Isän elatusmaksut

Anonyymi

Ollaan uusperhe ja meidän perheeseen kuuluu mun kaksi lasta, miehen lapsi ja kaksi yhteistä lasta. Mun lapset on isällään jokatoinen vkloppu, miehen lapsi on meillä yhtäpaljon kuin äidillään. Itse en ole lasteni isältä vaatinut elatusmaksuja, koska ostelee kuitenkin silloin tällöin lapsille vaatteita ja käy reissuissa. Jo ennenkuin aloimme olla miehen kanssa yhdessä hän maksoi lapsestaan 200e/kk elatusmaksuja. Nyt alkaa tuntua jo hieman kohtuuttomalta miestä kohtaan kun lapsen äiti käy töissä, saa asumistukea, lapsilisät ja yksinhuoltajakorotukset ja tuon elatusmaksun. Ja silti kun lapsi kasvaa, joudumme hommaamaan kaiken kuitenkin kahtena kappaleena koska lapsi asuu yhtälailla täälläkin. On ollut aina oma huone, vaatteet, lelut, pelit, oma puhelin (tänne täytynyt hommata oma puhelin ja liittymä kun äidin luona olevaa puhelinta ei saa ottaa tänne mukaan) , maksetaan lapsen bussikortti sekä harrastukset. Myös joka kk lapsen tilille laitetaan rahaa. Silti kommenttina on kuulunut että miehen tuloilla pitäisi elatusmaksua maksaa enemmän.. Ei olla tästä alkamassa vääntämään ettei vain tule ongelmia, halutaan olla väleissä että lapsella on hyvä olla ja ollaan vain onnellisia että saadaan lapsen kanssa viettää näinkin paljon aikaa yhdessä. Mutta varsinkin isien mielipiteitä kaipailisin, että onko tää systeemi täällä teidänkin mielestänne varsin epäreilu etävanhempaa kohtaan? Lähi saa päättää kuinka paljon lasta saa nähdä ja rahaa tulee vaikka toinen vanhempi maksaa jo enemmän lapsen kustannuksia. Mielipiteitä olisi mukava kuulla, näistä on niin eri näkökantoja äideillä ja iseillä. Koska oikeasti itse en koe että omatkaan lapseni sen enempää elämiseen tarvitsevat kuin mitä lapsilisä tekee, kaikki tämä muu mitä hommataan on "bonusta" vaatteet lelut lomat yms, mitä isäkin lapsille sinne heille hommaa.

69

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksinhuoltajille ei elatuksia maksella; lapsen etu on yhteishuolto, vuoroasuminen, ei elatusta, lapsilisät tasan.

    • Anonyymi

      Perheenrikkojat ensin rikkoo perheen, sitten vievät lapsilta isän ja sitten alkavat määräilemään miestä mitä saa tehdä ja mitä makssaa ezäle,mitä ei, estäämiestä näkemästä lapsiaan, kiusaa ja haukkuu heitä samoin miehen exän vanhemmat ja suvun, ja kuluttaa miehen rahat...siis tätäkö nyky miehet todella haluaa? Noin helposti on miehet manipuloitavissa, kun perheenrikkojat käskyttää... jotenkin tuntuu aivan käsittäättöältä että miehet uhraa oman perheensä sutturoille täysin vieraan ihmisen käskyttäessä... oikeesti, järkyttävää.

      • Anonyymi

        Mikähän äitipuolesta tekee perheenrikkojan jos lapsen vanhemmat ovat eronneet vuosia ennen kuin äitipuoli ja isä ovat edes tavanneet? Ikävä juttu jos sun kohdalla on erossa ollut mukana kolmansia osapuolia. Meillä ei niin ole ollut ja tämä miehen tytär on mulle kuin oma lapsi ollut jo yli seitsemän vuotta. Ja rakastan tuota lasta jopa enemmän kuin miestä. Eikä tytön äiti ole kertaakaan minua sutturaksi haukkunut ja kaikki toimii meidän uusperheessä kuin unelma. Teilläkin olisi lapsilla taatusti mukavampi lapsuus jos unohtaisit tuon katkeruuden ja yrittäisit tulla toimeen muiden kanssa, lapset ovat täysin viattomia vanhempien eroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En voisi kuvitellakkaan että olisin aikanani antanut lapset nähdä j atavata isänsä sutturoita, jotka rikovat pehreemme. Sellaiset naikoset eivät kuulu meidän elämään, pilaavat meidän elämän ja tuovat huonoja vaikutteita. Suojelin lapseni sutturoiden kysnsistä. Miksi meidän olisi pitänyt sutturat tuoda kotiimme tai meidän mennä heitä katsomaan jonnekin? Hyi kauhee ajatus, meidän elämään ei naikkoset koskaan kuuluneet ja siksi olemmekin etuopikeutettuja kun mies ei koskaan tuonut perheenrikkojia kotiimme ikä pakottanut lapsia ja minua heitä näkemään. Lapset eolivät turvallisesti minun kanssa eikä mies tuonut lehmiä meille sotkemaan ja haukkumaan ja syömään jääkaappiamme tyhjäksi.. miski olsi tuontu? Sen takiahna mies apset vaihtoi ja hylkäsi jotta voi sutturoiden kanssa viettää vapaalla eikä ottaa omista lapsista vastuuta miehen tavoin. Emme olisi ikinä itse tajunneetkaan miten huono isä ja meis meillä oli. lapset ovat hyljännet nyt isänsä kunhän hylkäsi heidät pienenä, ei ole lastenlapsillani vaaria kun ei kehdata näyttää vaaria kun hylkää omat lapset ja leikkii sitten niin niin isää ja vaaria,,, ei onnistu meillä. Kun kerran lähtee ei tarvi takasin tulla.emme huoli likaista miestä Nauramme usein että voi millainen on se suttura joka pystyi viemään lapsiltani isän.ja miulta meihen .. isättömiä on paljon ja meillä myös. Aikuiset lapset eivät anteeksi anna, enmkäminä nopin kanssa ihmttelemme millaien poika hänellä onkaan, hylkää pienet lapset ja hyvän viamon . Nys saa takasin, yksijä jää mies parka, yritti meit sutturan kanssa kiusaa mutta itse joutui kärsimään, ihan oikein.sille Surku käy,mutta ofnneksi tajusi ettei tuos suturoita meille, olsiimme kaikki kärsineet ja emme varmasti enää tunsisi ,kieroja ovat perhenrikkojat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän äitipuolesta tekee perheenrikkojan jos lapsen vanhemmat ovat eronneet vuosia ennen kuin äitipuoli ja isä ovat edes tavanneet? Ikävä juttu jos sun kohdalla on erossa ollut mukana kolmansia osapuolia. Meillä ei niin ole ollut ja tämä miehen tytär on mulle kuin oma lapsi ollut jo yli seitsemän vuotta. Ja rakastan tuota lasta jopa enemmän kuin miestä. Eikä tytön äiti ole kertaakaan minua sutturaksi haukkunut ja kaikki toimii meidän uusperheessä kuin unelma. Teilläkin olisi lapsilla taatusti mukavampi lapsuus jos unohtaisit tuon katkeruuden ja yrittäisit tulla toimeen muiden kanssa, lapset ovat täysin viattomia vanhempien eroon.

        Ensinnäkin, mik on itipuoli? Onko teillä puolikas äiti? Millanense on?

        Elämme oikeessa elämässä, ei saduissa, saduissa on vaikka mitä puolikkaita ja ajellaan vaikka ufoilla, mutta ei oikeessa elämässä. Sillon kun lapsen oma äiti kuolee ja isä menee uusiin naimisiin ei silloinkaan ole uuta äitiä, ei voi olla, lapsilla on yksi äiti oli se elävä tai kuollut, hän on aina lapsen äiti.
        Puolikasta ihmistä ei ole olemasa, ei myöskään autopuolta, ei koirapuolta, ei talopuolta.. puolikkaita ei ole kuin omenissa ja elintarvikkeissa.

        lapsilla on yksi isä oli se elävä tai kuollut, hän on aina lapsen isä. Puolikasta ihmistä ei ole olemasa, paitsi sossupuoli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin, mik on itipuoli? Onko teillä puolikas äiti? Millanense on?

        Elämme oikeessa elämässä, ei saduissa, saduissa on vaikka mitä puolikkaita ja ajellaan vaikka ufoilla, mutta ei oikeessa elämässä. Sillon kun lapsen oma äiti kuolee ja isä menee uusiin naimisiin ei silloinkaan ole uuta äitiä, ei voi olla, lapsilla on yksi äiti oli se elävä tai kuollut, hän on aina lapsen äiti.
        Puolikasta ihmistä ei ole olemasa, ei myöskään autopuolta, ei koirapuolta, ei talopuolta.. puolikkaita ei ole kuin omenissa ja elintarvikkeissa.

        Missä tynnyrissä sinä olet kasvanut?
        Ensinnäkään et osaa edes kirjoittaa, ja taitaa se lukeminenkin olla hankalaa, kun et tiedä mitään nykymaailmasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin, mik on itipuoli? Onko teillä puolikas äiti? Millanense on?

        Elämme oikeessa elämässä, ei saduissa, saduissa on vaikka mitä puolikkaita ja ajellaan vaikka ufoilla, mutta ei oikeessa elämässä. Sillon kun lapsen oma äiti kuolee ja isä menee uusiin naimisiin ei silloinkaan ole uuta äitiä, ei voi olla, lapsilla on yksi äiti oli se elävä tai kuollut, hän on aina lapsen äiti.
        Puolikasta ihmistä ei ole olemasa, ei myöskään autopuolta, ei koirapuolta, ei talopuolta.. puolikkaita ei ole kuin omenissa ja elintarvikkeissa.

        Ensinnäkin, mik on itäpuol? Onko teillä puolikas isä ? Millanense on?

        Elämme oikeessa elämässä, ei tarinas , saduissa on vaikka mitä puolikkaita ja neljänneksiä ajellaan vaikka ufoilla, mutta ei oikeessa elämässä. Sillon kun lapsen oma isä kuolee ja äiti menee uusiin naimisiin ei silloinkaan ole uuta isää , ei voi olla, lapsilla on yksi isä oli se elävä tai kuollut, hän on aina lapsen isä .
        Puolikasta , tai neljänneksiä ihmistä ei ole olemasa, ei myöskään autopuolta, ei koirapuolta, ei talopuolta.. puolikkaita ja nelnäneksiä ei ole kuin omenissa ja elintarvikkeissa.

    • Anonyymi

      Aika vähällä sun lapset sit pärjää jos eivät tarvitse elämiseen kuin satasen kuussa per naama.

      • Anonyymi

        Sillähän isäkin pärjää- ainakin "lastenvalvojan" lausumana: Yksinhuoltajille ei elatuksia maksella; lapsen etu on yhteishuolto, vuoroasuminen, ei elatusta, lapsilisät tasan.

    • Anonyymi

      Sutturat aina osaa kääntää rahan itselleen tavalla tai tosiella, kunhan he saavat rahaa perheenrikkona niin kaikki on hyvin, itselleen kaljarahaa ja hyvää oloa että on rikkonut lasten perheen! Eivät osaaa ede hävetä. Minusta sutturat pitisi asettaa maksamaan rikoutlle perheelle 1000 e kk ja 600 e per lapsi joka kuu, jotta eivät rikoisi ja alkaisi täällä vääntää kun eivät saa rahaa itselleen! Miehenlapsilla yrittää saada vaan rahaa lasten äidiltä ja haukkua lapset lyttyyn kun on niin rumia, jotta itse pääsee kapakkaan.

      • Anonyymi

        Onpas suppea näkökanta.

      • Anonyymi

        Arvoisa nimimerkki, olen nähnyt kirjoituksiani aikaisemminkin ja huomaan että katkeruutesi jatkuu yhä vain.
        Valitettavasti joudun kertomaan sinulle tosiasian, että eivät ne isän sutturat rikkonet perhettänne, vaan kyllä siihen tarvittiin tuo isäkin.

        Olet nyt varmasti suojellut noita lapsiasi tarpeeksi sillä lienet jo vuosia täällä roikkunut.
        Odottaisin kirjoituksiisi jo kauniimpaa ja onnellisempaa sävyä.

        Älä enää syytä niitä sutturoita, vaan näe nyt todellinen jättäjä, sillä ei häntä kukaan ole väkisin luotanne vienyt.
        Entä jos lapsesi sattuisivat joku päivä lukemaan näitä tekstejäsi, taitaisi olla heille aika rankka asia nähdä äitinsä tällaisessa mielentilassa.
        Anna elämällesi uusi mahdollisuus.

        Ja lapset isälle asumaan, isän yksinhuoltoon...

        Äiti maksaa isälle elatusapua 500€/kk/lapsi lapsen edun mukaisena

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvoisa nimimerkki, olen nähnyt kirjoituksiani aikaisemminkin ja huomaan että katkeruutesi jatkuu yhä vain.
        Valitettavasti joudun kertomaan sinulle tosiasian, että eivät ne isän sutturat rikkonet perhettänne, vaan kyllä siihen tarvittiin tuo isäkin.

        Olet nyt varmasti suojellut noita lapsiasi tarpeeksi sillä lienet jo vuosia täällä roikkunut.
        Odottaisin kirjoituksiisi jo kauniimpaa ja onnellisempaa sävyä.

        Älä enää syytä niitä sutturoita, vaan näe nyt todellinen jättäjä, sillä ei häntä kukaan ole väkisin luotanne vienyt.
        Entä jos lapsesi sattuisivat joku päivä lukemaan näitä tekstejäsi, taitaisi olla heille aika rankka asia nähdä äitinsä tällaisessa mielentilassa.
        Anna elämällesi uusi mahdollisuus.

        Hyvä kirjoitus. Eteenpäin elämässä. Osuit asian ytomeen.

    • Anonyymi

      Surullistahan se on että sutturat rikkovat onnelliset perheet. Sutturoilla ollut oma lapsuus vaikea niin ksotaa sitten sen viraisiinlapsiin ja vievät hänen isän ja lapset jää hylätyksi. Kukaan mies ei saa enää nähdä omia lapsiaan kun suttura niin sanoo.
      Kummallisia on kjyll miehet jotka hyväksyy sutturoiden säännöt että omat lapset on hylättävä.

      Onneksi lapet hylkäävät isänsä kun ovat aikusia, eivät halua olla missään tekemisissä.

      • Anonyymi

        Surullistahan se on , että häntäheikit rikkovat onnelliset perheet. Häntähessuilla ollut oma lapsuus vaikea niin ne kostaa sitten sen naisiin, ja vievät perheenäitejä ja lapset jää hylätyksi. Kukaan nainen ei saa enää nähdä omia lapsiaan kun miekkonen niin sanoo ja käskee.
        Kummallisia on , kyllä naiset jotka hyväksyy miekkosten säännöt, että omat lapset on hylättävä ja tehdään uusia miekkoselle.

        Onneksi lapset hylkäävät äitinsä , kun ovat aikusia, eivät halua olla missään tekemisissä, mokoman huo.n kanssa.

    • Anonyymi

      Pitikö rikkoa se perhe, harakka!

      • Anonyymi

        Kyllä piti, hyeena!

      • Anonyymi

        Piti kai, Kotka!

      • Anonyymi

        Tottakai piti hajoittaa se perhe, wiskysieppo!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai piti hajoittaa se perhe, wiskysieppo!

        Lintu vai kännikala?

    • Anonyymi

      Nimi ja yhteystiedot?

      • Anonyymi

        Nimi ja yhteys tiedot?

    • Anonyymi

      Monesti lähivanhempi ei ymmärrä että lastenkuluihin kuuluu myös etävanhemmalle lapsista koituvat kulut (adiminen, ruoka, hygienia, matkat yms.), siis jos lapset ovat etävanhemman luona merkittävissä määrin. Elatusapulaskurit joita myös lastenvalvojat käyttävät eivät ota huomioon etävanhemmalle koituvia kustannuksia. Itselläni on kolme lasta joista maksan elatusapua lähivanhemmalle. Lapset asuvat luonani noin 60% ajasta (asumme samalla kadulla). Lähivanhempi saa myös lapsilisät, elatuskykymme ovat lähes samat jos lasten asumiskulut otetaan siis molemmilla huomioon.
      Lastenvalvojat ovat riitatilanteissa aina lähivanhemman puolella, koska katsovat hänen edustavan lasta,. avioerossa vanhemmat eroavat mutta vanhemmuuden pitäisi säilyä molempien huoltajien osalta, kuitenkin lastenvalvonnan toimintapa osoittaa useasti muuta.

      • Anonyymi

        Sen voi sopia, me erotessamme sovimme niin , että lapset asuu molemmilla yhtäpaljon elatusmaksua ei ole ja lapsilisät puoliksi , siis kaksi lasta , osoite äidillä, asumme vajaan kilometrin päässä toisistamme, alakoulu on siinä puolivälissä , kaikki toiminut moitteettomasti, ja meillä molemmilla jo uudet kumppanitkin.
        Tienaamme melkeen saman.

        On hienoa että olemassa on myös lähivanhempia jotka eivät pyri rahastamaan elatusapukuviolla vuoroasumisessa. Silloin kun vain toinen huoltaja hoitaa lapsia on elatusapu monesti välttämätön jotta lapsien elatus on turvattu.
        Lasten elatuksenhan voi vanhemmat sopia kahden kesken, mutta nykyinen lähi/etävanhempiin erottelu vuoroasumisessa on auttamattomasti vanhanaikainen ja tasa-arvon vastainen ( yleensä lähivanhemmaksi valitaan nainen). Tasa-arvoinen kohtelu luo paremmat huoltajien välit ja on täten myös lasten etu.

    • Anonyymi

      Miksi ylipäätäänsä pitää perustaa uusperheitä ? Jos puoliso on menehtynyt tai parisuhde päättynyt eroon , miksi ei voi seurustella ja muuten viettää vapaa-aikaa uuden kumppanin kanssa ? Mihin ihmeeseen kukaan tarvitsee äiti-tai isäpuolia ja tuota hirveää draamaa ? Eikö voisi odottaa että lapset varttuvat ja vasta sitten lyödä hynttyyt yhteen uuden kumppanin kanssa? Kahden aikuisen huusholli , kahden aikuisen ehdoilla voisi olla parempi vaihtoehto kuin tuollaiset vuosia kestävät hullumyllyt. Itse olen puoliorpo ja 'uusperheen uhri' , minulta meni vuosia elämästä aina keski-ikään asti toipuessa traumaattisesta lapsuudesta uusperheessä. Olisiko maltti ja harkinta paikoillaan ennen kuin alatte kotia leikkimään ? Seurustella voi toki ilman yhdessä asumistakin.

      • Anonyymi

        Kaikki tyylillään, minäkin olen osaksi kasvanut uusperheessä, ei ollut mitään draamaa, vaan minua rakastettiin ja minusta pidettiin huolta , minulla tosi hyvä isäpuoli, rakastin häntä, kuin omaa isääni, joka kuoli, kun olin 7 v, isäpuoli kuoli kaksi vuotta sitten ,kaipaan molempia.

        Mukava kuulla että teillä elämä sujui hyvin. Esitin tuossa useita (5?) Kysymyksiä, eikä kommentointisi vastannut niistä yhteenkään.

        Kyllä noita kysymyksiä voi esittää, mutta ihmiset ovat kaikki erilaisia ja kaikki ei ajattele noin järkevästi asioista, tunteet edellä mennään,vaikka helvettiin, ei monikaan jaksa vain seurustella kymmeniä vuosia.
        Toiset onnistuu, toiset ei.

        No tuskin kenenkään tarvitsisi 'vain' seurustella KYMMENIÄ vuosia, kyllä ne lapset nyt nopeampaan omilleen lähtevät ja aikuistuvat !!!
        Vielä lisää kysymyksiä tai ajatuksia ilmaan : miksi adoptioneuvonta kestää vähintään 3v , käytännössä vähintään
        5v ? Sinä aikana haastatellaan moneen kertaan, selvitellään taustat ja sosioekonominen tilanne sekä tehdään lukuisia kotikäyntejä. Sijaisvanhemmuuteen ja tukiperheeksi haluavat suorittavat koulutuksen MUTTA isä-tai äitipuoleksi kelpaa ihan kuka tahansa ?

    • Anonyymi

      Me emme ole maksaneet kumpikaan elatusmaksuja exän kanssa toisillemme. Lapsi on ollut molemmilla kirjoilla riippuen tilanteesta mm. päivähoito, koulut. Aina viettänyt kummmallakin vanhemmalla yhtä paljon aikaa ja molemmat vanhemmat hankkineet kotiinsa tarvittavat vermeet. Jos toisella ei joskus ole ollut rahaa jotain hankkia, niin toinen hankkii. Laki kuitenkin määrää maksamaan elatusmaksuja, niin eihän tuolle mitään voi, jos asiasta ei voi sopia muuten vanhempien kesken.

      • Anonyymi

        Laki ei määrää mitään maksamaan- on vain oikeusministeriön suositus, joka ei sido lapsen vanhempia heidän omassa päätöksenteossaan elatusta ei ole koskaan suoritettu- eikä suoriteta koskaan lasten vieraannuttaja "äidille- ja viranomaisille"

      • Anonyymi

        Mikä laki, sillon , kun me erosimme niin sovimme keskenämme, että ei mitään elatusmaksuja, koska lapset kaksi kappaletta asuu vuoroviikoin kummallakin, tienaamme melkeen saman ja lapsilisät pantiin puoliksi asumme vajaan kilometrin päässä toisistamme , ja kummallakin jo uudet kumppanit, tulemme hyvin toimeen kaikki, lapset tykkää myös meidän kumppaneista.
        Lapset on jo teinejä.

    • Anonyymi

      ex-Vaimoni löysi uuden miehen ja perusti hänen kanssaan uuden kodin.
      Lapsemme asuvat vuorotellen ex-vaimoni (lähivanhempi) ja minun (etävanhempi sinkku) luona. itseasiassa lapset ovat luonani noin 60% ajasta.
      Maksan lähivanhemmalle elatusapua ja lähivanhempi saa myös lapsilisät.
      Kun laskee lähivanhemman tilille kuukaudessa tulevat rahat, ovat ne huomattavasti suuremmat kuin itselläni, eli voi päätellä että joudun elättämään lapsiani huomattavasti suuremmalla osuudella elatuskykyyni nähden. em. yhtälön laati / vaati lastenvalvoja yhdessä lähivanhemman kanssa.
      kaikesta huolimatta tse olen onnellisessa asemassa koska saan viettää arkea lasten kanssa yhdessä asuen, Myös lapset ovat tämän hetkiseen asumisjärjestelyyn tyytyväisiä.
      Lähipiirissäni on myös sellaisia isiä joiden lapsilta on viety oikeus isään.

    • Anonyymi

      Lähivanhemmalla on uskomaton valta nykyisen kaltaisessa järjestelmässä. Toki 2019 joulukuussa tullut lastenhuoltolaki paransi lasten oikeutta molempiin vanhempiinsa.
      Mutta edelleen sosiaalipuolella lasten ensisijaiseksi vanhemmaksi määritellään useimmiten äiti. Jos joskus tulevaisuudessa molemmat huoltajat ovat samalla "viivalla" lasten huoltajina voi silloin sanoa että lasten etu toteutuu.

      • Anonyymi

        Tietenkin, äitihän ei lapsiaan hylkää samoin kuin isä. Ensimmäisen sutturan kanssa jo lähtään maailmalle ja unohdetaan se perhe kun suttura pakottaa.

        Katsoppas naisia, he hoitavat lapset aikui ikään asti yksin kun mies tekee uusia kakaroita vaikkei pydty entisiäkään elättämään. Sutturat on niin viekkaita, että iskee aina perheen isiä, kun oma elämä on montussa, niin ei muillakaan saa olla asiat hyvin. Semmoinen mies ei ole ansainnut lapsiaan.

        Tietenkin, isäthän ei lapsiaan hylkää samoin kuin jotkut naiset . Ensimmäisen häntäheikin kanssa jo lähtee maailmalle ja unohdetaan se perhe kun häntäheikki pakottaa.

        Katsoppas miehiä, he hoitavat lapset aikuisikään asti yksin kun nainen tekee uusia kakaroita vaikkei pysty entisiäkään elättämään. Häntähessut on niin viekkaita, että iskee aina perheen äitejä, kun oma elämä on montussa, niin ei muillakaan saa olla asiat hyvin. Semmoinen nainen ei ole ansainnut lapsiaan.

    • Anonyymi

      Nään niitä ikuisuuskysymyksiä. Mies ei saa enää nähdä omaa lastaan eikä maksaa hänen kulujaan, eikä liikkua missään ilman uutta sutturaa. On se kumma miten kädettömiä ja jalattomia miehistä tulee kun sutturat hajottaa niiden perheen.

      Onko pakko rikkoo toisten perhe vaikka itsellä ei ole mitään? Ei ole, miehiä läytyy kesällä puistoista paljon senkun sieltä valitsee, ei tarvi mennä tositen perhettä sotkemaan, sitten itketään kun mies ei maksa sutturn kuluja ja kaljoja. Mikä ihme???

      Minusta tästä pitäisi saada 20 000 sakot ja maksaa miehen exälle ja lapsille 2000 e kuussa rahaa kun on rikkonut. Säälittävää naukua sitten kun ei pysty elättämään omia lapsia kun mies piitää huolta entisistä lapsista, pakolla tehdään kakaroita lisää että saa pidettyä miehen ja rahat itsellään.

      • Anonyymi

        Nään niitä ikuisuuskysymyksiä. Nainen ei saa enää nähdä omaa lastaan eikä maksaa hänen kulujaan, eikä liikkua missään ilman uutta häntähessua . On se kumma miten kädettömiä ja jalattomia naisista tulee kun häntäheikki hajottaa niiden perheen.

        Onko pakko rikkoo toisten perhe vaikka itsellä ei ole mitään? Ei ole, naisia löytyy kesällä terasseilta paljon senkun sieltä valitsee, ei tarvi mennä tositen perhettä sotkemaan, sitten itketään kun nainen ei maksa häntähessun kuluja ja kaljoja. Mikä ihme???

        Minusta tästä pitäisi saada 20 000 sakot ja maksaa naisen exälle ja lapsille 2000 e kuussa rahaa kun on rikkonut. Säälittävää naukua sitten kun ei pysty elättämään omia lapsia kun nainen piitää huolta entisistä lapsista, pakolla tehdään kakaroita lisää että saa pidettyä naisen ja rahat itsellään.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5299
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3460
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2870
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      58
      2686
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      173
      2365
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2157
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1899
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1865
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1401
    Aihe