Viha vanhempianne kohtaan.

Mä vihaan mun vanhempiani, koska ne ei välitä mun menemisistä ja tulemisista ollenkaan. Mä saan tehdä mitä huvittaa..käyn kotona vaan nukkumas ja muuten vietän aikani missä sattuu. Ne tietää et mä juon melko usein..mut ei ne sano siitä mitään. Ja jos mä jokus satun oleen kotona arki-iltana ennen kymmentä ni ne alkaa heti valittamaan et ku mä en oo yhtään niin hyvä lapsi ku mitä mun isoveljeni on..et ku mä vaan häiritsen niitä. Mä tekisin mitä vaan et mun vanhemmat asettas mulle rajoja ja ois muutenki "normaaleja"..laittas ruokaa(mä oon viimeset 2vuotta hoitanut syömiseni itse) ja näyttäs muutenki et välittäs..aluksi mä alotin juomaan ihan vaan sen takia et saisin vanhempieni huomion..että ne huomais munkin olevan olemassa..mut ei se hyödyttäny mitään..nyt mä juon vaan unohtaakseni tän kaiken..
Rajat kunniaan!!

Tuokin on hieman, että miten ne rajat taasen menee.
Esimerkiksi minä itse saan juoda, kunhan en vedä liikaa. Ja minulla on kotiintulo ajat, joita tahtoisin kovasti venyttää.
Olen sen verran vastuuntuntoinen, että joskus olisi ihan kiva, jos niitä ei olisi ollenkaan. Minusta on ärsyttävää lähteä yhdentoista aikaan kotiin jostain tapahtumasta vain, jotta kerkeisin kahdeksitoista. Vanhempani eivät näissä tee poikkeuksia.
Rahasta en puhu mitään. Minulla se ei ole ongelma, kun rikkaan perheen hemmoteltu lapsi olen, mikä ei ole hyvä asia kuitenkaan. Miten pärjään tulevaisuudessa, kun joudunkin itse tekemään työtä sen rahan eteen? Kun joudunkin miettimään, miten käytän ne, jotta pystyn elääkkin. Nyt saan rahaa jos sitä tarvitsen. Kunhan se raha ei tupakkaan mene. Tämä on heidän perjaatteensa. Se raha menee tupakkaan joka tapauksessa.

Minulla on lähes näin, että saan tehdä mitä tahansa, kunhan se ei mene huumeiden käyttöön tai kunhan ymmärrän kohtuuden asiassa, jota teen. Minä olen onnellinen näin.
Ainoa mikä mättää on ne kotiintuloajat.

Lil_Mehaw

tässä pari syytä vihata vanhempia...äiti joka haukkui jatkuvasti huoraksi, valehteliaksi,keksi omasta päästään mitä mä oon taas tehny, oon sen mielestä raskaana, buliimikko jne..haukku mun kaverit poikakaverin (nyt avomies) vaikka ei tunne niitä...isä ei arvosta kuin työn tekoa, oon laiska ku en käy töissä vaan oon vaan koulus (en saa mistää töitä oon tosissani yrittäny)...mun saavutuksia ei arvosteta (olin kympin oppilas peruskoulus)..kotona tein lähes kaikki koti työt hoidin alle kouluikäiset pikkuveljeni, ei koskaan kiitosta...nii ja rahaa en niiltä oo koskaa saanu ku pakollisiin vaatteisiin..
ja isä vielä ihmettelee mistä olen heille katkera...siinä muutama hyvä syy...
nyt en ole asunut kahteen vuoteen kotona enkä ole koskaan voinut näin hyvin...

En vihaa vanhempiani, isäni on ollu kuolleena jo kolme vuotta ja häntä rakastin. Se oli kaikki kaikessa ja mun rakkain läheinen. Äidistä en voi sanoa samaa, alkoholisteja mä en pysty rakastamaan koko päiväisesti.

Mä antaisin mitä vaan jos mun isä olis elossa ja kunnossa, äiti raitis ja mun perhe kokonainen. Mulla ei oo koskaan ollu mitään sääntöjä elämässäni ja mihin se sitten johtaa? Mä kamppailen itseäni vastaan enkä puhu äidilleni. Mä en jaksa selvittää muiden ongelmia. Koska itse olen ongelmia täynnä. Mutta ehkä mä jollain tasolla äitiänikin rakastan, ja toivon sille kaikkea hyvää.

Miksikö?

Ovat uskovaisia. Oikein kiihkouskovaisia, pahempia kuin lestadiolaiset. Ja todella vanhanaikaisia. Minä taas en voi sietää uskovaisia. Vihaan niitä kaikkia. Jo ajatus siitä että joku VITUN uskovainen käskee tai kieltää MINUA, vaikka sillä verukkeella että on vanhempani, aiheuttaa minulle pahoinvointia. Arvomaailmani on lähes kaikilta osin päinvastainen kuin heidän. Siksi vihaan, jopa niinkin kovasti, että voisin tappaa heidät, omat vanhempani, ilman mitään omantunnontuskia.

Mä vihaan niitä välillä kun ne ei ymmärrä että mulla on vaikee olla koulussa ja oon selittänyt sen miljoonia kertoja etttttäääääää siel saatanan koulusssa ahdistaa. mut ne kysyy uudestaan ja uudestaan että, miksen käynyt kouluu ja selittää miten mun elämästä tulee ihan paska kun en käy.
mut ne ei tajuuuu et jos meen kouluun ni sit varmaaan kuolen pelkooon :@
kusipäät!!!!!!
mut en mä niitä kokoajan vihaa =) vaan joskus 2kertaa kuukaudessa ehk.

Vihaan isääni, koska hän on väkivaltainen alkoholisti, joka löi äitiä ja minua ja teki muutenkin kaikennäköistä hullua. Onneksi tuli ero.

Sillä ei oo mitään merkitystä, et sulle on ylipäätään annettu elämä. Siltä elämältä täytyy vaatia tiettyä tasoa.

Vanhempani ovat eronneet ja äitini (jonka luona asun) on mennyt uudestaan naimisiin. Isääni en itseasiassa edes haluaisi nähdäkään, enkä oikein pidä äitini uudesta miehestä (ovat olleet naimisissa kohta 7 vuotta), mutta en häntä vihaa.
Isäni on monta kertaa sanonut sekä kierrellen että myös päin naamaa, että hänen elämänsä olisi paljon helpompaa ilman minua ja veljeäni, ja on muutenkin käyttäytynyt törkeästi minua ja veljeäni kohtaan, joten minua ei todellakaan kiinnosta tavata/nähdä häntä muutenkaan (no jaa, näen häntä kaksi kertaa vuodessa, veljeni syntymäpäivänä ja omana syntymäpäivänäni, joten se siitä).
Äitini on pitänyt kotona tiukkaa kuria ja välillä en ole pitänyt siitä, mutta en vihaa häntä. Ulkona saan olla omasta mielestäni aika myöhään, saan mennä aika paljon omia menojani (äskenkin pyysin äidiltäni lupaa mennä 500 kilometrin päähän erääseen tapahtumaan, ja sain luvan =)) ja kuukausirahaa.. noh.., ihan mukavasti, olisihan se aina mukavaa saada enemmänkin, mutta sitten ei taitaisi riittää laskuihin/vuokraan/ruokaan rahaa (perheemme on uusperhe, johon kuuluu seitsemän henkilöä, joten ruokakustannukset ovat mittavat).
I think about it =) Really hard =)

Alla olevia viestejä lukiessa huomasin kuinka paljon nuorilla on "kaipuuta" rajoihin. Rajojen puuttuminen tuo eniten "vihaa" ( heittomerkeissä siksi koska en usko heidän kaikkien kuitenkaan vihaavansa vanhempiaan, huomaavat sen sitten aikanaan) ja tunteen ettei välitetä. Tuttu tunne itselleni. Aikoinaan nuorena minulle ei asetettu mitään rajoja. Tulin ja menin miten halusin.... Hyvä malli opetella olemaan aikuinen ja ottamaan vastuuta.... Nuoren kuuluukin opetella aikuisuutten mutta vastuu vanhemmille asettamalla rajoja.Näin aikuisena, rajojaan hakevan murkun äitinä, myönnän että itse ilman rajoja eläneenä ei rajojen asettaminen ole helppoa... Jonkun aikaa sitten nuorellani niitä ei vielä ollutkaan.. Kunnes sattui jotain jonka myötä jouduin ottamaan ITSEÄNI niskasta kiinni. Tein sen mitä olisin itse halnnut kokevani aikoinaan..asetin rajat.. Aikamme niistä tapeltuamme elämä asettui uomiinsa. Hyviin sellaisiin. Viha jota koin nuoreni minua kohtaan kokevan tasottui. Ei poistunut kokonaan, sillä se kuuluu osittain nuoren kasvuun. Vanhempien rajojen asettamattomuus lapselle antaa tunteen välinpitämättömyyden ja on vastuun pakoilua lapsen tekemisistä.
Jos minulla olisi ollut rajat olisin tuntenut itseni arvostetuksi, en toisin päin. Hyvät vanhemmat! Ettekö itsekkin sano lapsillenne:älä tee samoja virheitä kuin minä? Älä sinäkään tee samoja kuin mahdollisesti omat vanhempasi. Opettele olemaan vanhempi. Pikkulapsen kanssa on vielä helppoa... Nuoren kanssa täytyy muistaa mitä oli itse olla nuori.. Tunnemyrskyineen ja kokeilunhaluineen...

No jos esim. vanhemmat ovat väkivaltaisia niin en minä kyllä silloin niitä rakastaisi!

Vihasin ennen rakastan nykyään

Olin todella masentunut monta vuotta ala-asteella ja se helpotti vasta yläasteelle päästyä. Aloin viiltelemään jo 11 vuotiaana ja se on jatkunut 3 vuotta. Olin suunnitellut 12 vuotiaana jo miten tapan itseni ja minkälaisen kirjeen kirjoitan vanhemmilleni. Pääsin viiltelystä eroon toivottavasti lopullisesti vasta muutama kuukausi sitten ja olen nytten 14 vuotias, eli menen 8 luokalle.

Vihasin äitiäni sydämmeni pohjasta enkä voi tajuta vieläkään, miten kukaan voi vihata niin paljon joka ikistä ihmistä maailmassa. minulla on tavallaan tyhjä kohta muistissa muutaman vuoden ajalta jolloin olin kaikkein masentunein. Muistan vain kuinka itkin joka päivä ja viiltelin jopa koulussa salaa.
Olin todella vihainen äidilleni siitä ettei hän ikinä huomannut pahaa oloani vaan keskittyi vain omiin asioihin. Jos sain häneltä jotain huomiota se oli vain negatiivista huomiota ja huutamista. Muitan kun jäin yksi kesä veljeni kanssa ja hän piti bileet. Kun äiti sai tietää hän haukki minut siitä hyvästä etten ollut estänyt veljeäni ja heitteli viinapullot jotka oli hakenut kaapista tyhjennettäviksi seinälle juuri pääni yläpuolelle veljeni ollessa huoneessaan.

Nyt välimme ovat paljon paremmat.Puhumme lähes kaikesta.
Isäni ei ole ollut 5 vuoteen kotona muuten kuin viikonloppuisin koska hänellä on töitä. Olen hyvissä väleissä hänen kanssaan ja olen lähes aina ollut. Olen isin pikkuprinsessa ja vietän joka viikonloppu hänen kanssaan aikaa kahdestaan kun käymme kaupoilla.

Kotiintuloaika on 12, mutta saan olla kauemmin jos on hyvä syy. Olen ihan tyytyväinen siihen koska tiedän monia jotka ei pääse edes kavereilleen joka päivä. Veljelläni ei ole mitään kotiintuloaikaa ja hän on 16.
Asun maalla joten kylällä on kaikki on yhdessä porukassa jossa pyörii 13-22 vuotiaita eikä äiti ole ikinä mitään huomauttanut siitä.

Juuri toissayönä jäin hänelle kiinni ryyppäämisestä, mutta hän ei ollut vihainen paitsi siitä että olin herättänyt hänet 4 aikaa yöllä kolistelemalla.
Ja hän vain sanoi että luotti minuun sen verran että pysyisin erossa alkoholista mutta ymmärtää että joskus minäkin tulen kännissä kotiin.

Vihaan vanhempiani koska he huutavat minulle jos en ehdi aamulla pedata petiä D: Mieluummin en olisi olemassa kun kuuntelisin niiden huutoa ja valittamista kaikesta mitä teen. Alkaa ärsyttää ja tottapuhuen masentaa kun kaikki pitää tehdä miten he sanovat ja ei ikinä muutenkaan riitä se että yrittää parhaansa. En voi puhua heille koska kaikki mitä sanon aiheuttaisi taas hirveitä mustelmia ja korvien särkymistä. On outo olo kun pitää kokoajan miettiä mitä pitää tehdä ja sanoa. Eikä puhettakaan siitä että saisin olla oma itseni. He päättävät kirjaimellisesti kaiken elämässäni :( Olen 13v.

Olen itse vanhempi,jota omat jo aikuiset lapset vihaavat määrättömästi.
Vuosiin ei ole ollut mitään normaalia yhteyttä,toiseen ei ole olemassa edes yhteystietoa.
Aikoinaan eronnut olen,silloin ei ollut taloudellisia resursseja elättää lapsia,joten he kasvoivat toisen vanhemman huoltamina.
Useamman vuoden asuin lasten kotipaikkakunnalla,kunnes lapset ymmärsivät sen asian että minun on lähdettävä eteenpäin elämään.
Lapset sain tavata harvemmin enää. Eräällä kertaa toinen uhkasi tappaa minut,enkä sen jälkeen uskaltanut luokseni ottaa,vaikka huoltaja asiaa yritti.
Vuosien kuluessa olen huomannut,mihin kaikkeen kaikki vaikuttaa,jopa omaan asemaani omien vanhempieni kuoltua.
Pojat vihaavat minua,toinen jopa epäili ennen äitienpäivää kammottavin sanankääntein,onko isäkseen ryhtynyt henkilö,sama kuin toisellakin,hänen oikea isänsä. Kehotin kokkeilemaan dna-testillä. Kuulin ensimmäistä kertaa,ja tältä lapselta itseltään,asiasta että huoltajansa( joka on tunnustanut lapsekseen), on epäilystä.
Äitini kuoli vähän yli viikko sitten. Minulle ilmoitettiin siunausaika,mutta: lapset vihaavat niin paljon minua,mitä keskustelusta toisen kanssa ymmärsin,että en voi mennä heitä häiritsemättä siunaustilaisuuteen. Joten en mene.
Olisi kiinnostavaa tietää miten saavat asioita hoidettua eteenpäin. Jo isäni kuoltua joku oli saanut kuningasidean. Lasteni isä josta olin eronnut 15 v aiemmin oli kutsuttu hautajaisiin. Minulle kutsua ei selvästi oltu toimitettu.
Jne.
Tuossa jäävuoren huippu,mitä viha saa aikaan. Kun selvisi lasteni kanta,mikä edelleen vallitsee,ilmoitin sisarelleni etten osallistu.
Jo toinen vanhempi,jota en normaalisti voi olla saattelemassa.
Mikäs,tottapahan ymmärtävät vasta sitten,kun se toinen heidän vanhemmistaan kuolee,joka on ollut lähivanhempi ja huoltaja.
Mitä he itse ajattelisivat,jos ei olisi mahdollista oman lapsen määrättömän,osin perusteettoman vihan vuoksi mennä edes siunaustilaisuuteen?
Ymmärtäisin,jos olisin kohdellut lapsiani huonosti,ollut väkivaltainen,jättänyt vaille perustarpeita kuten ruokaa tms. silloin milloin olivat luonani.
Olin köyhä,köyhä olen vieläkin. En ollut,en ole mikään juoppo tms. Eivät ole koskaan joutuneet paikkaamaan pärjäämistäni,käsittääkseni en ole centiäkään veljaa,ja laskutkin on maksettu.

Osaako kukaan selittää,mistä kumpuaa sellainen hirveä viha jolle ei löydy mitään kunnollista syytä?

Ovatko lyöntimaneerit loppuneet jo?