Armosade valui maahan kuivumaan,
kun itki mielen syviin viemareihin -
puron lailla,
kautta aikojensa isäntä ikuinen.
Odotus oli palkittu härällä itsellänsä,
oli niin komea,
rujo, mutta lihaisa.
Mutta aika ikuinen,
oli mieleltänsä paha.
Mies ilkikurinen kului matkaten,
pian kaatui liha.
Voi surkeaa isäntää,
sitä aamua viileää.
Juoksi veressä tyynelle lammelle,
itki tuskansa peilivedelle.
"En läpi voi elää,
minä hänen jokaista hidasta elämää.
En jokaista vuosisataa.
En enää."
Ja härän kaatajan
yhtä rujo naama,
oli yötä elänyt,
saalista syönyt.
Nyt hänkin katseli nuotion loisteessa,
verta puhdasta jaloa,
-"en taida tuntea minä härän sukua".
Kuu, kirveskieli taas aloitti hakkaamaan
itseään pienempään palaan.
Kirkas yö, sai myrsky rauhan
ja isäntä mielelleen ikivihan.
Eikä ikinä enää,
saa härän kaataja rauhassansa elää.
kun itki mielen syviin viemareihin -
puron lailla,
kautta aikojensa isäntä ikuinen.
Odotus oli palkittu härällä itsellänsä,
oli niin komea,
rujo, mutta lihaisa.
Mutta aika ikuinen,
oli mieleltänsä paha.
Mies ilkikurinen kului matkaten,
pian kaatui liha.
Voi surkeaa isäntää,
sitä aamua viileää.
Juoksi veressä tyynelle lammelle,
itki tuskansa peilivedelle.
"En läpi voi elää,
minä hänen jokaista hidasta elämää.
En jokaista vuosisataa.
En enää."
Ja härän kaatajan
yhtä rujo naama,
oli yötä elänyt,
saalista syönyt.
Nyt hänkin katseli nuotion loisteessa,
verta puhdasta jaloa,
-"en taida tuntea minä härän sukua".
Kuu, kirveskieli taas aloitti hakkaamaan
itseään pienempään palaan.
Kirkas yö, sai myrsky rauhan
ja isäntä mielelleen ikivihan.
Eikä ikinä enää,
saa härän kaataja rauhassansa elää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.