Ruokavalintojen verotuksesta

Anonyymi

Keparissa oli uutisoitu kuluttajille laadittavan ruokatapojen verotus suunnitelmaa aiheena "Ruokavalintojen verotus"
"Ympäristöministeriö kerää parhaillaan auki olevassa verkkokyselyssä kansalaisten mielipiteitä siitä, miten päästöjä voidaan vähentää tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti.
Kyselyn ensimmäinen kysymys kuuluu, miten paljon vastaajan ruokavalintoihin vaikuttaisi, jos vähäpäästöisesti tuotetut ruokatuotteet olisivat halvempia kuin muut ruokatuotteet esimerkiksi arvonlisämuutoksien tai muiden verojen seurauksena?
-Lentoliikenne ei ole kyselyssä mukana, sillä se ei kuulu ilmastostrategian ilmastolaissa säädetyn toimialan piiriin, Mikkonen kertoo. "

Miksi lentoliikenne ei ole mukana, sehän aiheuttaa paljon päästöjä, ihme lentomatkailun suosimista ministereitä, taitavat matkustaa urakalla, eikä siihen sovi kajota.
Ei ruoan tuotannosta ja varsinkaan kuljetuksesta tarvi alkaa taas rahastamaan.
Kuljetuksesta on maksettu kertaalleen päästömaksut, ei niitä enää tarvi alkaa rahastamaan tuotteista kaupan hyllyllä.
Ei se mitään päästöjä aiheuta ruokatuotteen kasvu pellolla ja päästömaksut on maksettu, kun koneilla satoa korjataan.
On kyllä rahan ahne hallitus, mikään ei riitä, lisää maksuja ja veroja vaan tulee.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        83
        4463
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        24
        3228
      3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

        Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
        Maailman menoa
        39
        2884
      4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        117
        2687
      5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        17
        2539
      6. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        16
        2480
      7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        43
        2467
      8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        113
        2275
      9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2065
      10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        28
        1727
      Aihe