mitäs evangeliumissa

mitä tapahtu jaksossa joka tuli 10.4.05
7529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

01:05 Neon Genesis Evangelion

Houkuttelevat huulet. Japanilainen anime-tieteissarja. Kaji vasikka väittää, että hänen tutkimansa yritykset ovat kulisseja. Mutta ei Kajillakaan ole puhtaita jauhoja pussissaan. Toinen esitys.

Äänestä

Kaji saa Kiotossa selville että NERV työskentelee salaa jollekin toiselle instituutille (SEELE) kuin YK:n komissiolle, ja että Marduk-instituutti on juonessa mukana. Shinji ja Gendou käyvät yhdessä Shinjun äidin, Yuin, haudalla ja isä ja poika tulevatkin yllättävän hyvin toimeen keskenään. Retki tosin loppuu lyhyeen kun Gendoulle tulee kiire jonnekin. Kotona Misato, Ritsuko ja Kaji lähtevät yhdessä jonkun heidän tuttunsa häihin. Juhlissa kolmikko sitten muistelee omaa nuoruuttaan ja sen aikaisia suhteitaan. Yllättäen Misato vetää juo itsensä niin huonoon kuntoon että Kajin pitää kantaa hänet kotiin. Matkalla Misato kuitenkin avautuu ja kertoo todellisen syyn miksi aikoinaan liittyi NERV:iin (mitä en nyt satu muistamaan). Hän ja Kaji suutelevat. Kotosalla Shinji ja Asuka viettävät kohtuu rauhallista iltaa, kun Asuka saa päähänpistona suudella Shinjiä, ja pienellä provosoinnilla onnistuu (rakkautta hommassa ei tunnu olevan mukana: Asuka vain sanoo "Hei, suudellaan"). Kuitenkin kun Kaji tuo Misaton kotiin alkaa Asuka räyhäämään että Shinji suuteli häntä (vaikka homma oli päinvastoin). Seuraavana aamuna näytetään Rei jossain omituisessa koeputkessa pari kilometriä NERV:n päämajan alapuolella olevissa tiloissa. Samaan aikaan Misato yllättää Kajin nuuskimassa vielä alempana olevia varastotiloja. Hänelle selviää että Kaji on vasikka joka samanaikaisesti vakoilee NERV:n laskuun mutta myös raportoi YK:lle NERV:n tekemisiä ja salaisuuksia. Kaji avaa avainkortilla oven, jonka takana on (ruma) enkeli ristiinnaulittuna. Kaji kertoo sen olevan enkeli Adam. Misato vannoo että paljastaa vielä NERV:n salaisuudet.

Tuossa tuo nyt noin tiivistetysti. Kertokaa jos unohdin jotain oleellista.

Äänestä
  • Se on ensimmäinen Enkeli, eikä se ole ruma vaan makeen näköinen.

    Äänestä

  • t.777 kirjoitti:

    Se on ensimmäinen Enkeli, eikä se ole ruma vaan makeen näköinen.

    . . .makee! Suurin osa enkeleistä on ihan sairaan hienoja, mutta ainoa, mikä ei iskenyt, oli se silmäenkeli joka hyökkäsi kiertoradalta.

    Äänestä

  • t.777 kirjoitti:

    Se on ensimmäinen Enkeli, eikä se ole ruma vaan makeen näköinen.

    Hehee, eipäs muuten olekaan ensimmäinen enkeli, mutten viitsi spoilata siitä sen enempää.

    Ja tarkoitin rumalla Adamilla lähinnä että se ib fyysiseltä olomuodoltaan ruma. Itse desing on aivan järisyttävän upea.

    Äänestä

  • Himura Kenshin kirjoitti:

    Hehee, eipäs muuten olekaan ensimmäinen enkeli, mutten viitsi spoilata siitä sen enempää.

    Ja tarkoitin rumalla Adamilla lähinnä että se ib fyysiseltä olomuodoltaan ruma. Itse desing on aivan järisyttävän upea.

    Oon kyllä kattonu koko helahoidon ja ne elokuvat, mutta anyh00t.

    Äänestä

  • Radon kirjoitti:

    . . .makee! Suurin osa enkeleistä on ihan sairaan hienoja, mutta ainoa, mikä ei iskenyt, oli se silmäenkeli joka hyökkäsi kiertoradalta.

    Ai se hämähäkkiä muistuttava, oli sekin hieno.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


neon genesis evangeliumissa... kirjoitti:

mitä tapahtu jaksossa joka tuli 10.4.05

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu