Murmanskin terveiset

Väsynyt, onnellinen ja krapulassa. Hieno reissu oli. Laittelen myöhemmin jotain matkakertomusta kunhan tää junan keikuttaminen lakkaa ;=)
233226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

laita, soittelin äitilles ja se lukee nykyisin näitä juttuja

Äänestä

Reissu meni meillä oikein hyvin.

Pieniä ongelmia oli kyllä Pietarin päässä meidän junalippujen kanssa. Provodnika ihmetteli mikä tämä on? Ja jotain dokumenttejä olis pitäny olla josta ei selkoo saatu. Siinä se niitä lippuja pyöritti, katto meitä, lippuja, meitä, lippua.... kysy mistä biljetti ostettu ym. jotain mitä ei ymmärretty. Kai hän sitten armahti meidät ja otti kyytiin ja perille päästiin.

Junamatka oli kyllä ihan mielenkiintoinen. Ostettiin Pietarin asemalta hyvät eväät ja juomat mukaan niin mikäpä se siiinä. Maisemat olivat pääasiassa metsää. Pieniä kyliä ja kaupunkeja oli aika harvassa. Kemissä ja Petroskoissa oli pidempi pysähdys. Kemin asemalla myytiin piirakoita, olutta ja kuivattua kalaa. Saatiin jaloitella myös vähän. Lapissa maisevat paranivat kun alkoi näkyä tuntureita ja vaivaiskoivuja. Samassa kupessa oli mennen tullen seuralaisia. Kieltä sai treenata ja molemmat miekkoset opettivat meitä "junatavoille". Englantia ei osannut kukaan.

Junan ravintolavaunu oli hiljainen. Venäläiset olivat varautuneet omin eväin. Listalla oli tarjottavaa vaikka kuinka paljon, mutta todellisuus oli toinen. Aamupuuro voisilmällä jäi saamatta, mutta vodkaa oli..

Arktika hotelli oli ihan ok. Respassa puhuivat pääsääntöisesti vain venäjää, mutta pieni kielitaito, sanakirja ja elekieli nii hyvä tuli. Muita turisteja ei Artikassa näkynyt, eikä kyllä koko kaupungissakaan. Yritettiin saunaakin vuokrata hotlalta, mutta olis kai pitäny uskoo palstan arktikaa et se paikka oli tarkoitettu muuhun kuin saunomiseen... Tosin ensin se meille luvattiin ja pyydettiiin odottamaan 2h saunan lämpeämistä. 1 1/2h kuluttua tultiin sanomaan, että "ni rabotajet". Se siitä ja sauna oli rikki myös toisena päivänä.

Otettiin molempina päivinä muutamaksi tunniksi taxi alle ja kierreltiin kaupungin nähtävyydet ja torit. Viikonloppuna kaupungissa oli elämää ja Arktikan aukiolle oli järjestetty porolla ratsastusta (???), rekiajelua ja lauantaina siellä oli kamelikin. Kaikkea sitä Venäjällä näkeekin...

Syömässä käytiin "Alan" Kaukasialaisessa ravintolassa, prospect leninan sivukadulla, kadunkulman päässä arktikasta. Mahtavaa ruokaa ja kun jäämeren rannalle päässiin niin turskaahan me syötiin kera armenialaisen konjakin. Ja kaukasialaiset hatsapurit vievät kyllä kielen mennessään...

Paluumatkalla ei ollut junassa mitään ongelmia. Provordnikaa vaan nauratti hirveesti kun se meitin passia katto ja eiku hyvää matkaa :=)

Muutenkin Murmanskissa välittyi jotenkin sellainen rento lapinmeininki. Kaupunki oli karu, ilmat ei oikein suosineet, rakeita satoi ja kadut olivat sohjossa. Turkki oli kuitenkin liitoittelua. Säätila n. -5 - 5 asteen välillä.

Viimeisenä iltana pikkaisen säikähdettiin. Katsottiin ikkunasta ulos niin hotellin eteen ajoi 4 bussia ja sieltä purkautui ulos n. 200 sotilasta jotka pistettiin ensin järjestykseen siihen Arktikan aukiolle ja siitä ne marssivat sitten sisään. Ei ne mua kuitenkaan tullee hakemaan ;=(

Meillä oli kuitenkin oikein antoisa ja mukava matka. Mikseipä joskus uudestaankin? Joko kunnon pakkasilla tai sitten kesällä.

Äänestä
  • Hyvä et reissu meni mukavasti, "rento lapin meininki", ts talvella vähemmän kalastamma...

    Eiks toi kielitaito ole kiva asia, et kun sen joskus unohtaa, niin lippu ropleemat selviää ihan itsestään.

    Äänestä

  • Mielenkiintoinen tarina, mielenkiintoisesta matkasta.

    Muurmansk mullekin tuttu parin vierailun perusteella. Junamatka sinne lienee elämys sinänsä, jota ehkä vois joskus kokeilla.

    Voitko faktoja kertoa
    - saako niitä junalippuja Suomesta, ja mitä maksaa ?
    - Pitkäkö tuo junamatka on, siis kestoltaan tunteja (vai vuorokausissako lasketaan) ?
    - monenko ihmisen vetäviä ne ns. hytit siellä on ?
    - Satutko tietämään matkatoimistoa josta kantsis kysyä valmista pakettia (juna hotelli viisumi) ? (Kun en puhu venäjää, saatan joutua väärään junnaan tai jäähä asemalle jos lähden pietarin asemalta lippua kyselemään)

    Muuten olen sitä mieltä että kaupunkihan on ihan siedettävä. Talvella kaupungista löytyy jopa kauniita asioita kun osa saasteista on lumen alla. Kesälläkin ehkä löytyy, mutta silloin täytyy poistua kaupungin ulkopuolelle ja kivuta vuorelle. Parasta kaupungissa tietenkin venäläinen vieraanvaraisuus.

    Äänestä

  • rkb kirjoitti:

    Mielenkiintoinen tarina, mielenkiintoisesta matkasta.

    iisisti. liput suomesta 99 €/suunta/per/lärvä

    Aamujunalla Pietariin, samalta asemalta vaihto about kolemn tunnin kuluttua (voi ostaa "eväät"), yö junassa, päivä elekeieltä vaunukämppieksien kanssa, illalla 23.00 perillä

    Hytit yleensä 4 hengen, ukat ja akt sekaisin, VAU.

    Mut Olga kertoo mistä matkatoimistosta liput saa, kertoise senkin mut en muista.

    Mut juna on edullinen

    Äänestä

  • rkb kirjoitti:

    Mielenkiintoinen tarina, mielenkiintoisesta matkasta.

    Muurmansk mullekin tuttu parin vierailun perusteella. Junamatka sinne lienee elämys sinänsä, jota ehkä vois joskus kokeilla.

    Voitko faktoja kertoa
    - saako niitä junalippuja Suomesta, ja mitä maksaa ?
    - Pitkäkö tuo junamatka on, siis kestoltaan tunteja (vai vuorokausissako lasketaan) ?
    - monenko ihmisen vetäviä ne ns. hytit siellä on ?
    - Satutko tietämään matkatoimistoa josta kantsis kysyä valmista pakettia (juna hotelli viisumi) ? (Kun en puhu venäjää, saatan joutua väärään junnaan tai jäähä asemalle jos lähden pietarin asemalta lippua kyselemään)

    Muuten olen sitä mieltä että kaupunkihan on ihan siedettävä. Talvella kaupungista löytyy jopa kauniita asioita kun osa saasteista on lumen alla. Kesälläkin ehkä löytyy, mutta silloin täytyy poistua kaupungin ulkopuolelle ja kivuta vuorelle. Parasta kaupungissa tietenkin venäläinen vieraanvaraisuus.

    Lippuja saa suomesta. VR myy suoraan, mutta myös matkatoimiston kautta ja sen kautta tuli muuten halvemmaksikin eli 99e per suunta hki-murmansk. Matkatoimisto finnsov, museokatu 15. www.finnsov.fi

    Kyselin hyttikaverilta venäjältä ostettua lipun hintaa niin se oli 1300r välille pietari-murmansk eli n. 39e. Hki-Pietari väli junalla on n. 52 eli pikkasen tos voittaa jos piletin Pietarista ostaa, mutta eipä tuo sen arvosta olis ollu siellä jonotella. Ehti paremmin eväät ostaa ja lippukin on varma.

    Juna matka kesti tosiaan reilut 28h eli kyllä siinä tunnelmaan jo mukavasti pääsee. Meitä oli kolmen hengen porukka reissussa ja mennen tullen siinä oli yks (venäläinen)mies kaverina. Molemmat ihan ummikkoja, mutta elekielelläkin pärjää. Tosin paluumatkalla oli pikkasen vaikeuksia Kemiläisen upseerin kanssa, ku meinas neitsyys lähtee, mutta onneks kaveri tuli hätiin ;=)

    Ihan ummikkona tuo matkanteko ei ehkä niin helppoa venäjänjunassa ole. Kukaan ei tosiaan osannut englantia, mutta asiat järjestyi kuitenkin ihan hyvin ja perille päästiin. Tosin täähän on vaan mun kokemus. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, vaikka vielä parin päivän jälkeenkin juna keikuttaa edelleen ;=(

    Äänestä

  • ... tuossa oli?

    Kuulosti kurjalta.

    Äänestä

  • huhhuhh kirjoitti:

    ... tuossa oli?

    Kuulosti kurjalta.

    Huhhuhh, uh uh! Huomenna sitten Gambriniin!

    Äänestä

  • olga74 kirjoitti:

    sitten antoi ainokaisensa sille kemiläiselle upseerille... UUZAZZ

    Kiitos informaatiosta, täytyy palauttaa asia aktiiviseen harkintaan. Eka murmansk-vierailustani nyt 10 v, eli olis kai aika vuosipäiväjuhlamatkan.

    Ummikkona venäjällä ei tosiaan helppoa, mutta muutamalla sanalla pääsee jo pitkälle. (isvinijte pasaalusta, strastuite patamusta, spasipa iti sutaa, tjiha durak i tak taa). Mulle on ollut vaikempi tottua siihen että joka käänteessä yritetään viilata linssiin. Sinisilmäinen suomipoika on ihmeissään kun joutuu epäilemään jokaisen vastaantulijan tarkoitusperiä. Voi olla että ongelma pienenisi jos hiukan laajentaisi sanavarastoa ...

    Isäni oli nuuka mies, mutta viilat hän piti liukkaina...

    Se on varmaan totta, että edes auttava kielitaito vähentää kusetusta tai ehkä kusetetuksi tulemisen tunnetta. Meinaan kun ymmärtää systeemin ja kielen, niin ei ne kaikki ekxtrat kusetusta olekkaan... Esim lakanoista pikku lisä maksu junassa.

    Itse muistan sen ainokaisen Italian reissun, kun siellä viikon hoopoili ummikkona ja kun sielläkin kusetus onnistuu niin paskan makuhan siitä suuhun jäi.

    Itse toki olen sitä mieltä, että perus toverit on ihan ok luotettavia, toki jos tavara unohtuu liian pitkäksi aikaa väärään paikkaan niin kyllähän se korjatan talteen.

    Mut ei muuta kuin matkaan...

    Äänestä

  • Velikulta kirjoitti:

    Huhhuhh, uh uh! Huomenna sitten Gambriniin!

    ... homofobia?

    Älä pelkää ,olen hetero.....

    Äänestä

  • huhhuhh kirjoitti:

    ... homofobia?

    Älä pelkää ,olen hetero.....

    Alan kohta kiihottumaan honey. Mutta levätään hieman viimekertaisesta. Ei heti rivouksia. Ne arvaa heti tietää mistä on kyse,kun alat touhuta tällä palstalla. Seisokki joka torpassa, kuten kotonasi ;

    Äänestä

  • huhhuhh kirjoitti:

    ... tuossa oli?

    Kuulosti kurjalta.

    Taasko mun hieno reissu menee vaan huhhuhtteluksi. Harmi. Oikeesti meillä oli hieno matka ja kaiholla muistelen viikon takaisia hetkiä Murmanskissa. Mielummin siellä kuin töissä tällä hetkellä... Vaikea on kaikkea edes sanoiksi pukea, mutta tarkempi matkakertomus valmistuu piakkoin ja voin lähettää maileitse ketä nyt kiinnostaa. Huhhelihuu saa kyllä jäädä nuolemaan näppejään. Rajansa kaikella..

    Äänestä

lukemisennopeuttamiseksi, ne k-18 kohdat punaisella romantica fontilla...

Äänestä

On se vaan hieno kaupunki. Sen on totisesti kansa kaikkivaltias omaksi kuvakseen rakentanut. Se on serpentiinikatuineen ja merellisine elementteineen proletariaatin oma Monte Carlo!

Äänestä
  • Mites merellinen elementti eroaa Itä-Saksalaisesta kevyt betoni elementistä, missä on 30% betonia ja 70% mikrofooneja

    Äänestä

  • Veit sanat suustani. Sitä se Murmansk just on :=) Viikko sitten palauduin suomeen ja kaipaan jo Murmanskiin ;=)Josko kesällä uusiksi?

    Äänestä

  • olga74 kirjoitti:

    Veit sanat suustani. Sitä se Murmansk just on :=) Viikko sitten palauduin suomeen ja kaipaan jo Murmanskiin ;=)Josko kesällä uusiksi?

    10 kuukautta sitten kävin autoillen Murmanskissa ja kieltämättä jäi sellainen olo, että sinne on vielä päästävä. Aikaa perillä oloon jäi niin vähän. Mielestäni parhaiten Murmanskiin painelee omalla autolla, saa samalla tutustua Murmanskin alueen muihin viehättäviin kaupunkeihin aina Montsegorskista Apatiittiin ja Kantalahdesta Nikeliin ja Zapoljarniin ja pysähtyä ihailemaan jokaista vähänkin pysähdyttävää näkyä. Onhan junassa toki tunnelmaa, mutta _on the road_ on myös ihan oma maailmansa, saa ihan toisenlaisen tuntuman koko alueen militaristiseen menneisyyteen ja nykyluonteeseen. Vielä kun pääsisi käymään Severomorskissa, mutta taitaisi tarvita sellaisia bumaskoita, että ei ihan suhteitta niitä vaivatta saisi.

    Mutta mites Arkangeli? Oletko ajatellut junailla sinne?

    Äänestä

  • TKS kirjoitti:

    Arkangeli? Hmmm... Miksei sitäkin voisi joskus harkita. Toi Venäjän junamatkailu oli niin kivaa, että lähdettävä taas on... Reissukaveri meinas, että ens kerralla Krasnojarskiin, mutta kauhistuttaa jo etukäteen se 5 päivän junamatka. Toisaalta autollakin vois olla mielenkiintosta liikkua nii näkis enemmän siltä väliltä mitä junan ikkunasta näkyy. Tosin ei mul kyl oo autoo... Turun nevatours järjestää jonkun pohjoisen kierroksen kesällä, mutta menee lomien kanssa sopivasti ristiin. Harmi.

    Äänestä

Murmanskiin tällä hetkellä Suomesta lentäen? Aiemmin tai ainakin kesäaikaan on päässyt, mutta nyt näyttää sekä Aeroflot että Finnair ei-oota. Helsingistä tai Rovaniemeltä jos joku lentoyhtiö veisi niin hyvä olisi. Junassa en jaksa matkustaa, tällä kertaa tärkeintä ei ole liike vaan päämäärä.

Äänestä
  • Venäläinen luottovehje kuljettaa, varaat aikaa tarpeeksi ja nautit kyydistä. Lentokonetta en itse edes harkinnut. Tosin jos nopeemmiin tahdot niin eka Ivaloon lentäen ja sieltä bussilla Murmanskiin. Kulkee päivittäin kuuleman. Itse en tota junakyytiä kyllä mihkää vaihtas..

    Äänestä

oli,joko "kukkis" on sisään ajettu...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

olga74 kirjoitti:

Väsynyt, onnellinen ja krapulassa. Hieno reissu oli. Laittelen myöhemmin jotain matkakertomusta kunhan tää junan keikuttaminen lakkaa ;=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu