Saul Bellowkin meni pois. Sukulaiseni oli näyttelemässä Kanadassa ja USA.ssa kauan sitten ainoana koko pohjoismaista valitussa teatteriporukassa Bellowin näytelmää Olympiaadeilla ja sikäläisen yliopiston dramaturgian opettaja kehui sitä loistavaksi esitykseksi ja pahoitteli ettei hänen oppilaansa ollut katsomassa; olisivat saaneet oppia suomalaisilta; siellä oli 15 - 20 teatteriryhmää, meksikolaisia ja japanilaisia myöten. Meksikolaiset sanoivat, että sukulaiseni muistutti eloisuudellaan enemmän heitä kuin he itse.
Saul Bellow
Nipa apukade
3215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Viimepyhän Hesarissa oli Jarl Hellemanin, tuon Keltaisen kirjaston isoisän, antoisa artikkeli miten Saul lopulta kääntyi suomeksi. Ei ole aina helppoo olla kustannustoimittaja kun auktoriteetit tyrmää. Enkä tarkoita kotroja vaan tosi asiantuntijoita, kuten Mattson oli.
Tuo Mattson on ollut lukemieni ja kuulemieni (viimeksi tuo Hellemanin juttu, mutta hiljattain kuulin eräältä vanhemmalta kirjailijalta hieman samansuuntaisen suullisen anekdootin) perusteella melkoinen itteminä, vaikka hän oli tuolla Mäkelän piirin takapiruna ja mm. Linnan ateljeekriitikkona saanut "virallisessa" historiassa hyvinkin komean aseman.
Siinä ei näytelmiä mainittu. Eskimotkin olivat kovia esiintymään Galcaryssä ja Detroitissa Olympiaadeissa 20 vuotta takaperin. mutta suomalaiset taisivat saada parhaimmat kehut yliopiston proffalta.