Lomallo ja kuluttajansuojalaki

Anonyymi

Toimija Lomallo vakuuttaa nimeen rehtiä kaupankäyntiä. Meille kaikki asiakkaat ovat samanarvoisia. Emme toimi hyvä veli järjestelmän mukaisesti sulle, mulle ja tolle juntille ei mitään periaatteella....juntti. Sinä juntti et pääse meidän Helsingin keskusta asuntoon vaan tuo kaverin Golf Clubilta kaveri. Yhdenvertaisuus Lomallo jäsenenä suhteessa toiseen jäseneen on tällaisen jäsenyys pohjalta toimivan matkatoimiston kulmakivi. Jokainenhan on kuitenkin maksanut ovh hinnan 5000 euroa Lomallo jäsenyydestä. Joku Lomallo jäsen on sanonut joskus jollekin toiselle että tämä Lomallo jäsenyyden hankinta oli helppoa kun Lomallon arvot ovat kohdillaan, uskalsi ostaa. Hän sanoi ettei ole koskaan edes ajatellut hankkivansa lomaosaketta sen negatiivisen maineen ja aiemmista kuluttajansuoja lain rikkomisista johtuen. Ei missään tapauksessa kenenkään lomaosakekauppiaan kanssa. Aina nämä lomaosakekauppiaat jossakin yritettävät viilata asiakasta linssiin, vääristelemällä asioita tai jättämättä kertomatta asioita.

Nyt Lomallo Ontojoki Capital ja Lomallo PKY Travel kirkkain silmin ovat pissimässä kuluttajasuojalain päälle ihan julkisesti kirkkain silmin. Eikö Lomalle kuitenkaan todellisuudessa arvosta asiakkaitaan ja kuluttajansuojaa lomailu jäsenyyksiensä myynnissä? Puhutaanko kuitenkin taas kirkkain silmin mitä sylki suuhun tuo Lomallo eduista? Tällaisia kysymyksiä herää kun Kilpailu-ja Kuluttajavirasto (KKV) lätkäisi huutokaupat comille 100 000 euron uhkasakon koska huutokaupat com väitti että kuluttajansuojalaki ei päde huutokauppa ostoissa. Markkinaoikeus ratkaisi tämän riidan kuluttajan eduksi, eli että kuluttajansuoja on voimassa huutokaupat com kaupassa. Mitä tekee Lomallo Ontojoki Capital ja Lomallo PKY Travel? Viis veisaavat kuluttajien oikeuksista ja kävelevät kuluttajansuoja lain yli kirjoittamalla heidän huutokaupat comin lomaosake huutokauppa ehdoissaan. Ostajalla ei ole vaihto-tai palautusoikeutta. Eikä ostajalle ole kuluttajansuojalain mukaista peruuttamisoikeutta. Sehän kertookin jo paljon Lomallo toimijan arvoista. Firma jota pyörittää entiset lomaosakekauppiaat. Ei taida seepra päästä irti raidoistaan.

15

2729

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No just. Miksi sina hankkija lomaosake huutokauppa jos sina pitaa perua kauppa pois. Sina ihme olet. Osta perua ei mita jarkee.

    • Anonyymi

      Tässä vinkki: älä osta loma-osaketta! Älä osta Holiday Clubilta, älä tori.fi, älä osta huutokaupasta. Älä osta ollenkaan, mistään! Se on sellainen maanvaiva, josta ei vaan pääse eroon!

    • Anonyymi

      Totta, älä osta lomaosaketta. Sama pätee näihin Lomallo jäsenyyksiin. Maksaa 5000 euroa ilmasta. Eikös se Sonera ostanut miljardeilla saksalaista ilmaa aikoinaan, muistatko? Varsinkin kun Lomallo ilmaa myy entiset lomaosake kauppiaat. Ole tarkkana kun menet Lomallo esittelyyn, jos Lomallo lomaosake myyjä sanoo että hyvää päivää, varmuudeksi katso ulos että onko päivä vai yö ja pidä lompsasta kiinni.

      • Anonyymi

        Kun et ikinä osta loma-osaketta niin ei tarvitse miettiä mitä Lomallo tekee. Loma-osakefirmat ja kaikki siihen liittyvät jälleenmyyjät on saatanasta.

        Et saa ikinä myytyä jos haluat siitä eroon! Ilmaisiksi on yksi suostunut ottamaan, mutta mitä järkeä? Kun on itse maksanut joskus 30,000€...?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun et ikinä osta loma-osaketta niin ei tarvitse miettiä mitä Lomallo tekee. Loma-osakefirmat ja kaikki siihen liittyvät jälleenmyyjät on saatanasta.

        Et saa ikinä myytyä jos haluat siitä eroon! Ilmaisiksi on yksi suostunut ottamaan, mutta mitä järkeä? Kun on itse maksanut joskus 30,000€...?

        Olen samaa mieltä. Lomallo jäsenyydestä ei pääse irti koska myyt vain ilmaa. Eihän kukaan osta jälkimarkkinoilla ilmaa. Etukorttia jolla saa -15% alennusta OVH hinnasta. Olkaa tarkkana Lomallo lomaosakekauppiaiden kanssa.


    • Anonyymi

      Ensin myyt kirkkain silmin lomaosakkeita kymmenen vuotta. Kerrot kuinka upea tuote on tämä lomaosake, järki ratkaisu. Kerrot että jos joudutte ongelmiin tai syystä tahi toisesta haluutte myydä lomaosakkeenne niin onnistuu helposti. Tällaista kerroit lomaosake myyjänä ja sitten myyntipäällikkönä vahvistit lomaosake myyjien puheet, kirkkain silmin. Nyt sama Lomallo lomaosake myyjä myyntipäällikkö kehuu Lomallo lomaosaketta. Järki ratkaisu tämä Lomallo lomaosake. Osta heti, järki ratkaisu tämä Lomallo lomaosake.

      • Anonyymi

        lomallo ei myy osakkeita vaan jäsenyyttä tai asiakkuutta.


    • Anonyymi

      Kuka ostaa Lomallo lomaosakkeen vanhoilta lomaosake kauppiailta? Ihmettelen. Pääpukarine Lomallossa toimii vielä iso jehu joka perusti koko lomaosake holidayn. Lomallo Ontojoki ja Lomallo PKY travel sen kun pissii kuluttaja lain päälle huutokaupat comissa ja varmaan pissii siellä Lomallo jäsenmyynnissäkin. Peienllä tekstillä jos ollenkaan tiedoksianto että jäsenyyden voi perua 14 vrk ja mitään rahaa ei voi ottaa maksuna. Nimi vaan tohon ja turha lukea niitä Lomallo klubi ehtoja, ettehän te lue Aurinkomatkojenkaan pikkupräntti ehtoja kun ostatte matkan kanarialle. Mitä sitä turhaan lukemaan sopimuspapereita. Ja taas tolloa viedään, vietiin ensiksi 5000 euroa kynnysrahaa lomaklubiin ja sitten 350 euroa vuosittaista jäsenmaksua. "tehtiin hyvä kauppa kun ensimmäisen vuoden jäsenmaksu on jo maksettu ja saatiin lomallo lahjakortti". Kyllä ämpärikansaa taas vietiin. Huutokaupasta ostettu muutaman satasen lomaosake on pikku juttu tässä 5000 euroa maksavassa jäsenyys hinnassa ja 350 euro vuosittaisissa kuluissa. Perukaa ihmeessä kaikki Lomallo kaupat kun vielä voitte ja kiertäkää kaukaa ne lomaosake myyjät joilla Lomallo T-paita ja lippis.

      • Anonyymi

        Miten pääsee lomallon jäseneksi ja kuinka pääsen esittelyyn. Nimimerkillä kyllästynyt viikkolomaosakkeeseen kun kukaan ei sitä käytä ja kulut sen kun kasvaa. Vastatkaa pian kohta taas vastikkeet tulevat maksuun 756€ kyl harmittaa. Osake maksanut 17.000€.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten pääsee lomallon jäseneksi ja kuinka pääsen esittelyyn. Nimimerkillä kyllästynyt viikkolomaosakkeeseen kun kukaan ei sitä käytä ja kulut sen kun kasvaa. Vastatkaa pian kohta taas vastikkeet tulevat maksuun 756€ kyl harmittaa. Osake maksanut 17.000€.

        Yhdestä osakkeesta vastike noin 800 euroa? Nuija, olet ostanut autotalli osakkeen. Sinunlaisille Lomallo 5000 euroa ja 350 euroa vuosi maksua on kuin nyrkki silmää, siitä on sinulle yhtä paljon hyötyä kuin kirjastokortista, paitsi että kirjastokortilla voi lainata kirjoja mutta Lomallo kortilla ei sitäkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdestä osakkeesta vastike noin 800 euroa? Nuija, olet ostanut autotalli osakkeen. Sinunlaisille Lomallo 5000 euroa ja 350 euroa vuosi maksua on kuin nyrkki silmää, siitä on sinulle yhtä paljon hyötyä kuin kirjastokortista, paitsi että kirjastokortilla voi lainata kirjoja mutta Lomallo kortilla ei sitäkään.

        Osake kstinkulta mihin sisältyy harrasteosakkeita


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osake kstinkulta mihin sisältyy harrasteosakkeita

        Ei Holiday Points systeemissä olevaan osakkeeseen osteta harrasteosakkeita. Miksi ostettaisiin kun sina matkaillaan eri kohteissa eri viikoilla? Ei koskaan samassa kohteessa kun on yli 4000 vaihtoehtoa lomailu paikaksi. Tietenkin jos on Lomallo jäsen ja tykkää lomailla aina samassa paikassa esim Pajuniemen Kartanossa Sotkamossa voi ostaa katinkullan kylpyläosakkeen ja harrasteosakkeita päälle. Taidettiin sotkea tässä Lomallo jäsenyys ja autotalli osake. On ne molemmat niin kalliita ylläpitää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Holiday Points systeemissä olevaan osakkeeseen osteta harrasteosakkeita. Miksi ostettaisiin kun sina matkaillaan eri kohteissa eri viikoilla? Ei koskaan samassa kohteessa kun on yli 4000 vaihtoehtoa lomailu paikaksi. Tietenkin jos on Lomallo jäsen ja tykkää lomailla aina samassa paikassa esim Pajuniemen Kartanossa Sotkamossa voi ostaa katinkullan kylpyläosakkeen ja harrasteosakkeita päälle. Taidettiin sotkea tässä Lomallo jäsenyys ja autotalli osake. On ne molemmat niin kalliita ylläpitää.

        Ollaan viikkopuolen rci. Käytetty bonusviikkoja osake on viikko 32 isohuoneisto jossagolf kylpylä osake. Bonus viikkoja saatu rci:ltä mm kevätviikkoja ylläs hintaan 170 €. Saariselkä kevät 246€.Katinkulta käytetty itse. Enää ei käyttöö katinkulta viikkoon.


      • Anonyymi

        Kylläpä poitsua pelottaa .Eikö lomaosakkeet teekkään kauppaa.Loppuiko päivä päätöksellä kaupan teko.


    • Anonyymi

      Kuluttajasuojan 14 vrk voi kiertää myymällä jäsenyyden alle 3 vuotta kestävänä. esim. 2v 11kk ei pruutusoikeutta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      117
      6096
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4217
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2120
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1892
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      144
      1819
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe