Outo juttu..

Oviksen jälkeen tuntui kaikki klassiset oireet. Ajattelin, että nyt tärppäsi. Odotin kuitenkin josko menkat alkaa. Ja alkoihan ne :( ja vieläpä pari päivää liian aikaisin. No eipä mitään. Yritystä kuitenkin takana vasta 3 kk ja lomamatka lähestyy, enkä tod halua menkkoja siellä, joten suunnitelmissa oli syödä 2 laattaa pillereitä putkeen ja jatkaa sitten sen jälkeen yritystä. Eli otin pillerin ekana vuotopäivänä. Silloin vuoto oli normaalia. Seuraavana päivänä ei tullut mitään..!!! Ajattelin sen kuitenkin johtuvan siitä pilleristä(voiko yksi ainoa pilleri pysäyttää menkat kokonaan???). Illalla vuoto alkoi uudestaan ja oli kirkkaan punaista ja sitä tuli melko paljon ja oli myös hyytymiä enemmän kuin normaalissa menkkavuodossa ja yhden veskireissun aikana tuli peukalonpään kokoinen klöntti..(keskenmenoko???) Kaveri kuitenkin rauhoitteli, enkä itekkään sit enää sitä aatellu mitenkään erikoisena. Otin sinä iltana toisen pillerin suunnitelmien mukaan. Seuraavana päivänä, eli eilen tuli vähän tiputtelua ja tänään ei mitään. Raskausoireet kuitenkin jatkuu, ehkä vähän voimistuu. Oksettaa, viluttaa, rinnat kipeet, väsyttää, vatsasta nippaa ymym. Testinkin tein, mutta negaahan se näytti. Täytyy neuvolaan huomenna soittaa, mutta ajattelin vaan, että onko täällä ketään, jolla kokemusta tämmöisestä? Voinko jotenkin kummassa olla raskaana vaikka "menkat" tuli ja testikin näytti negaa...?
0321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


......... kirjoitti:

Oviksen jälkeen tuntui kaikki klassiset oireet. Ajattelin, että nyt tärppäsi. Odotin kuitenkin josko menkat alkaa. Ja alkoihan ne :( ja vieläpä pari päivää liian aikaisin. No eipä mitään. Yritystä kuitenkin takana vasta 3 kk ja lomamatka lähestyy, enkä tod halua menkkoja siellä, joten suunnitelmissa oli syödä 2 laattaa pillereitä putkeen ja jatkaa sitten sen jälkeen yritystä. Eli otin pillerin ekana vuotopäivänä. Silloin vuoto oli normaalia. Seuraavana päivänä ei tullut mitään..!!! Ajattelin sen kuitenkin johtuvan siitä pilleristä(voiko yksi ainoa pilleri pysäyttää menkat kokonaan???). Illalla vuoto alkoi uudestaan ja oli kirkkaan punaista ja sitä tuli melko paljon ja oli myös hyytymiä enemmän kuin normaalissa menkkavuodossa ja yhden veskireissun aikana tuli peukalonpään kokoinen klöntti..(keskenmenoko???) Kaveri kuitenkin rauhoitteli, enkä itekkään sit enää sitä aatellu mitenkään erikoisena. Otin sinä iltana toisen pillerin suunnitelmien mukaan. Seuraavana päivänä, eli eilen tuli vähän tiputtelua ja tänään ei mitään. Raskausoireet kuitenkin jatkuu, ehkä vähän voimistuu. Oksettaa, viluttaa, rinnat kipeet, väsyttää, vatsasta nippaa ymym. Testinkin tein, mutta negaahan se näytti. Täytyy neuvolaan huomenna soittaa, mutta ajattelin vaan, että onko täällä ketään, jolla kokemusta tämmöisestä? Voinko jotenkin kummassa olla raskaana vaikka "menkat" tuli ja testikin näytti negaa...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu