Pentu on pieni ja syö vähän

Anonyymi

Meille tuli viime viikolla sakemannin urospentu: Pari viikkoa sitten rekisteröintitarkastuksessa (7-viikkoisena) painoa ollut 3,4 kg, nyt 9-viikkoisena 4,5 kg eli painoa tullut parissa viikossa reilun kilon. Onhan tuo jo lähtökohtaisesti tosi pieni pentu. Pentu syö nyt tosi huonosti (ensimmäiset päivät meillä söi ihan ok): vähän järsii nappulaa, jauheliha ym. tuore liha menee kun syöttää kädestä, mutta muuten syöminen tuntuu olevan ihan pakkopullaa. Määrät tuntuvat jäävän tosi pieneksi vaikka nimenomaan painoa pitäisi saada lisää. Kokeiltu on omien nappuloiden ohessa: jauheliha, muu tuore possunliha (ilman luuta), leipäjuusto, smetana, kasvissose, keitetty kananmuna, keitetty kananfilee, oliiviöljy... Pentu on kuitenkin tosi aktiivinen, jaksaa peuhata ja sopusuhtainen: kylkiluut tuntuu, mutta eivät näy. Pentu on myös madotettu kerran kotiintulon jälkeen. Ruokaa annetaan 4 kertaa päivässä. Hampaat ja suu muutenkin ok eli ainkaan ei näennäisesti johdu siitä, että suussa olisi jokin kipeänä. Olenko vain turhan hysteerinen? Edellisen saman rodun pennun kanssa ei tätä ongelmaa ollut vaan narttu oli oikea rohmu alusta asti.

5

205

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokeile ruokintakertojen vähentämistä. Vähemmän ahne koira ei syö, jos ei ole nälkä. Koiralle on myös luonnollista syödä maha täyteen, vrt ihmisen mahalaukku on pussi= ruokaa vähän kerrallaan ja usein, koiran mahalaukku on haitari, joka toimii parhaiten kun sen syö täyteen.

      • Anonyymi

        Harventaisit 9-viikkoisen pennun ruokintakertoja? NO EI.

    • Anonyymi

      Siis hetkonen. Pentu on siis ollut ehkä n. puolet siitä mitä sen olisi kuulunut painaa luovutusiässä ja silti se on
      a) myyty
      b) saanut "terveen" paperit eläinlääkäriltä?
      Ei jumankauta...

      Ja koska se painaa tällä hetkellä ehkä 1/3 siitä mitä sen pitäisi painaa, niin jotain on pahasti vialla, ja eläinlääkärin tulee pentu tutkia. Laajat verikokeet, ulostenäyte ja tarvittaessa tähystys nyt ainakin.

      Näin järkyttävillä tiedoilla et todellakaan ole tarpeeksi hysteerinen.

      • Anonyymi

        Jep. Nyt on sekä kasvattajan että pentutarkastuksen tehneen ellin toimissa pahasti vikaa. Ei voi käsittää, miten tuollainen rääpäle on pokkana myyty uuteen kotiin.

        Aloittaja: Minkä kokoisia pennun muut sisarukset ovat/olivat? Nyt pentu on aihetta tutkia päästä varpaisiin, sillä jotain on vikana kun pentu on murto-osan siitä, mitä pitäisi olla eikä edes kasva normaalisti. Kalliiksihan pennun tutkiminen ja hoito tulee, mutta olkoon oppiraha siitä, että vähän paremmin kannattaisi itsekin olla hereillä, kun pennun hakee. Ja jos jotain selkeää löytyy, niin kasvattajalta korvauksia vaikka kennelliiton avustuksella.

        Suosittelen ehdottomasti kysymään apuja myös katiskan fb-ryhmässä. Siellä jos jossain saattaa tulla ideoita siitä, mikä tarkalleen ottaen on vikana tai jopa kokemuksia vastaavasta. Osaisit sitten edes jotain vaatia elliltä, jos omasi on samanlainen puusilmä kuin pentutarkastuksen tehnyt elli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trollini osui ja upposi. Hihii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe