Ei ole mikään uutinen, että tyhmyyden pelätään loppuvan maailmasta. Siksihän mainostetaan. Mainokset ovat siis tyhmiä varten. Näin myös Einarin tempaus.
Koneellisessa puunkorjuussa työskentelevien tilanne on niin lohduton, että on aivan aiheellinen pelko ettei nuoriso enää suostu tulemaan metsäalalle.
Kautta puunkorjuun historian työntekijöitä on alalla höynäytetty mitä ihmeellisemmin keinoin. Aikanaan puunhakkuu oli orjien työtä. Ajoittain siitä on jotakin jouduttu maksamaankin. Erilaisin tempauksin alalle on pyritty saamaan työvoimaa. Esim. sota-aikana ylimääräisin ruoka-annoksin ja komein kunnia-kirjoin mottimestareille. 1970 luvulla oli aivan hiuskarvan varassa, että jätkää ei työvoimapulan pelossa julistettu ihmiseksi.
Metsäpohatoille siunaantui kuitenkin tuolloin avuksi puunkorjuun koneellistaminen. Ja kuinka ollakaan taas on tyhmiä ja höynäytettäviä riittänyt 30 vuotta puurtamaan.
Käy sääliksi niitä nuoria poikia, jotka huoltoasemalle pöräyttävät lava-autoolla Ponssentakki päällä ja ovat niin miestä että. Potentiaalista tulevaisuuden orja-ainesta. Mikäli he ammentaisivat tietoa muista työpaikoista ja hankkiutuisivat oikeisiin töihin, jossa arvostetaan heitä työntekijöinä, he tekisivät suuren palveluksen itsensä lisäksi myös sukulaisilleen ja jälkeläisilleen. - Niin mikäli he ehtivät sellaisia hankkimaan, sillä tekemättömiä motteja riittää. Mottejahan saa tehdä, kun tekee vain halvemmalla, kuin muut. Älkäämme kuitenkaan unohtako kaikkia niitä tahoja, jotka vuolevat kultaa tällä järjestelmällä. He ansaitsevat tunnustuksen. He eivät ole tyhmiä, sillä heidän älykkyydellään tätä järjestelmää ylläpidetään.
Ainoa heidän pelkonsa on, että tyhmät loppuvat. Vaan eipä hätää uusilla kampanjoilla ja mainonnalla he luovat itseään tyhmemmille tarpeen ryhtyä vieläkin tyhmemmäksi !

Vastaukset 21
Vanhimmat
...osuvasti kirjoitettu.
Asiat kyllä on aikalailla juuri tuolla tasolla,niitä huoltamolla käyviä ponssetakkisia myöden.....valitettavasti.
Olet ymmärtynyt metsätalouden toimintaperaatteen aivan oikein. Eihän sitä sovi liikoja pyydellä, kun velkaisella koneella urakoi.
Taidatkin olla niitä viherpiipertäjiä! Mitäs tällaisia muuten tulisit loruilemaan metsäkonepalstalle. Myönnä pois vain että taidat olla aktivisti! Ihankohan lienet greenpieceläisiä?
On se vaan hyvä että niitä tyhmiä riittää näköjään muuallakin.
Monta mottia olisi jäänyt tekemättä jos ei näitten metsänomistajien perilliset olisi ammentaneet tietoa muista työpaikoista ja valinneet niitä oikeita töitä. Ja miksi näin. Niin moni vanhaisäntä on hakkuita seuratessaan kertonut että laitetaan puuta nurin jotta saadaan sen kaupungissa asuvan perillisen asunto- ja opintolainat maksettua. Se kun lähti niihin "oikeisiin töihin". Ei siinä luonto enää anna periksi kysyä että eikös siellä työstä maksetakkaan palkkaa. Että sääliksi käy.
Koneellisen puunkorjuun tilanne on aivan aiheestakin lohduton. Näissä töissä kun ei pärjää pikkukengissä ja lippahattu päässä limukkaa juomalla. Helpompaahan se on lomautuslappu kourassa kävellä kassalle. Kohtahan senkin varmaan voi hoitaa kätevästi pelaamisen lomassa netin kautta.
Mikä onkaan sitten työntekijän arvostus kun lueskelee näitä Soneran, Nokian ja muiden tempauksia. Koneellisessa puunkorjuussa se arvostus tulee suoraan hyvin tehdystä työstä. Eli tulevaisuudessakin niitä motteja riittää. Toista näyttää olevan näillä oikeiden töiden sankareilla. Älkäämme kuitenkaan unohtako niitä jotka IT huumalla ovat kultaa vuolleet. Heidän älykkyydellä sitä järjestelmää ylläpidetään ja työläisiä alalle höynäytetään.
Monta mottia olisi jäänyt tekemättä, jos ei metsäkoneurakointiin hurahtaneiden sukulaiset ja tuttavat olisi joutuneet takuumiehinä hakkuuttamaan metsiään langenneiden takuuvastuiden vuoksi. Ei siinä luonto enää anna periksi kysyä, että eikös metsäkoneurakoinnista maksetakaan, kun pitää takuumisesten ryhtyä maksajiksi.
Voi hyvä Pölli, ettet olisikin oikein varsinainen Pölkky. Suosittelen sinulle hytin ulkopuoliseen maailmaan tutustumista huoltoasemaa, sinua kusettavan firman toimistoa, konekauppaa ja pankkia laajemmin. Näyttää siltä, että kuvittelet maailman ja mahdollisuuksien loppuvan tälle normaalille reviirillesi. Asia on kuitenkin juuri päinvastoin. Jokapäiväisen reviirisi ulkopuolelta se maailma ja mahdollisuudet vasta alkavatkin. Riisu Ponssentakkisi, pese hydrauliöljyn tahrimat kätesi ja lähde katsomaan. Metsäkoneurakoinnin ulkopuolinen maailma on ihmeellinen ja täynnä mahdollisuuksia. Siellä voit ryhtyä jopa oikeaksi yrittäjäksi ja tehdä rahaa.
Luuletko sinä ressukka tosiaan että jos metsäkoneurakoitsija hakkaa lainarahoitteisella kalustolla niin siinä tarvitaan takuumiehiä avuksi. Huomaa että nyt ei puhuta velan ottamisesta auton ostoon mikä sinulle ehkä on tutumpaa. Siihen kun tarvitaan se isäpappa avuksi.
Kerroppa sinä sitten viisaampana minulle hytin ulkopuolista maailmaa ymmärtämättömälle millaista se oikeana yrittäjänä oleminen on. Siis se yrittäminen missä sitä rahaa tehdään. Jutuistasi päätellen tunnut olevan juuri tällainen oikea yrittäjä. Eihän sitä tiedä jos minullekin avautuisi tämä ihmeellinen, uusi ja täynnä mahdollisuuksia oleva maailma. Voi olla että rohkaistuneena luopuisin näistä kahdesta koneketjusta ja alkaisin tehdä sitä oikeaa rahaa.
Veikkaampa kuitenkin että et tiedä metsäkoneurakoinnista kuin muustakaan yrittämisestä sen enempää kuin 15 vuotias pojankloppi tytön pillusta. Isoilta pojilta olet asiasta kuullut mutta itse et kokeilemaan ole päässyt.
Hytin ulkopuolisessa maailmassa yrittäminen voi olla myös voitontavoittelua. Hytissä olet pelkkä pystyssä pysymisen yrittäjä. Tätä et ole ehkä huomannut, Pölkky, kun olet.
Mitä niihin omaisuutensa menettäneisiin takuumiehiin tulee, niin heille viestisi oli ilosanoma. Takuuvastuut olivatkin siis vain pahaa unta. Kiitän sinua heidän ja jälkeläistensä puolesta. Kiitos! !
Joo ja seuraava rasti yrittäjälle lähitulevaisuudessa on se kun suuri ja mahtava eu kieltää tällä löpollä urakoinnin.
Eli talot lämpii löpöllä ja kaikki muu tiiselillä.
Saattaa isännän naama punottaa kun laskee tiiseliä säiliöön huoltiksella,ja miettii että miten sais tän pikku jutun taksoihin.
No onhan toi polttoaine ollutkin halpaa mutta maailma muuttuu eskoseni.
Asiansa hyvin hoitanut,järjestänyt SAK-lainen paperimies ansaitsee jalkamiehenä saman kuin motomies koneensa kanssa. Kalliin koulutuksen saaneet kuskit lähtevät mieluummin rakennuksille hanttihommiin. Siellä pärjää paremmin.Työvoimapula loppuu heti-vasta kun työtä aletaan arvostaa euroilla.
Kilpailuviraston,herra Purasjoki on kieltänyt metsäkonemiesten yhteisesiintymisen EU-sääntöjen vastaisena. Jokaisen on tehtävä oma työsopimuksensa yksin,vastapelureina tuomareita omistavat sellukapitalistit.
mitäs paperimiehille sitten maksetaan kädet taskussa kävelystä , kuin motokuskit loppuu? muutenkin nämä paperimihet ym, saklaiset ovat sosialismin pahimpia ilmentymiä ,työnantajansa riistäjiä. kädet taskussa kuppaavia, tupakalla ja lakossa , aikaansa viettäviä kommunisteja.
Minkälainen on kommunisti ja missä sinä vielä sellaisia näet? Mieti, jos kykenet !
Tottahan se on että metsäalan palkat on mitä on,mutta ainahan voi parempaa ja pitääkin etsiä.Taidampa kumminkin seuraavassa tonttihakkussa jotain "oikeiden"töiden tekijää rokottaa oikein kunnolla..Täytyy vielä tuohon tyhmyyteen lisätä,että eipä se räkyttäminen järin suurta älykkyyttä vaadi.
Tyhmä ei ymmärrä edes räkyttää, vaikka syytä olis. Tyhmät tyytyvät kohtaloonsa ja moittivat vain, että paperimiehet saavat liian kovaa palkkaa. Paperimiehet ovat ymmärtäneet jo aikanaan, että kissa kiitoksella elää, ei paperimies.
Voi, kunpa jokaisessa metsäkonemiehessäkin asuisi pieni paperimies.
kauanko tämä yhteiskunta pyörisi,jos täällä jokainen naukusi aina vaan lisää ja lisää?Olisit tyytyväinen osaasi ja hiljaa jos asiat hyvin.Vaan eivätpä taida olla.Eihän ne naukujilla koskaan ole.Taitaisi paperimiehiltä loppua se paperi ilman motomiehiä jne.
Sama Purasjoki kielsi mettänmyyjiltä liittoutumisen, (hintasuositussopimukset)
kapitalistiseen järjestelmään sopimattomina.
Kyllä kapitalismi lopettaa palkkasopimukset myös kunhan aikaa kuluu,käy SAK tarpeettomaksi.
jos vähkään olet seurannut päivänpolitiikkaa , luulisi sinunkin huomaavan meidän sosialistipuolueiden linjanvedot, ovat ihan samaa rataa mitä olleet jo "kymmeniä vuosia "et eipä polvi pojasta parane.
Hyppää nykyaikaan sieltä kymmenten vuosien takaa, jos kykenet. Ei totisesti näytä siltä, että olisi pelkoa tyhmyyden loppuvan.
Olen seurannut paperimiesten touhuja.
Taitaa olla parempi että paperit tehdään muualla kuin suomessa sahataan täällä vain annetaan metsien odottaa parempia aikoja, ei muuta kuin paperi tehtaat halvempien palkkojen maihin.
On omistajan jutut sellaiset, että eipä ole tainnut paljoa metsäänsä kauempana käydäkään. Ei niin lopu tyhmät.
Oikeassa olet siinä että kissa ei kiitoksella elä ja eikä se lakkoilu alkupään puuntuotannossa pahitteeksi olisi.Taitaa vaan monella olla se köysi niin tiukasti kaulan ympärillä,et muutos tms ei helpolla onnistu.Jotain tarttis tehrä silti.Omalta osaltani keinot on jo keksitty.
Totta toriset, onneksi tulin järkiini ja alanvaihto on vakaasti työn alla.