Koronatartuntoja tälle päivälle

Keski-Suomen SHP 3

 Jyväskylä 2

 Laukaa 1
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Luultavasti jäänee tämän viikon pienimmäksi luvuksi, mutta onpahan kuitenkin tälle päivälle näin vähän.

Äänestä
  • Virus muiden joukossa

    Äänestä

  • Sunnuntaina ei ole taidettu ilmoittaa lukemia lainkaan, jotain aiempia lisäilleet vain.

    Neurokirurgin mukaan koronavuotta leimaavat aliarviointi, päättäjien lyhytnäköisyys ja asiantuntijaongelmat 1.2.2021 12:00

    Eliminoidaan kulkutauti Suomesta nyt, annetaan kesän ja rokotteen hoitaa asia maaliin, neurokirurgi Esa-Pekka Pälvimäki sano

    Lääketieteen tohtori, neurokirurgi Esa-Pekka Pälvimäki arvioi kulunutta koronavuotta sanoen, että sitä ovat leimanneet valtionjohtojen päättämättömyys ja lyhytnäköisyys, epävarmuuden ja tulevaisuuden läpinäkymättömyyden tunnustamattomuus, sekä asiantuntijaongelma.

    Hän sanoo suoraan, että parhaat viralliset asiantuntijat ovat olleet harhateillä alusta asti.

    ”WHO, THL, ja muut auktoriteettilyhenteitä käyttävät instituutiot ovat pitäneet kiinni koronapandemian riskien aliarvioinnista, Kiinan myötäilystä ja influenssaepidemiologian soveltamisesta niin pitkään kuin se ilman hikikarpaloiden nousua ohimoille on ollut mahdollista. Yli kahden miljoonan koronavirukseen kuolleen ihmisen jälkeen yhä sanotaan: koronaviruspandemian ongelma on lähinnä “pelkoepidemia ja koronadystopia”, eikä varsinainen sairaus, sairauden itsensä aiheuttama kontaktien pelko ja taloudellisen toimeliaisuuden väheneminen sekä epidemian aiheuttamat, vieläkin pitkälti tuntemattomat ja lähes varmasti aliarvioidut pitkäaikaisvaikutukset kansanterveyteen ja -talouteen”, Pälvimäki kirjoittaa blogissaan.

    Hän muistuttaa Joseph W. Normanin, Nassim Nicholas Talebin ja Yaneer Bar-Yamin varoittaneen yhteisessä kirjoituksessaan jo vuosi sitten, että Wuhanista alkaneen epidemian uhka on pahimmillaan eksistentiaalinen, ja globalisoituneessa maailmassa viruksen leviäminen pitäisi ehkäistä rajoittamalla nopeasti lentoliikennettä ja aloittamalla sosiaalisen kanssakäymisen välttäminen, kunnes uhka on taitettu.

    Riskinhallintaan erikoistunut tunnettu taloustieteilijä, emeritusprofessori Nassim Nicholas Taleb toisti vain pari viikkoa sitten, että useimmat ihmiset tekevät koronaviruksen kanssa pahan virheen verratessaan sitä esimerkiksi influenssaan tai muihin sairauksiin.

    – Pandemiaa ei alussa otettu vakavasti missään muualla kuin Kiinassa ja muualla Kaakkois-Aasiassa. Katsokaa Kiinaa nyt; talous toimii eikä siellä enää ole lockdowneja, sen sijaan länsimaat maksavat nyt siitä, ettei pandemiaa otettu alussa vakavasti. Kun se sitten otettiin vakavasti, oli liian myöhäistä, hän sanoi rahastoyhtiö Skagenin konferenssissa.

    Esa-Pekka Pälvimäki arvioi, ettei pandemian todellista luonnetta ole ymmärretty.

    ”Kyseessä kun ei ole epidemiologinen – vielä vähemmän influenssaepidemiologinen – ongelma. Kyseessä kun on kompleksinen, dynaaminen ongelma, jossa kansanterveydelliset vaikutukset ovat vain yksi osa, kun epidemian kaikki vaikutukset ovat kytkennässä – ja takaisinkytkennässä – monimutkaisiin, rajat ylittäviin sosiologisiin, poliittisiin ja taloudellisiin vuorovaikutuksiin.”

    Hän huomauttaa, että maailmassa on alueita, jopa kokonaisia valtioita, joissa epidemia on eliminoitu.

    ”Kaukaa esimerkkinä demokraattisista valtioista ovat Uusi-Seelanti ja Taiwan ja läheltä esimerkkinä on Norja, jossa paikallinen eliminointi on onnistunut vihreiden virusvapaiden vyöhykkeiden kautta ja etenee kohti kansallista eliminointia.”

    Pälvimäki korostaa, että virus mutatoituu väistämättä ja myös rokotteet menettävät tehoaa.

    ”Tämän kulkutaudin nujertamiseksi ei kaivata syyllisiä, vaan Lahtista ja konekivääriä. Ei katsota taaksepäin, vaan eteenpäin. Ei tarvitse hakea sanomalehtien palstoille Wikipediasta hienoja termejä nojatuoliepidemiologeille. Ei tarvitse väitellä siitä, kuinka monta metriä turvaväli on, tai pitääkö kuntosalit vai baarit sulkea, ja montako ihmistä saa kokoontua missäkin tilaisuudessa. Tämä kaikki on puuhastelua. Ongelmaan on olemassa ratkaisu, kun se päättäväisesti, vanhan liiton malliin tehdään: ryhdytään kansakuntana – ja lopulta ihmiskuntana – toimeen. Reippaus ei maksa mitään. Eliminoidaan kulkutauti Suomesta nyt, annetaan kesän ja rokotteen hoitaa asia maaliin.”

    Myös Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkimusvaradekaani, keuhkolääkäri Marjukka Myllärniemi ilmaisi lauantaina huolensa Suomen tilanteesta.

    ”Toivon, että hallituksella olisi rohkeutta tukahduttaa virus. Olisi idioottimaista antaa tämän levitä loppumetreillä. Höpötys siitä, ettemme tiedä, mihin suuntaan epidemia on menossa harmittaa minua”, hän tviittasi.

    Äänestä

Kyllä minä niin mieleni pahoittaisin jos se tähän jäisi, koska just päästiin öyhötyksessä niin hyvään vauhtiin.

Äänestä

Ei ole thl vielä viime viikon lukemiakaan laittanut noihin tilastoihinsa.

Äänestä
  • Aivan sama vähän ärhäkämpi kuin influenssa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan sama vähän ärhäkämpi kuin influenssa

    Sano ennen kuin kuoli...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sano ennen kuin kuoli...

    Suomessa kuolee normi influenssaan satoja ihmisiä vuodessa ei poikkee koronasta mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa kuolee normi influenssaan satoja ihmisiä vuodessa ei poikkee koronasta mitenkään.

    Näin kuin kuntosalin tartuntoja ihmetellään No Tietysti ne tarttuu pinnoilta jos yskitty ja niistetty eikä käsiä pesty

    Äänestä

"Koronanäytteiden tulokset viipyvät huolestuttavan kauan Jyväskylässä, viive nyt jo lähes kaksi vuorokautta."

Mutta mitäs se itseä haittaa jos ei ole näytettä antanut?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Keski-Suomen SHP 3

 Jyväskylä 2

 Laukaa 1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu