitänyt peesailla Tegnellin muka idioottivarmaa linjaa, eikä alkaa sulkemaan kouluja sekä maakuntaa ym.
        No, täytyy vilkasta onko uutta asiaa vai uudelleen lämmitettyä.

        Huomio: Milloin Ulkolinja ohjelma on tehty ? Ei ihan eilen ? Ja se kertoo Ruotsista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huomio: Milloin Ulkolinja ohjelma on tehty ? Ei ihan eilen ? Ja se kertoo Ruotsista.

        Ainakin se, jonka näin, vaikuti olevan jostain tuolta lokakuulta kai ja kertoi koko korona-ajasta taaksepäinkin.

        Käsittäkseni täällä nyt on aika tiukkojakin rajoituksia. Rajoituksiahan on ollut jo keväästä saakka. Ei täällä ihan olla eletty niinkuin pellossa.
        Taikka mistäpä minä niitä viitsin enää seurata, kun itselläni on ollut ihan omat rajoitukset jo melkein 11 kk. Jotain rajoituksia on sellaisia, ettei ne aivan pelkkiä suosituksia nyt enää ole, vaan sakkojen uhalla yritetään saada porukat tottelemaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei ole niin paha tilanne kuin Ruotsissa.
        Uusia rajoituksia on kuitenkin ilmoitettu tulevan mutaationkin leviämisen estämiseksi.

        Mutta oliko tilanne Suomessa pahempi keväällä kuin nyt, kun koulut silloin suljettiin, elikkä laitettiin etäopetukseen?

        Etäopetuksessa täälläkin lukiot ja siitä ylöspäin olivat keväällä ja nyt ovat uudestaan. Iltaisin sitten kerääntyvät tuonne kylille, kun urheiluhallit on kiinni ja jää turhaa joutoaikaa. Ja haluavathan nuoret toisiaan tavata, sehän on selvää.
        Mukavalle kuulostaa pikkulasten iloinen kälkätys tuolta viereisen koulun pihalta päivisin ja nyt lumen aikaan iltaisinkin. Aika synkkää heillä olisi istua päivät kotona tietskarin ääressä.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Onko Suomessa nyt koulut kiinni?
        Jos ei, niin miksi ei, kun on sitäkin helpommin tarttuvaa mutaatiota liikkeellä.

        Kouluja ei ole suljettu koko aikana, eikä peruskoulussa mennä enää etäopetukseen koska keväällä osa oppilaista katosi opettajilta eivätkä osallistuneet opetukseen. lusmuilijat siis pilasivat pelin ja nyt koulutyö alkaa taas joululoman jälkeen normaalisti lähiopetuksena peruskouluissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanos muuta, mutta meidän olisi pitänyt peesailla Tegnellin muka idioottivarmaa linjaa, eikä alkaa sulkemaan kouluja sekä maakuntaa ym.
        No, täytyy vilkasta onko uutta asiaa vai uudelleen lämmitettyä.

        Event 201 oli Bill Gatesin ja Maailman Talousfoorumin (WEF) järjestämä simuloitu pandemiaharjoitus 6 viikkoa ennen ensimmäistä “koronaviruksen leviämistä” Wuhanissa. Onko se sattumaa?

        Hopi hopi, juoskaa ottamaan "rokote"

    • Anonyymi

      Toivottavasti jaksaisi katsoa, vaikka ei siinä Sitran tuoreesta muistiosta ole,
      jonka mukaan Suomea yritettiin "ohjeistaa Ruotsista,
      mikä kuulostaa röyhkeältä ja ylimieliseltä,
      koska Suomi on maailman huippua eikä mikään lääketieteen kehitysmaa
      millaiseksi Tegnell laumasuojineen on osoittanut oman tasonsa.

      Jos olisi Tegnellin ja Ruotsin mukaan menty olisiko meilläkin jo 10000
      menehtynyt koronaan ?

      Tähän mennessä 616, mikä on surullista sekin.

      • Kun katsoo Ruotsin koronakuolleitten ikäjakaumaa, niin kyllä niillä on suurimmalla osalla ollut jo toinen jalka haudassa muutenkin. Ehkä osa jo kuolemaansa toivoneetkin.

        https://platz.se/coronavirus/?fbclid=IwAR1bBO4SowDcOYAxof0qn8DC4Opg4O5LEabStYsJRYd6tkMt7aF9iKtjCTU#jump-to-age-distribution

        No nythän niitä alkaa varmaan ikäloppuja kuolemaan vähemmän koronaan, kun kuolevat pian aikaa sen jälkeen, kun heidät on rokotettu. Ja kuten arvata saattoi, niin ei sitä myönnetä rokotuksesta johtuvaksi, vaan vedotaan siihen, että multisairaita olivat jo ennestään.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Kun katsoo Ruotsin koronakuolleitten ikäjakaumaa, niin kyllä niillä on suurimmalla osalla ollut jo toinen jalka haudassa muutenkin. Ehkä osa jo kuolemaansa toivoneetkin.

        Sinulta tuota hapanta kaljaa riittää meille asti.
        Liiankin kanssa.

      • Anonyymi

        Tegnell yritti saada Suomen "samaan junaan" jotta Ruotsi ei olisi ollut ainoa maa maailmassa jossa toimittiin avoimesti pelkästään vapaa-ehtoisuuden pohjalta. Nyt syksyllä poliitikot ottivat vallan Tegnelliltä ja rajoitukset koveni Ruotsissa, mutta vieläkin toimitaan vapaa-ehtoisuuden periaatteella, joten mm. hengityssuojia ei näy kovin runsaasti.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Kun katsoo Ruotsin koronakuolleitten ikäjakaumaa, niin kyllä niillä on suurimmalla osalla ollut jo toinen jalka haudassa muutenkin. Ehkä osa jo kuolemaansa toivoneetkin.

        https://platz.se/coronavirus/?fbclid=IwAR1bBO4SowDcOYAxof0qn8DC4Opg4O5LEabStYsJRYd6tkMt7aF9iKtjCTU#jump-to-age-distribution

        No nythän niitä alkaa varmaan ikäloppuja kuolemaan vähemmän koronaan, kun kuolevat pian aikaa sen jälkeen, kun heidät on rokotettu. Ja kuten arvata saattoi, niin ei sitä myönnetä rokotuksesta johtuvaksi, vaan vedotaan siihen, että multisairaita olivat jo ennestään.

        Onko kroonisia sairauksia sairastava vanhus jotain toisen luokan kansaa joka saakin kuolla pois? Aika kylmä mielipide ja varmaankin mielipiteesi muuttuu kun olet itse samassa tilanteessa, tai vanha omaisesi on kuolemaisillaan koronaan.

        Siksi en sitä rokotetta hingukaan, koska olen multisairas ja sellaisten rokotuksen jälkeisiä kuolemia vähätellään johtuvaksi pohjalla olevien sairauksien syynä, eikä suinkaan rokotteesta johtuviksi.

    • Anonyymi

      Millä ihmeen perusteella Ruotsista yritettiin painostaa Suomea ?
      Mitä tietoa naiivit kansankodin kynttilät luulivat omaavansa, jota ei Suomessa
      olisi ollut ?
      Vääräksi se svenssonien tieto on tullut todistetuksi.
      Mitään laumasuojaakaan ei tullut.

      Miksi ei kukaan Ruotsissa kyseenalaistanut Tegnellin strategiaa,
      vaikka tuhansia ihmisiä kuoli ?
      Missä pilvilinnoissa ruotsalaiset elävät,
      luulossa, että heillä on kaikki niin hyvin ?

      Onneksi Suomessa on edes tämä tilanne - toistaiseksi.
      Kiitos THL:n ja hallituksen ja kaikkien alan erikoislääkäreitten
      ja muitten tahojen.

      • """Millä ihmeen perusteella Ruotsista yritettiin painostaa Suomea ?"""

        Kuka Ruotsista tarkemmin on yrittänyt painostaa Suomea?

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        """Millä ihmeen perusteella Ruotsista yritettiin painostaa Suomea ?"""

        Kuka Ruotsista tarkemmin on yrittänyt painostaa Suomea?

        Tegnell!

      • Anonyymi

        Tegnell väittää edelleen että Suomi tulee jälkijunassa perässä. Pitää olla aikamoinen maailmanennätyksellinen tautirypäs jos sairastuneiden ja kuolleiden määrä vähintään kymmenkertaistuisi äkillisesti. Tegnell toivoo tätä jotta hänen väärät päätöksensä unohdettaisiin.

        Niinkö tuo väittää edelleenkin?
        Eikös tuossa justiin joku (sinäkö, kun sama nikki?) "tiennyt", että Tegnell on syrjäytetty.

    • Anonyymi

      Suomesta on kupsahtanut enempi porukkaa kuin ruottista, kun saldoa on laskettu päin persettä!🙉🙈🙊

      • Anonyymi

        persu ?

      • Varmaan yli yhdeksänkymppisiä (ja yli kahdeksankymppisiäkin) on kuollut koko joukko viime vuoden aikana Suomessakin, vaikkakaan ei just koronatartunnan saaneina.

    • Anonyymi

      Mitäköhän muut maat olisivat ajatelleet jos Suomesta olisi alettu alkaa neuvoa ja painostaa niitä ?

    • Anonyymi

      Oli strategia tai rajoitukset mitkä hyvänsä , ei se corona lopu rokottamalla kuin nappia painais , kyllä varmaan vielä 10 vuotta ympäri palloa muodossa jos toisessa .- Rokotteen ottaneet jotka sille ei oo allergisia tietysti pääsevät helpommalla .-

      Lekman

    • Influenssaa varten rokotetaan vuosittain ja näin käy koronaviruksen kanssa, tämän vuoden aikana saadaan tauti hallintaan ja seuraavat vuodet sen hallintaa kuten influenssassakin.

    • Anonyymi

      Ruotsissa on ollut 10 kertaa enemmän koronaa ja Göranit ihmettelevät,
      miten niin Suomeen ei saa tulla ihan muuten vaan turistina,
      kyllä suomalaiset on vihamielisiä !

      • Anonyymi

        Oli uusi dokumentti, joka juuri tuli telkasta loppuvuodesta kuvattu.
        Siinä PM Löfven puhui marraskuussa tv:ssa sanoi yi 6000 kuollut kauhisteli. Nyt 10185 .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oli uusi dokumentti, joka juuri tuli telkasta loppuvuodesta kuvattu.
        Siinä PM Löfven puhui marraskuussa tv:ssa sanoi yi 6000 kuollut kauhisteli. Nyt 10185 .

        Marraskuun 4.pvä on ollut se 6009 kuollutta.
        No loppuvuottahan se tavallaan.

    • Anonyymi

      Tegnell selittelee pokkana, että "Suomella on ollut paremmat valmiudet ja resurssit testeihin" ym.

      Ei Suomessa mitään Ruotsia kummemmin ole ollut "valmiina".
      Itsehän me valmiudet on luotu. Eli terveydenhoito henkilökunta
      ylilääkäreistä apuhoitajaan.
      Pandemia oli yhtä uusi niin Suomelle kuin Ruotsille.

      Miksei Ruotsi pistänyt tuulemaan, luonut niitä "valmiuksia" ?

    • Anonyymi

      Pohjois-ruotsalainen matkailuyrittäjä suorastaan syytti Suomea,
      kun ei päässyt turisteja Suomeen tuomaan joulupukin pajaan,
      maasta, jossa on 10-kertaisesti enemmän koronaa !

      "Pitäisikö meidän itse keksiä joulupukki ?" kysyy yrittäjä.
      No olisivat "keksineet" ! Punaiset vaatteet ja tekoparta ei olisi paljon
      maksanut.

      On Suomen vika, kun 4-5 viikkoa meni hänen matkailuyrittämistään kiville.

    • Anonyymi

      Kun vanhainkodeissa ei ollut laitteita antaa happea eikä ravintoa suoneen,
      niin aloitettin saattohoito tai pikemminkin kuoleman aiheuttaminen.

      Muutaman päivän happihoito olisi pitänyt monen iäkkään ihmisen hengissä.
      Sairaalaan ei saanut lähettää. Annettiin morfiinia ja jotain muuta ainetta,
      mikä vaikeutti lisää hengittämistä.

      Suomalainen hoitaja kertoo, että hän sanoi miehelleen työvuoroon lähtiessä,
      että hän lähtee vanhuksia tappamaan. Hoitajalle on vaikea paikka,
      kun tietää mikä lopputulos on sillä "hoidolla", jonka lääkärit ovat
      määränneet, useimmiten puhelimessa potilasta näkemättä ja tapaamatta.

      • Se oli viime keväänä se, eikä mitään uutta tietoa kenellekään täällä.

    • Anonyymi

      Suomalaiselle tai ainakin minulle oli kyllä uuttakin ja ihmeellinen asenne Tegnellillä,
      hän "katsoo kokonaisuutta ja lopputulosta", kun ihmisiä kuolee
      sadoittainkin päivässä !
      Lopputulos on aika selvä hänen strategiallaan.

      Katsoitko itse ohjelman ?

    • Anonyymi

      Suomalaiset kommentoivat ohjelmassa, että ruotsalaiselle on kauhistus, jos
      häntä määräillään, johtuuko siitä sitten, että kukaan ei halua tehdä päätöksiä
      (ja ottaa vastuuta), niinkuin ohjelmassa myös todettiin.

    • Anonyymi

      Korona on kuulemma rikkonut Suomen ja Ruotsin välit,
      kun suomalaiset on niin vihamielisiä ruotsalaisia kohtaan,
      ettei saa turistiksikaan tulla ihan muuten vaan ilman pätevää syytä.

      Ohjelmasta myös sai kuvaa, että Ruotsissa eletään niinkuin koronaa ei olisikaan,
      ei maskeja, kauppakeskusket ja ravintolat on täynnä, ihmiset rilluttelee kapakassa niinkuin ennen.

      Ovatko ruotsalaiset sulkeneet kuolemankin pois todellisuudestaan ?

      Suomalaiseläkeläiset on suurin ryhmä vanhuskuolleista.
      Luku ruotsalaisten kohdalla jossain vaiheessa on ollut
      30 menehtynyttä 100000:taa kohtaan.
      Suomalaisilla 145, jos oikein muistan.

      Vanhuksia on muutenkin 90% kuolleista ?

      • Anonyymi

        Voiko omahyväisyyteen kuolla. Voi.

        Ihmetytti dokumentin 14.1. maininta vanhusten hoidosta heidän hoitokodeissa. Sairastuneita ei siis siirretä sairaalaan happea saamaan. Päinvastoin. Hoitokodeissa annetaan hengitystä lamaavaa lääkitystä. Hoitajat ovat yksityissektorilla huonosti koulutettuja tuntipalkkalaisia. Vanhukset eivät saa hoitoa, saattohoitoa kenties. Tämä on väärin. Moni koronavanhus eläisi varmaan jopa vuosia vuosia hyvää elämää.

        Ohjelman mukaan Ruotsissa hoivakodeissa käytetään vakihoitajien lisäksi
        "tuntityöläisiä",
        joilla ei juuri mitään alan koulusta, (ns. laitosapualaisia/perushoitajia?)
        eivät he osaa hoitaa vaikeasti sairaita.

        Ko. potilaat kuuluvat sairaalaan, jos ei hoivakodilla ei ole laitteita eikä osaamista
        hoitaa heitä. Ei heitä kuulu alkaa tappaa.

        Tuossa kohtaa ohjelmaa meni viimeinenkin usko ruotsalaisiin täysin.
        Miksi Suomessa on ollut vuosikymmeniä vallalla jonkinlainen Ruotsin ihailu ?

    • Anonyymi

      En katsonut ohjelmaa. Selitettiinkö syitä miksi suomalaisia iäkkäitä kuoli niin paljon ?
      Oliko yksinäisyys syy ? Eikö ollut ketään keltä pyytää apua ? Kielitaito ?
      Vai kuoliko heitä paljon kuolemanlaitoksissa vai kotona yksin ?

    • Anonyymi

      Uskooko Tegnell edelleen valinneensa oikean strategian ?
      Heppu puhuu kuin ei mitää erikoista olisi tapahtunut, ihan ulkopuolisena
      kuin asia koskettaisi häntä miillään tasolla.

      • Anonyymi

        Kiinnitin samaan huomiota. Ruotsissa on kuollut satojakin ihmisiä päivässä,
        eikä pääepidemiologille ole tullut ollenkaan mieleen miettiä muuta strategiaa,
        hän vain odotteli hyvää lopputulosta, laumaimmuniteettiä.

        Pitäisikö ihmisten kuolla hänen silmiensä eteen, että hän heräisi.

        Eikö jokaisella ole oikeus saada asianmukaista hoitoa ?
        Eikö jokainen sairastunut joka päivä pitäisi pyrkiä pitämään pitämään hengissä ?

        Sehän on lääkärin tehtävä: Suojella elämää.

    • Anonyymi

      Jatkuvastihan ihmisiä maissamme kuolee , syystä tai toisesta .- Näyttäisivät vaa sen kokonaiskuolleitten määrän esim. viimeiset 20 vuotta ! Ei se tämänpäiväinen tilanne kyllä suuresti poikkea ennen sitä Corona aikaa ! Jos nyt muuta luulit !

      Lekman

      • Anonyymi

        Et ole oivaltanut mistä on kysymys. Kysymys ei ole siitä montako vuosittain kuolee.
        Sydän- ja verisuonitaudit, syövät ym. taudit vievät ihmisiä ,
        mutta korona on
        t a r t t u v a
        tauti.

    • Olen käsittänyt, että Ruotsin valitsema linja johtuu ihmisten oikeudesta valita. Ei pakkoa vaan vapaaehtoisuutta.

      • Suomessa näkyy vallitsevan käsitys, ettei Ruotsissa mitään rajoituksia ole ollut ennen kuin nyt.

        Heti viime maaliskuussa peruutettiin kaikki suuret yleisötapahtumat; konsertit, festivaalit ... Teatterit, oopperat, museot ... laitettiin kiinni. Ravintolat ovat saaneet olla auki, mutta nissä on ollut kautta ajan tiukat rajoitukset; pöytien välit, seurueen suuruus ja vain samaa seuruetta olevat samaan pöytään. Vain pöytiin tarjoilu on ollut sallittua. Jos joku ravintola ei ole määräyksiä noudattanut, niin sellainen paikka on laitettu kiinni.

        Kokoontumisrajoitus oli 500 pers. jo heti keväällä. Sen ikävästi katkaisi se BLM-mielenosoitus, mihin kerääntyi "hyvän asian puolesta" enemmän kuin sallittu määrä.
        Kokoontumisrajoitusta on tiukennettu vähitellen pienemmäksi ja pienemmäksi. Kun täällä oli jo 50 hengen rajoitus, niin Suomessa se oli vieläkin suurempi silloin.
        Hämmästelin kesällä, kun huomasin Suomessa pidettävän lavatanssejakin. Ei täällä ole sellaisia bileitä saanut pitää missään.

        Ja mites se on Suomessa se maskien käyttö? Käsittääkseni kukaan ei saa sakkoja tai joudu vankilaan, jos ei käytä maskia. Ei siis mitään maskipakkoa sielläkään, niinkuin ei täälläkään.

      • Anonyymi

        Älä !

    • Anonyymi

      Suomessa käytetään aika kiitettävästi maskeja.

      Ohjelmassa sanottiin, että Ruotsissakin rajoituksia on,
      mutta kun ne ovat vapaaehtoisia, ihmiset eivät välitä niitä.

      Vapaaehtoisia ne on Suomessakin. Ei laki salli pakottaa eikä sakottaa.
      Hallitus ja THL on antaneet "vahvan suosituksen",
      joka käytännössä tarkoittaa, että tajutkaa ihmiset käyttää maskeja !
      "Vahva suositus" on kohtelias käsky !

      • Vapaaehtoisiako?
        Mitkäs noista mainitsemistani Ruotsissa jo viime keväänä asetetuista rajoituksista oli vapaaehtoisia?
        Kyllä niistä sanktioita olisi tullut, jos ei niitä olisi noudatettu. Aika monelle ravintolalle tulikin.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Vapaaehtoisiako?
        Mitkäs noista mainitsemistani Ruotsissa jo viime keväänä asetetuista rajoituksista oli vapaaehtoisia?
        Kyllä niistä sanktioita olisi tullut, jos ei niitä olisi noudatettu. Aika monelle ravintolalle tulikin.

        Ei olleet ajatukseni koossa ko. koskien kommenttiasi ryhmätilaisuuksista,
        ajattelin enemmän yksityisen ihmisen käyttäytymistä.

        En muuten tiedä missä lavatansseja olisi ollut. Niitä on muutenkin vähän enää
        eikä niihin kukaan kunnon artisti bändinsä kanssa olisi mennyt, kun ei ole maksavaa yleisöäkään rajoitusten takia tarpeeksi.
        Ei kukaan tappiokseen lähde esiintymään. Koko orkan pitää saada palkkionsa.

        Jollakin 80-100-vuotiaalla macholla (?) oli jollakin palstalla kova hinku niihin.
        Mitään ei ollut maailmassa pandemian keskellä tärkeämpää kuin hinku päästä tanssilavalle
        t y t t ö ystäviä (monikossa!) tapaamaan.

        Hangan Lavalla ainakin.

        Mutta se on myöhäistä nyt, sillä: "Kiitos paljon Teille kaikille, jotka olette käyneet Hangan lavalla kesän aikana! Tanssi-iltamme ovat olleet hienoja ja Teitä on on ollut jokaisessa tanssi-illassa hienosti paikalla! Kesäkauden viimeiset tanssit ovat pe 4.9.2020 klo 19-23 ja silloin tunnelmoidaan tanssiorkesteri Kaihon kanssa. Tule Sinäkin!"

        Jos olet kiinnostunut tietämään, ketä muita esiintyjiä siellä on kesän aikana ollut ja olet Facebookilla, niin vilkaisepa Hangan Lava Fun Club.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomeen julistettu poikkeustila

      Ulkonaliikkumiskielto pikapuoliin.
      Maailman menoa
      284
      6907
    2. Hallitus sekaisin kuin seinäkello, olis kuitenkin pitänyt ottaa se Nyrkki

      Yle: Toisen asteen rajoitukset saavat hallituksen rivit rakoilemaan. "Nuorisojärjestöt vaativat koronanyrkkiä: Onko tilanne kenenkään hallussa?" Ris
      Maailman menoa
      259
      5072
    3. Helsingin Itäkeskuksessa maskipakko, valvotaanko sitä?

      Itiksessä on nyt maskipakko mutta valvotaanko sitä mitenkään? https://www.itis.fi/fi/ajankohtaista/kauppakeskuksessa-maskipakko
      Maailman menoa
      224
      3973