Uusi vuosi on menoillaan ja tein minäkin lupauksen.
Alan itsekkääksi.
Eilen sen toteutin.
En hakenut koiraa lenkille.
Puin vähän parempaa ylle ja alle.
Lähdin aamukaffeille erään tutun miehen luokse.
Sauna oli lämmin jo mennessäni.
Retongit nurkkaan ja lauteille.
Pitkästä aikaa outo tilanne istua komean miehen kanssa saunassa.
Häneen olen tutustunut viitisen vuotta sitten lenkkipolulla.
Tulipa hyvä fiilis.
Maistui kahvit sunmuut antimet.
Kyllä tuollainen vierailu lisää virtaa elimistöön.
Otetaan pian uusiksi mies ehdotti.
Ja minullehan sopii.
Käydään merenrannalla ja vain ihaillaan tuulimyllyjä ja merta.
Ei ne miehet aina ihan hassumpia ole.
Päivänjatkoja.
Ei se mies hassumpi ole paikassaan
11
90
Vastaukset 11
- Anonyymi
Ai, ei mun kaveri vaan. Ei ole saunaakaan. Eikä ole kiinnostunut minkäänlaisesta läheisyydestä. Suurin läheisyyden aste on kaksi lämmintä voileipää😂
Ano 09:34
Ei kaikki tykkää saunasta.
Se on hyvä lämmönlähde suihkutilaan ja muuallekkin.
Tietysti takka lämmittää.
Kyllä me istuttiin kylkimyyryä eli lähekkäin oltiin.
Ihailtiin isoista ikkunoista upeata lumimaisemaa.
Kotitekoista pullaa kaffettein kanssa löytyi pakkasesta.
Miehellä on hyvin kaunis koti. Silmä lepää hänen itse suunnittelemassaan hirsitalossa.
Me olemme kaikki niin erilaisia.
Vanhemmiten kaipaa eniten rauhaa.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 09:34
Ei kaikki tykkää saunasta.
Se on hyvä lämmönlähde suihkutilaan ja muuallekkin.
Tietysti takka lämmittää.
Kyllä me istuttiin kylkimyyryä eli lähekkäin oltiin.
Ihailtiin isoista ikkunoista upeata lumimaisemaa.
Kotitekoista pullaa kaffettein kanssa löytyi pakkasesta.
Miehellä on hyvin kaunis koti. Silmä lepää hänen itse suunnittelemassaan hirsitalossa.
Me olemme kaikki niin erilaisia.
Vanhemmiten kaipaa eniten rauhaa.Toisilla käy flaksi😂
Anonyymi kirjoitti:
Toisilla käy flaksi😂
Ano 10:10
No jaa.
Jos ei olisi koronaa, tämä mies olisi jossain lomakohteessa etelässä.
Nyt on pysyttävä kotimaisemissa.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 10:10
No jaa.
Jos ei olisi koronaa, tämä mies olisi jossain lomakohteessa etelässä.
Nyt on pysyttävä kotimaisemissa.Kaverini ei poistu Helsingistä.
- Anonyymi
Ensin hätkähdin ettei kai aloittaja vain minun mieskaverin luona sauno. Hirsimökki sitten erotti, ei enää rakentele, muuten täsmää.
Jos ei olisi koronaa, hän asuisi muilla mailla pari kuukautta talvisin, sanoi ettei lyhyemmille lomamatkoille kannata pakata. Minulle riittää pari viikkoa, saas nähdä miten tämä ratkaistaan, kun matkoille pääsee. Huomenna lenkille ja syödään yhdessä.Ano 14:55
Jos täsmennän miehellä ei ole mökki vaan talo.
Eihän tämäkään mies enää rakentele yhtään mitään.
Rakennus on valmis ollut jo aikoja sitten.
Näemme harvoin.
Tai nykyään oikeastaan niin, kun minulle sopii.
Hänellä on omat menonsa niinkuin minullakin.
On mukavaa juttuseuraa ei tupakoi eikä ryyppää.
Ainakaan minun aikanani.
Etelänreissuilla on kuulemma tullut otettua
yhtä sun toista.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 14:55
Jos täsmennän miehellä ei ole mökki vaan talo.
Eihän tämäkään mies enää rakentele yhtään mitään.
Rakennus on valmis ollut jo aikoja sitten.
Näemme harvoin.
Tai nykyään oikeastaan niin, kun minulle sopii.
Hänellä on omat menonsa niinkuin minullakin.
On mukavaa juttuseuraa ei tupakoi eikä ryyppää.
Ainakaan minun aikanani.
Etelänreissuilla on kuulemma tullut otettua
yhtä sun toista.Mites sen rusetin kanssa?
Onhan se mukavaa välillä nähdä ystäviä, miehiä tai naisia.
En sauno miehen kanssa, aika harvoin ja yksinäni. On kaksi saunaa melkein tyhjäkäynnillä.
Suihku riittää kerran tai kaksi päivässä.Syyslei
Kyllä se vaihtelu virkistää.
Miehellä juttua piisaa kaikenmaailman asioista.
On kiertänyt maailmaa.
Kyselin häneltä syreenipensaan siirrosta.
Hänellä niitä riittää pihassaan ja kertoi, että syksy olisi siirrolle parasta aikaa.
Laittaisin terassilleni näkösuojaksi ja veisin mökillämme.
Hyvät keskustelut näin lumen keskellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 64811
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21716Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha515711Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64605
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551