Alettaisko säästää, vähennetään turhien meppien määrää

Lakkautetaan ensimmäisenä Eu-parlamentin Hondurasin osasto.
2577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Mites sinä sellaiseen aiot pystyä käytännössä.
Mielikuvituksissasi ja unissasi tietysti pystyt mihin vain.

2Äänestä

Kannatan, vaikka aloitus on tietysti leikkimielisesti tehty, mutta miten yksi sahanomistaja-meppi voi jatkuvasti Hondurarissa lorvia ?

Äänestä

Ei aleta, tämä hallitus haluaa lisätä vain byrokratiaa, lisää avustajia mepeille ja ministereille ja kansanedustajille ja kansanedustajien avustajille.

Täytyyhän hallituksen jotenkin työllistää näinä vaikeina aikoina.

Kyllä kansa maksaa.

Niin kauan kun jaksaa.

Äänestä

Etätyö on koronaelämän ja ehkä myös sen jälkeisen elämän trendi sana ja käytäntö.

Mene vain sinäkin etätöihin kipi, kipi, eläkä valita,
mene vaikka Hondurasiin jos rahkeet riittävät.

2Äänestä
  • Hondurasissa on jo yksi persu-elätti. Minä elätän itseni, en ole elätti.

    Äänestä

Aletaan vaan säästämään, kenen kukkarolle mennään,
onko vapaaehtoisia ?

Kenen etuja leikataan ensimmäiseksi
onko ehdotuksia?

Sinä olet hyvä tuloinen jonka tuloista hallitus voisi ensimmäiseksi napsata, vai kuinka?

Turha napista vastaan.-
Marin tarvitsee rahaa jakaakseen sitä EU n köyhille valtiolille
tai oikeammin EU isompiene maiden pankeille.

Pussinne suu aukaiskaa, mars, mars.

Äänestä
  • Ei säästäminen tarkoita vähäosaisten kukkarolle menemistä. Joku toinen hallitus olisi
    mennyt heti. Tämä hallitus ei ole tehnyt niin, mutta sekin aika tulee. aina on tullut,
    oli hallitus mikä hyväsnä.

    Persut on niin tosikkoja, kun on kyse persusta, Teukasta, joka on turha Suomen meppi,
    mutta nostaa vuodessa ainakin 200000 euroa palkka itselleen kaikkine kulukorvauksineen,
    jotka jo vuosia sitten olivat vuodessa 80000 euroa, palkan lisäksi.

    Äänestä

Ei säästämisen välttämättä tarvitse tarkoittaa vähäosaisten "riistoa".
On muitakin menoja, joissa voisi säästää, mutta luotan tähän hallitukseen.
siellä on pätevää väkeä. He tietävät mitä tekevät tässä kriisitilanteessa,
joka toistaiseksi ei ole näkynyt pieneläkeläisen eli omassa kukkarossani mitenkään.
Jos näkyy, lisään vettä soppaan.

2Äänestä

Persuilta turha kysyä he kun tekevät miten Sanna Marin määrää. Maailman sosituin Suomen Sanna...maailmankaikeuden ja ianaikkisen elämän Sanna, amen.

1Äänestä
  • Oi auta meitä hulluja seuraajiaamme , Jumalamme M arin, amen.

    Äänestä

Neitsyt Marin.

Äänestä

Etnisyys+sijoittamisessa.+USAssa+on+seurattu+viime+aikoina+ymmärrettävästi+osakkeiden+omistusjakautumiashorttausjuttujen+myötä+Valkoisilla+perheille+on+noin+kaksi+kertaa+niin+useasti+osakkeita+kuin+hispanisilla+ja+mustilla++A+majority+(61%)+of+non-Hispanic+white+households+own+some+stock,+compared+with+31%+of+non-Hispanic+black+and+28%+of+Hispanic+households+Suomalaiset+muistuttavat+siis+enemmän+hispanisia+ja+mustia+sijoitusasenteiltaan

Äänestä
  • Vaikuttaa Suomalaisten meppien määrään ? Selitäs tarkemin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikuttaa Suomalaisten meppien määrään ? Selitäs tarkemin.

    Suomalaisilla mepeillä ei ole mitään vakutusta olet oikeassa
    SInne pannaan entisiä vanhoja loppuunpalaneita
    Sinne ei kuulu Huhtasaari en tiedä miksi meni ehkä hankkimaan
    kokemusta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaisilla mepeillä ei ole mitään vakutusta olet oikeassa
    SInne pannaan entisiä vanhoja loppuunpalaneita
    Sinne ei kuulu Huhtasaari en tiedä miksi meni ehkä hankkimaan
    kokemusta?

    Raha se on joka vetää. Harva pystyy samaan tilileen säästöön puolisen miljoonaa
    viidessä vuodessa eli yhdessä meppikaudessa ja silti voi elää herroiksi.
    Ei yhtään tarvitse pihistellä.

    Mepiksi ei panna ketään. Se on vapaaehtoista. Sen kun vaan haluaa ehdokkaksi ja
    ihmiset äänestävät sinne rahanahneita eläkeläis-poliitikko-raakkeja ja päästään
    pimeitä muita ehdokkaita.

    Esim. H-saari ja H-luoma tyhjäntoimittajia.
    Lukekaa Rosilan hyvä kirja "Arkadianmäen kirstunvartija".

    Äänestä

Hyvä aloitus,moisen loppumista ei kukaan eded huomaisi,jos sellainen yleensä on olemassa.

Äänestä

Hondurasin osastoa pitää yllä lorvi-Teukka.

Äänestä

Kuinka Teukki keplotellu itsensä Hondurasiin näin korona aikana., Ei ainakaa jollain diplomaatti passailla.
Teukki diplomaattina, saatuaan viinaa hän innostui siitä..vaarallista vastapuolen pelihousuille, että väkivaltaista seksuaallista lähentelyä iholle asti.

Äänestä

EU:ssa ei ole metsätietoutta kuin Suomessa ja Ruotsissa joten Hakkarainen hoitaa Väliamerikan metsäasiat EU:ssa Erikoisvaliokunnista Latinalaisen Amerikan maat ovat Hakkaraisen toimiala EU:ssa
Hakkaraisen hoidettavana ovat
Belize, Costa Rica, Kuuba, Dominikaaninen tasavalta, Guatemala, Honduras, Nicaragua ja Panama
EU toimii: Team Hakkarainen Väli-Amerikan valtuuskunta
http://www.europarl.europa.eu/delegations/en/dcam/members#

Äänestä
  • "Hakkaraisen hoidettava toimiala" . Hörönauru tuolle.
    Hakkaraisen "toimiala" taitaa olla joku muu, joka liittyy naisten toimialaan,
    joita hän tapaa....

    Äänestä

Anonyymi 19:25

Ai ai kyllä murjasit kommetin jolla ei vertaa.

Teuvo Hakkarainen joku metsäalan huippu tutkija ilman kansakoulun päästötodiststa.

Voi että Juho Eerolan housut Teuvo kykenee repimään umpitunnelissa jollei kukaan kerkiä estämään.

Äänestä

jos lopettaminen ei onnistu, niin palkka pitäisi ainakin olla Hondurasin tasoa, ei Euroopan, koska elämisen kustannukset Hondurasissa ihan toista luokkaa kuin Euroopassa.

Äänestä

Toisaalta EUn metsäpolitiikka Väli-Amerikassa on hakusessa. Hakkarainen osallistuu Euroopan parlamentin Keski-Amerikka-valtuuskunnan vierailumatkalle El Salvadoriin ja Hondurasiin.

https://www.facebook.com/teuvo.hakkarainen.3/posts/2955604391129177
Ensinnäkin toin esille pitkän työkokemukseni Keski-Amerikasta, Hondurasista ja Nicaraguasta. Kerroin, mikä sahateollisuuden hankkeissani toimi ja mikä ei. Nicaraguan kehityshankkeessa kaikki toimi ainoastaan silloin, kun olin itse paikalla. Hondurasissa puolestaan opetin sahan työntekijät toimimaan oma-aloitteisesti.

EU:n ei tulekaan syytää rahojaan Keski-Amerikkaan tai muualle vastikkeetta. Parempi ja kestävämpi tapa on opettaa paikallisille erityistaitoja ja korostaa oma-aloitteisuuden ja kovan työnteon merkitystä.

Äänestä

Eikö puhe ollut turhista mepeistä?

Äänestä
  • Kaikki ovat koska EU-parlamentti ei ole parlamentti eikä komissio ole poliittisessa
    vastuussa siihen joten kaikki mepit ovat osa näytelmää tasoittaa tuloeroja EUssa
    siirtää rahaa Suomelta Italialle jne

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lakkautetaan ensimmäisenä Eu-parlamentin Hondurasin osasto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu