soitanko

Soitanko poliisille, jos tiedän henkilön, jolla ei ole ajokorttia, ajavan autolla, jota ei ole katsastettu ja ajoneuvoverot maksamatta? Tekeekö ilmianto minusta paskiaisen vai kuuliaisen kansalaisen??? Kyllä suoraan sanoen tekisi mieli ilmoittaa asiasta.
141009
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Minun mielestä voisit kyllä kertoa. Ellei tämä henkilö ole tuttu, joka voisi ottaa nokkiinsa, niin ei ole sitäkään ristiriitaa kertomisen ja kertomatta jättämisen suhteen.

Helpommin poliisi nappaa luvatta ajavia henkilöitä jos joku antaa heille vihjeen. Tuota voisi pitää pikku rikkeenä ja ajatella, että ihan sama olla kertomatta. Asiaa voisi hieman pohtia. Jos kyseinen henkilö, joka omaa heikon moraalin ja ajaa ilman korttia sekä katsastamattomalla autolla, ajaakin sitten kolarin tai ihmisen päälle. Kyseinen henkilö lähtee todennäköisimmin karkuun onnettomuus paikalta ja jättää ehkä mahdolliset uhritkin oman onnensa, kun taas ajoluvan omaavalla ja katsastetulla autolla ajavalla on monta syytä vähemmän lähteä livohkaan onnettomuuspaikalta.

Siinä ainakin minun mielipide asiasti.

Äänestä
  • Rikoslaissa on määrätty rangaistavaksi törkeät
    rikokset joista ei ilmoiteta viranomaisille tai
    rikoksen kohteelle vielä silloin, kun rikosta ei
    ole tehty tai vahinko olisi estettävissä.
    Kortitta-ajo tai muut liikennerikkeet eivät kui-
    tenkaan ole tällaisia, joten sinustahan se on
    kiinni miten haluat katsoa sormien läpi rikol-
    lista toimintaa.

    Äänestä

Itse kierrän poliisit kaukaa. Heidän kanssaan voi yhtäkkiä huomata olevansa syyllinen johonkin. Suomessa uhrin taikka sivullisen ei kannata puuttua mihinkään poliisille kuuluvaan juttuun.

Äänestä
  • joo, sitähän ne poliisit vaan tekeekin?

    Äänestä

  • olen täysin samaa mieltä. Mutta perusteluni ovat erilaiset. Nykyinen oikeuskäytäntö on sellaista rikollista suosivaa, että todistajaksi ei huvita kohta kenenkään ryhtyä. Eli tältä kantilta katsottuna kannattaa pysytellä kaukana poliisista, ettei joudu esitutkintapöytäkirjaan merkityksi todistajaksi tai peräti asianomistajaksi.

    Muuten se, että kannattaako ilmoitella poliisille havaitsemiaan rikoksia on ihan omastatunnosta kiinni. Tietysti voi ajatella, että miksi se ajoneuvo on katsastamatta ja miksi kuskilla ei ole korttia. Eli suomeksi; toimiikohan siinä jarrut minun kohdallani ja onko kuski edelleen humalassa...

    Äänestä

Minusta yhteiskunnassa ei voi olla sen paskamaisempia tyyppejä, kuin sellaiset, jotka vasikoi toisten tekemisistä viranomaisille. Jos rupeat poliisin vasikaksi, niin varaudu vaikeuksiin. Minä ainakin olen sitä mieltä, että vasikat saa ja pitää tappaa. Mieluiten kuitenkin hitaasti ja tuskallisesti.

Äänestä
  • Vasikoi ja vasikoi. On siinä nyt jonkinmoinen ero, ilmoitatko poliisille tutun kummin kaiman mökillään pitämästä pontikkapannusta vaiko naapuristoasi terrorisoivasta rattijuoposta.

    Itse olen asuinalueellani ainakin viisi rattijuoppoa käräyttänyt poliisille enkä sitä yhtään häpeä. Vai pitäisikö kiltisti odottaa, että moinen kusipää ajaa jonkun kuoliaaksi?

    Äänestä

Soitin eikä yhtään kaduta näin jälkeenpäin ajateltuna. Oli kiva kuulla erilaisia näkökulmia, kiitos niistä. Mieluummin ajattelen mahdollisesti pelastaneeni parhaassa tapauksessa jonkun hengen kuin ryhtyneeni "poliisin vasikaksi". Jokainen omalla tyylillään.

Äänestä
  • Mielestäni asia pitää harkita tapauskohtaisesti.

    Varmaan jokainen on nähnyt, miten autoilija on jättänyt vilkun käyttämättä(rikkomus), tai äiti on ottanut lapsen väkisin pois kaupan karkkihyllystä.
    Tuskin tapausta kannattaa lastensujeluun ilmoittaa.
    Jos lapsi hakataan mustelmille karkkihyllyltä poistettaessa, niin tilanne on toinen.

    Itse ilmoittaisin "selvät juopot", mutta en pelkkää "epäilyä". Siis vain sellaiset tapaukset, jotka olisin valmis todistamaan "kuulustelussa".

    Äänestä

  • kymmeniä vuosia. Annoin liikkuvalle poliisille vinkin eräästä autosta. Poliisi nappasi auton ja ilmeni, että oli ajokortiton, humalassa ja varastetulla autolla.

    Auton omistaja sai autonsa ehyenä ja olen kovasti tyytyväinen.

    Äänestä

  • Leo J. Salmela kirjoitti:

    kymmeniä vuosia. Annoin liikkuvalle poliisille vinkin eräästä autosta. Poliisi nappasi auton ja ilmeni, että oli ajokortiton, humalassa ja varastetulla autolla.

    Auton omistaja sai autonsa ehyenä ja olen kovasti tyytyväinen.

    Suomalaiseen yhteiskuntaan ei ole aikoinaan oh-
    ranan pelossa kuulunut ilmiantomentaliteetti.
    Ohranat lähtivät kuitenkin Venäjälle Suomen it-
    senäistyttyä.
    Jokainen tietysti voi harkita mitä ilmiantaa ja
    mitä ei. Tavallinen ihminen ei kuitenkaan yleen-
    sä tiedä ilmiannon kohteen taustoja. Kun poliisi
    alkaa selvittelemään asiaa saattaakin paljastua
    vaikka etsintäkuulutettu murhamies, huumekaup-
    pias ja onhan niitä satoja mahdollisuuksia.
    Ja vielä esimerkki. Auto on ojassa ja kuski
    näyttää olevan vielä auton luona. Voi olla seu-
    raavaa: auto on varastettu, kuski on etsintä-
    kuulutettu, kännissä, ilman korttia, tullut mur-
    tokeikalta saalis vielä autossa, autossa huumet-
    ta jne.
    Repikää siitä.

    Äänestä

  • että ajoneuvoverot oli maksamatta.

    Äänestä

  • ilmoittaa kirjoitti:

    että ajoneuvoverot oli maksamatta.

    Tottahan toki muistin ilmoittaa. Kurjaa kun liikenteessä nykyään on niin paljon samanlaisia tapauksia.

    Äänestä

Kerro vaan.. Olen itsekkin kertonut poliisille jos olen saanut tietoon jos joku ajaa humalassa autoa.. Ja mistä autoilija (josta on ilmoitettu) voi saada tietää kuka on ilmoittanut asiasta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos kerron kirjoitti:

Soitanko poliisille, jos tiedän henkilön, jolla ei ole ajokorttia, ajavan autolla, jota ei ole katsastettu ja ajoneuvoverot maksamatta? Tekeekö ilmianto minusta paskiaisen vai kuuliaisen kansalaisen??? Kyllä suoraan sanoen tekisi mieli ilmoittaa asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu