Hyvää huomenta

Hyvää huomenta palstalaisille täältä lumisesta Länsi-Suomesta.
Kylä on kuin postikorttimaisema.
On joskus valittukin vuoden kyläksi.

Eilen oli veljeni palvelukodissa kaikki koronarokotettu.
Yhtään koronaan sairastunutta ei ole ollut kokoaikana palvelukodissa.
Hyvin tai oikeastaan loistavasti hoitohenkilökunta ovat tsempannut.

Lähden tästä aamulenkille koirahurmurin kanssa.
Mikä ilo ja riemua on vastassa kun 82 centtiä säkäkorkeudeltaan oleva koira hyppii ilmaan.

Päivänjatkoja.

6

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huomenta!
      Palvelukotiin minäkin tänään. En tiedä vilä koronarokotustilannetta. Toisessa oli jo keväällä koronaa, toisessa ei ole ollut ollenkaan. Vähän nyppii sääntöjen sekaisuus. Joskus kun soitan aikaa, ei päästetä ollenkaan ja joskus toivotetaan tervetulleeksi, riippuen siitä kuka siellä vastaa puhelimeen. Todellisuudessa eivät voi kieltää tapaamasta, mutta en ala kohtausta järjestämään kun epäilen aiheutuvan asukkaalle harmia.
      Vielä ei sada lunta mutta lööpin otisikosta "ei ihan tavallinen lumisade" päättelen että saattaa olla vaikea päästä kotiparkkiin takaisin iltapäivällä.

      Puhelimeeni oli tullut viesti: Siellä missä sininen taivas kohtaa sinisen meren - kuvittelen - on paratiisi - missä ei tarvitse tehdä työtä - ei nukkua yötä - vain olla - on eilinen.
      Talvi herkistää toiset ja toiset rehkii hiihtoladulla. Jokaiselle sopivaa päivää toivottelen.

      • Tuolla alussa kirjoitin veljeni koronarokotuksesta.
        Oli siis 18.01 saanut ensimmäisen rokotteen.

        Tånä aamuna 23.01 oli noussut punaisia näppyjä moneen paikkaan.
        Ja oli huonossa kunnossa.

        Hoitajat soittivat heti lanssin paikalle.
        Tamutkivat ja ottivat kokeita.
        Nyt seurataan tilannetta hänen omassa huoneessaan.

        Onko koronapiikistä johtuva tai jotain muuta?
        Hänellä on monta lääkitystä.

        Sydän tässä itsellä oikein muljahti.
        Tuli huono olo veljeni puolesta.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Tuolla alussa kirjoitin veljeni koronarokotuksesta.
        Oli siis 18.01 saanut ensimmäisen rokotteen.

        Tånä aamuna 23.01 oli noussut punaisia näppyjä moneen paikkaan.
        Ja oli huonossa kunnossa.

        Hoitajat soittivat heti lanssin paikalle.
        Tamutkivat ja ottivat kokeita.
        Nyt seurataan tilannetta hänen omassa huoneessaan.

        Onko koronapiikistä johtuva tai jotain muuta?
        Hänellä on monta lääkitystä.

        Sydän tässä itsellä oikein muljahti.
        Tuli huono olo veljeni puolesta.

        Voi miten ikävää. Toivottavasti hänen vointinsa paranee!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi miten ikävää. Toivottavasti hänen vointinsa paranee!

        Ano 20.00.
        Oli tutkittu labra.
        Veljelläni on ruusu jalassa.
        Laitettiin antibioottia suoraan suoneen.
        On ollut ennenkin.
        Ehkä ei mitään tekemistä koronarokotuksen kanssa.
        Tai sitten helposti aktivoitui.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano 20.00.
        Oli tutkittu labra.
        Veljelläni on ruusu jalassa.
        Laitettiin antibioottia suoraan suoneen.
        On ollut ennenkin.
        Ehkä ei mitään tekemistä koronarokotuksen kanssa.
        Tai sitten helposti aktivoitui.

        Jospa se koronarokote jotenkin aktivoi sen ruusun puhkeamisen. Vaikutti vastustuskykyyn jotenkin. Toivotaan, että kaikki kääntyy parhain päin veljelläsi.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano 20.00.
        Oli tutkittu labra.
        Veljelläni on ruusu jalassa.
        Laitettiin antibioottia suoraan suoneen.
        On ollut ennenkin.
        Ehkä ei mitään tekemistä koronarokotuksen kanssa.
        Tai sitten helposti aktivoitui.

        Tuo ruusu taitaa olla aika yleinen sairaus. Minunkin läheiselläni on ollut ja jalka on jäänyt pysyvästi turvoksiin. Ja nyt valitti puhelimessa että on kylmä niin taitaa olla uusiutunut...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      231
      4148
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2614
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2345
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      114
      1394
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      77
      1075
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      943
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      926
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      911
    Aihe