kehari vanhempana

Kylla lievasti kehitysvammainen osaa huolehtia. Lapsestaan ihan. Hyvin. tiedan joitakin. Tapauksia.
7151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joo, tukivoimilla keharit vielä pärjännee vanhemmuudessa, mutta koittakaapa itseksenne kasvattaa se lapsi.

Lapsi kasvaa ja tarpeet muuttuu kasvaessa. Ei se lapsi ole ikuinen vauva.

Itseäni pelottaa ajatus, että miten kehitysvammaiset vanhemmat pärjää teinin kanssa, kun tämä alkaa kapinoimaan ja voi mahdollisesti karata juhlimaan koulun päättäjäisiä, joissa sitten ryypätään. Ihan normaaliälyisille vanhemmillekin on vaikeaa pitää tällaista teiniä aisoissa.

Joskus tästä aiheesta oli ruotsalainen tutkimus. Vaikka lapset olisivatkin olleet normaalisti kehittyneitä, niin heidän älykkyys jämähti vanhempiensa tasolle ja kommunikoinnissa oli puutteita. Toista oli niillä, jotka pääsi sijaisperheeseen ja saivat kehittyä mahdollisimman normaalisti. Kyllä pitäisi ajatella lapsen oikeuksia turvalliseen ja vastuulliseen kasvuympäristöön. Paljon on ihan normaaliälyisten hoivissakin Eerikan kaltaisia lapsia vailla turvallista kotia, mutta lastensuojelun resurssit ei tehdä riittää eikä ole välttämättä edes kiinnostusta puuttua.

Äänestä

Kehitysvammainen on älyllisesti 10-vuotiaan tasolla, mutta silti pitäisi olla oikeuksia perustaa perhe vaikkei osaisi edes itsestään huolehtia.

Samat ihmiset, jotka ajaa oikeutta perheen perustamiseen vedoten ihmisoikeuksiin, eivät antaisi sisarusten 10-15-vuotiaiden asua keskenään, koska alaikäisinä he tarvitsivat sossun vahtimaan. Nämä siis ihan normaalisti kehittyneitä lapsia.

Äänestä
  • Kehareiden oikeuksien puolustajien mielestä teinit ei sovi vanhemmiksi ja pitäisi olla pakko abortti mutta kehitysvammainen, joka on alle 12-vuotiaan on oikein sopiva vanhempi ituettuna.

    Teini-ikä on kuitenkin väliaikaista, kun taas kehitysvamma aina pysyy ja ikätaso on edelleen alle 12 vuotta, oli sitten ikää 15 tai 50 vuotta. Teinivanhemmat kehittyy normaalisti, vaikka mahdollisesti tukea tarvitsevat 16-vuotiaina lapsen hoitoon.

    Äänestä

Kannattaa muistaa oikeuksien lisäksi ne velvollisuudet. Hakekaa itse lapsilisät, työttömyysetuudet sekä asumistuet ja hankkikaa työ, jossa oikeasti pitää osata itsenäisesti hyllyttää tavarat tai laskea rahat ilman toisen jatkuvaa opastusta, jotta saa lapset ruokaa suuhunsa. Hoitakaa lapsi myös itse, käyttäkää sitä neuvolassa itse ja selvittäkää teiniksi kasvaneen lapsen tunnekuohut. Keharit ovat ihan kuin feministit: oikeuksia pitäisi saada mutta joku muu ottaa vastuun, jos jotain sattuu tai mokaa.

Äänestä

Keharille voi nuken antaa. Sen sentään voi jättää kotiin yksin ja heittää kaapin pohjalle kun siihen kyllästyy. Ei se perhe-elämä ole mitään ihanaa kotileikkiä.

Jos jättäisi lapsen hoitoon 8-vuotiaalle niin sehän ois heitteillejättöä vaikka kehittyyhän se 8v lapsi normaalisti.

Äänestä

Piuhat vaan poikki

Äänestä

Monet normaalilla älyllä varustetut vanhemmatkin ovat ihan hukassa vanhemmuuden kanssa ja lapsen kanssaan olla enemmän kavereita kuin vanhempia. Miten kuvittelette lapsen tasolla olevan aikuisen selviytyvän, kun lapsesta kasvaa teini ja hän alkaa kapinoida?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kylla lievasti kehitysvammainen osaa huolehtia. Lapsestaan ihan. Hyvin. tiedan joitakin. Tapauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu