Lastensuojeliviranomaisten on otettava huostaan lapset, joiden vanhemmat tai oudot järjestöt kouluttavat lapsia luonnon eläinten tappajiksi. On tutkimatta, kuinka vakavat henkiset vauriot lapset saavat.
Lapsi on myös ulkoisessa fyysisessä vaarassa, kun hänet viedään ahdistelemaan ja tappamaan eläimiä. Ammuskelussa on menehtynyt myös lapsia.
Lapsi on myös ulkoisessa fyysisessä vaarassa, kun hänet viedään ahdistelemaan ja tappamaan eläimiä. Ammuskelussa on menehtynyt myös lapsia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Päin vastoin. Lapsille on opetettava että mistä se liha oikein tulee, että se ei synny vakuumissa kaupan tiskille tai pihviksi hampurilaisen väliin itsestään.
Tosiasioiden kieltäminen aiheuttaa paljon haittaa, kuten avaajastakin huomataan,
Itse kuljin 6-vuotiaasta isän kans metsällä ja aloitin itaenäisen metsästyksen heti kun laki salli. Nykyisin enemmänkin jahtaan kameralla ja olen hyvinkin rauhanomainen henkilö. Että tämmöisiä tulee.
Kuntavaalit lähestyy ja ehdokkaana ollessaan susianalyytikko ei voi ilmaista itseään aloitusviestissä rekisteröidyn nimimerkkinsä kautta, mutta aloitus olisi varsin hyvä, kun yksi sana, joka esiintyy aloituksessa kahdesti, muutetaan oikeaksi.
Kysytäänpä, mikä tuo muutettava sana on ja millä sanalla se tulee korvata?
Se on aktivoitunut provoamaan taas vähän jokaista metsästysketjua. Olen monasti hänelle sanonut mitä piilottelee itsessään, kun ei esiinny rekisteröidyllä nimimerkillään vaan anonyymina. Tapojensa mukaan myös vastailee itselleen luodakseen illuusiota, että hänen kanssaan joku olisi muka samaamieltä anarkistisista provokaatioista.