Rotista

Tuli vaan mieleen sellainen kysymys että jos meinaatte hommata rottia niin voitteko ottaa esim eläinkaupasta sellaisen rotan jolla on hännässä kyhmy. Eli siis häntä on joskus katkennut ja siihen jäänyt sellainen pieni mutka.
itselläni nimittäin kävi sellainen tilanne että menin eläinkauppaan ostamaan rottia. Eräällä rotalla oli juuri tuollainen häntä (muuten oli terve,pirteä ja aivan ihana)niin minun oli pakko ottaa se kun kävi mielessä että entä jos käykin niin että rotta jää ilman kotia tuon häntänsä takia?Entä jos kukaan ei ota sitä? Vaihtoehtoja oli monia mutta halusin juuri tuon rotan.Kävi sitä sääliksi kun rupesin miettimään kaikkia juttuja. Rotta on minulla vieläkin ja edelleen ihana ja pirteä tyttö vaikka hännässä mutka onkin.
Toinen vähän samantapainen tilanne olli kun menin ostamaan ensimmäisiä rottiani. Rottia oli enää kolme jäljellä häkissä ja minun oli tarkoitus ottaa vain kaksi mutta päädyinkin ottamaan kolme kun en voinut jättää sitä yhtä sinne yksin :).
Toivottavasti ymmärsitte pointtini taisi tulla aika sekavasti.
Mutta kuinka paljon tuollaiset rotan ulkonäköön liittyvät seikat vaikuttavat teihin?
6302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kelpaa minulle. on mukava pitää huolta rotista. kasvattaa niitä ja olla niille seurana. Kiva kun kuulee kerrankin jonkun ottavan ns.viallisia rottia. Tsemppiä sulle ja rotille ja aurinkoista kevättä!:)

Äänestä
  • Kiitos ja samoin hyvät keväät teille. :)

    Äänestä

Periaatteessa voin hyväksyä kuvauksen mukaisen rotan lemmikiksi, kunhan kauppa josta se tulee on hyvä. Toisaalta taas olen pikku hiljaa etsiskelemässä jalostuseläimiä omaa kasvatusta varten, jolloin tällaisia rottia ei välttämättä kannata hankkia. Koska haluan viedä ne ainakin kerran viralliseen luokkaan näyttelyyn saamaan arvioinnin jalostuskelpoisuudesta, niiden on oltava kaikin puolin terveitä. Tosin jos rotalle saa eläinlääkärin todistuksen vammautumisen tapaturmaisuudesta ni mikä ettei. Pointtihan on, että rotan on pystyttävä elämään täysin normaalia lemmikkirotan elämää eikä kyseessä ole knikki joka taasen periytyy ja voi olla hengenvaarallinen selkärankaan osuessaan.

Pelkästä säälistä en koskaan halua ottaa eläintä. Tällöin saattaisin tukea epäilyttävää toimintaa - ikävä kyllä osa eläinkaupoista on päällisin puolin suhtkoht kunnossa, mutta sitten takahuoneessa paiskotaan kaninpoikasia seinille.


http://www.geocities.com/leenanrotat

Äänestä
  • No en kuitenkaan sanoisi että säälistä niin sen otin vaan sen takia että mielessä kävi että jos kukaan muukaan ei sitä ota niin mitä sille käy? Ja kyllä eläinkauppa oli kunnollinen. Ei viskota kaninpoikasia seinille. Rotat olivat sinne tullut kasvattajalta ja mukaan sain kaikenmaailman rottien sukupuut,kasvattajan tiedot yms. Myös minun tiedot otettiin ylös.

    Äänestä

  • Niina kirjoitti:

    No en kuitenkaan sanoisi että säälistä niin sen otin vaan sen takia että mielessä kävi että jos kukaan muukaan ei sitä ota niin mitä sille käy? Ja kyllä eläinkauppa oli kunnollinen. Ei viskota kaninpoikasia seinille. Rotat olivat sinne tullut kasvattajalta ja mukaan sain kaikenmaailman rottien sukupuut,kasvattajan tiedot yms. Myös minun tiedot otettiin ylös.

    En tarkoittanut, että juuri tuossa kaupassa viskottaisiin kaninpoikasia seinille tmv. vaan yleisellä tasolla halusin muistuttaa, ettei aina kannata seurata hetken mielijohdetta ja että kauppojen suhteen saa tosiaan olla varovainen. Hienoa, että tyttö sai luotasi kodin :)


    http://www.geocities.com/leenanrotat

    Äänestä

No kyllähän se jonkun verran vaikuttaa.. Olisiko mitään järkeä ottaa semmoinen rotta josta ei pidä ollenkaan.. Itselläni on kaksi rottapoikaa. Molemmat 5 viikkoisia. Molemmat todella suloisia! Toisella on semmoinen makee suora viiva naamassa. Minua se ei häiritse ollenkaan vaikka joku saattaa sanoa että vähän outo viiva.. Ensin luulin niin! Mutta kun joku tuli kattoon ne vaan hymyili ja sano et pikkasen siisti viiva! :D Älkää välittäkö jos joku arvostelee rottianne´! Ne ovat teidän lemmikeitänne! Muut ovat vain kateellisia teille...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niina kirjoitti:

Tuli vaan mieleen sellainen kysymys että jos meinaatte hommata rottia niin voitteko ottaa esim eläinkaupasta sellaisen rotan jolla on hännässä kyhmy. Eli siis häntä on joskus katkennut ja siihen jäänyt sellainen pieni mutka.
itselläni nimittäin kävi sellainen tilanne että menin eläinkauppaan ostamaan rottia. Eräällä rotalla oli juuri tuollainen häntä (muuten oli terve,pirteä ja aivan ihana)niin minun oli pakko ottaa se kun kävi mielessä että entä jos käykin niin että rotta jää ilman kotia tuon häntänsä takia?Entä jos kukaan ei ota sitä? Vaihtoehtoja oli monia mutta halusin juuri tuon rotan.Kävi sitä sääliksi kun rupesin miettimään kaikkia juttuja. Rotta on minulla vieläkin ja edelleen ihana ja pirteä tyttö vaikka hännässä mutka onkin.
Toinen vähän samantapainen tilanne olli kun menin ostamaan ensimmäisiä rottiani. Rottia oli enää kolme jäljellä häkissä ja minun oli tarkoitus ottaa vain kaksi mutta päädyinkin ottamaan kolme kun en voinut jättää sitä yhtä sinne yksin :).
Toivottavasti ymmärsitte pointtini taisi tulla aika sekavasti.
Mutta kuinka paljon tuollaiset rotan ulkonäköön liittyvät seikat vaikuttavat teihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu