Perustietoa
Jollei mene yli hilseen
1537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Paperiliiton vuoro-, olosuhde- ym. lisillä ei koskaan päästä samaan liukvan palkanosan suuruuteen, kuin esim, minulla on tällä hetkellä pääsääntöisesti tulospalkan osuutena, mutta myös muin kannustin- ja työ- sekä työehtosopimuksen mukaisina palkkoina ja palkkioina. Alla selvitän miksi Paperiliitto ei sellaiseen koskaan suostuisi. Arvioisin ansioistani (ilman mahdollisia kertakorvauksia) n. 30% olevan tällaista liukuvaa osuutta ((kaikki tulot - peruspalka):peruspalkka). Jos olisin keskimääräinen paperityöntekijä, peruspalkkani olisi n. 25 000€/v. Paperialan peruspalkka alalle tulevalle olisi samalla palkkamallilla enemmän tai vähemmän tarkan arvion perusteella jonkin verran alle 16 000€/v.
Oma lukunsa on reippaasti työmatkustava kollega, joka arvioi pelkästään päivärahojen olevan 20% tuloistaan (jota tosin ei lasketa minkään mittarin mukaan osaksi kokonaispalkkaa).