Mitä mieltä olette? Ovatko kaikki lapset samanarvoisia omassa luokassa opettajan silmissä, vai "rangaistaanko" joitakin lapsia helpommin kuin toisia??
Mielestäni eivät ole, vaikka uskon, että opettajat siihen pyrkivät. Mutta tosiasiahan on että sielläkin pelaa henkilökemiat ja kaikista ei pidä yhtä paljon ja toiset oppilaat varmasti ärsyttävät enemmän kuin toiset.
Miksi muuten samassa tilanteessa olevista oppilaista toinen saa jälki-istuntoa, mutta toiselle ei sanota mitään??
Esimerkki: Pojallani oli jäänyt kännykkä päälle ja mummu oli siihen soittanut. Puhelin soi tunnilla ja poika ei siihen vastannut, vaan sulki puhelimen heti. Tuli rasti ja nuhteet koko luokan kuullen, mikä on ihan oikein, koska kännykän pitäminen päällä oppitunnilla on kiellettyä, mutta se mitä en hyväksy, on se että muutaman päivän päästä eräällä toisella oppilaalla soi puhelin (uskovainen tyttö) ja hän vastasi siihen. Opettaja ei kommentoinut, ei tullut muistutusta ja oppitunti jatkui ilman mitään, että siihen olisi kiinitetty huomiota.
Jos hänellä oli lupa siihen, olisi ollut opelta kohteliasta ilmoittaa, että tänä päivänä tällä oppilaalla x on erityislupa pitää puhelinta päällä jonkin tärkeän asian takia.
Poika oli tosi surullinen eriarvoisesta kohtelusta ja minua sapetti aivan tosissaan. No, soitin tietysti ko. opettajalle ja keskustelin asiasta. Pojaltani poistettiin rasti. (Kolmesta rastista saa jälki-istuntoa)
Mielestäni eivät ole, vaikka uskon, että opettajat siihen pyrkivät. Mutta tosiasiahan on että sielläkin pelaa henkilökemiat ja kaikista ei pidä yhtä paljon ja toiset oppilaat varmasti ärsyttävät enemmän kuin toiset.
Miksi muuten samassa tilanteessa olevista oppilaista toinen saa jälki-istuntoa, mutta toiselle ei sanota mitään??
Esimerkki: Pojallani oli jäänyt kännykkä päälle ja mummu oli siihen soittanut. Puhelin soi tunnilla ja poika ei siihen vastannut, vaan sulki puhelimen heti. Tuli rasti ja nuhteet koko luokan kuullen, mikä on ihan oikein, koska kännykän pitäminen päällä oppitunnilla on kiellettyä, mutta se mitä en hyväksy, on se että muutaman päivän päästä eräällä toisella oppilaalla soi puhelin (uskovainen tyttö) ja hän vastasi siihen. Opettaja ei kommentoinut, ei tullut muistutusta ja oppitunti jatkui ilman mitään, että siihen olisi kiinitetty huomiota.
Jos hänellä oli lupa siihen, olisi ollut opelta kohteliasta ilmoittaa, että tänä päivänä tällä oppilaalla x on erityislupa pitää puhelinta päällä jonkin tärkeän asian takia.
Poika oli tosi surullinen eriarvoisesta kohtelusta ja minua sapetti aivan tosissaan. No, soitin tietysti ko. opettajalle ja keskustelin asiasta. Pojaltani poistettiin rasti. (Kolmesta rastista saa jälki-istuntoa)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kyllä. Useat opettajat jakavat lapset, oppiskyvyn mukaan, taloudellisen tilanteen mukaan, vammaisuuden mukaan, sukupuolen mukaan, ulkonäön mukaan, ja tuttavuuden mukaan. (jos lapsen vanhemmat ovat open kavereita).
Se on ikävä tosi-asia, vaikka kaikki opet muuta väittävätkin. Ei ole sallittua heidän sanoa ääneen asioita, joista saattaa tulla sanomista. Mutta käytöksellään he antavat ymmärtää, keistä lapsista ei pidä ja kestä pitää.
Ja mitä nuorempi opettaja, sen kiukkuisempi ja arvostelevampi hän on. Vanhemmat opettajat sen sijaan hyväksyvät oppilaat kaikki tasavertaisesti.
Uusilla kaikki on niin uutta, jotta täytyy näyttää kuin paljon he valtaa voivat käyttää. Selvä valtakysymys.
Kunhan hekin vanhenee, huomaavat, että ne ovat sivuseikkoja.
Siksi on rikkaus saada lapselle jo vuosikausia uraa tehnyt ope joka ymmärtää, että alusta ne opettajatkin ovat kaiken alkaneet!!!
Et kai ole tosissasi? Taitaa olla hampaan kolossa jotain opettajia vastaan ihan yleisesti?
Tai sitten jäit koulussa tupakanpoltosta kiinni ja sait mielestäsi jälki-istuntoa vain siksi, että olet ruma tai et kuulunut opettajan tuttavapiiriin.
Mistä oikeasti olet saanut tietosi?
Olen itse opettaja, enkä todellakaan tiedä, minkälainen taloudellinen tilanne oppilaalla tai hänen vanhemmillaan on. Vammoista tiedän, jos ne ovat sellaisia, että opettajalla on jokin erityinen syy tietää niistä. Jos luokalleni osuu joku tuttavan lapsi, en todellakaan teeskentele koulussa, etten tunne koko lasta. Mutta koulussa olemme vain opettaja ja oppilas.
Teoriasi valta-aseman ja opettajan iän välisestä suhteesta on kerrassaan mielenkiintoinen. Mihinkäs asettaisit tällaisen tuoreen opettajan, jolla on ikääkin jo melkoisesti?
Opettajanne on siis ilmeisesti sitä mieltä että sinä et osaa pitää rajoja lapsellesi mutta se uskovaisen lapsen vanhemmat osaa. Sen takia opettaja on ottanut poikasi kasvatettavaksi ja koulutettavaksi koska ei luota sinuun.
Muutenkin monet opettajat ovat sitä mieltä että lapsi on huonosti kasvatettu jos ei katso pää alaspäin maata ja nöyristele niinkuin yleensä uskovaiset tytöt tekee.
Jos poika puhuu tai hänellä on asiaa on se monen open mielestä häiriökäyttäytymistä. Kaikkien pitäsis olla pää alaspäin suunnattuja puhumattomia muumioita, silloin olisi kaikki hyvin. Hymyillä ei saa.
Mitäpä jos opettaja vain yksinkertaisesti mokasi? Siis jätti toisen perheen lapsen kännykänkäytön tunnilla kommentoimatta ihan tahattomasti, ilman sen kummempaa taustamerkitystä tai tasa-arvon puutetta. Luokkatilanne oli varmasti erilainen näiden kahden tapauksen aikana, opettajalla saattoi olla sata asiaa päässään ja meneillään yhtaikaa... Väärinhän se tietysti on, että oppilaita kohdellaan eri tavalla ja toista rangaistaan ja toista ei, en sitä sano. En kumminkaan ihan ensimmäiseksi usko että siinä mitään sen kummempaa nokittelua tai eriarvoisuuden korostamista on takana. Lipsahdus mikä lipsahdus.
siepata tollaiset pienet asiat! Tommoista sattuu jatkuvasti. Elämä on joskus epäreilua ja jos lapsen totuttaa siihen, että aina täytyy epäkohtiin puuttua, niin mamma saa hoitaa asioita vielä aikuisenakin. OPELLE SATTUI VAAN INHIMILLINEN VIRHE
Opettaja ei saa tehdä tuollaisia virheitä. Minusta on törkeää antaa toiselle rangaistus ja toista katsoa läpi sormien. Samat säännöt pitää olla kaikilla, tai sitten voi opettja pyytää luokan kuullen anteeksi rangaistulta oppilaalta ja myöntää että on tehnyt virheen ja haluaisi sen korjata.
Näin me muutkin teemme, erehdymme, pyydämme anteeksi ja korvaamme aiheuttamamme mielipahan.
Tällaisia virheitä voi sattua tuon tuostakin jos kaikki vaan hymisee eikä kukaan virka mitään. Minä ainakin vaatisin opettajaa tilille, anteeksipyyntö tai jokin siedettävä selitys miksi näin kävi.voisin sen sitten pojallekin selittää, että esim. opettaja myönsi tehneensä virheen, mutta hän on pahoillaan siitä.
Näin poika kokee että jos häntä kohtaan on tehty väärin niin se huomataan eikä vaan sanota että kuule totu vaan virheisiin senkin pätkä.
Olen seuranuut nyt tosi läheltä tilannetta jossa opettejalla on selvästi omet "lellikit".
Olen tullut hyvin kriittiseksi opettejien suhteen.
Ammattitaitoinen opettaja osaa kyllä toimia oikeudenmukaisesti ja olla näyttämättä omia mieltymyksiään oppilaista.Tämä ammattitaito vaan näyttää puuttuvan yllätävän monelta.
Se mitä olen oppinut aikana jona lapset ovat nyt käyneet koulua,niin kuuntelen tarkemmin lapsia!
Luehan kirjoituksesi uudelleen?
Olet siis seurannut yhtä opettajaa?
Ja nyt olet kriittinen kaikkien opettajien suhteen?
On sinulla otsaa ryhtyä kritisoimaan koko ammattikuntaa yhden esimerkin perusteella. Minkälaista esimerkkiä lapsillesi haluat näyttää?
ON HYVÄ, ETTÄ KUUNTELET LAPSIASI, MUTTA MIKSI ET OLE KUUNNELLUT AIKAISEMMINKIN.
ME OPETTAJATKIN KUUNTELEMME LAPSIASI, ETKÄ USKO MITÄ KAIKKEA HE MEILLE KERTOVATKAAN.
JOS USKOISIMME IHAN KAIKEN, JA YLEISTÄISIMME VIELÄ SEN TIEDON KOSKETTAMAAN KAIKKIA VANHEMPIA, JUOKSISIMME KILJUEN PAKOON JOKAISTA LÄHELLE TULEVAA OPPILAAN ISÄÄ TAI ÄITIÄ.
Lapset ovat samanarvoisia, mutta persoonina kovin erilaisia. Myös tilanteet ovat aina erilaisia. Näin ollen olisi kovin väärin, jos opettaja kohtelisi kaikkia aina samalla tavalla.
Esimerkki vaikkapa työrauhasta: on lapsia, joille riittää pelkkä katsekontaksti kertomaan, että on aika olla hiljaa, on myös lapsia, joita joudut ottamaan hartioista kiinni ja puhuttelemaan jämäkästi ennen kuin vähäinenkään viesti menee perille.
Esimerkki kiroilusta: toinen kiroaa uhoava ilme päällään aikuisen nenän edessämonen lapsen todistaessa tilannetta, toinen kiroaa hiljaisessa yksinäisyydessä jätettyään sormensa oven väliin. Ovatko teot saman arvoiset????
Fiksu vanhempi ymmärtää, että lapsi ei aina kerro koko totuutta teoistaan kotona. Riippuu siis täysin lapsesta, ei opettajasta, riittäkö ystävällinen kehotus vai vaaditaanko pidempi koirakoulu asioiden perille menoon.
Äidin äskeinen kommentti osoittaa kypsää ajattelua. On ymmärrettävä, että jokainen tilanne ja tapaus ainutkertainen ja lapset eivät valitettavasti aina kerro koko totuutta kotona. Monilla lapsilla ja varsinkin murkkuikää lähestyvällä on todella suuri taipumus "epistä"-ajatteluun. On vähän epistä, kun toi sai ja minä en...
Moni asia vaikuttaa siihen, puuttuuko opettaja tilanteeseen vai ei ja millaisia seurauksia siitä on. Jokainen tilanne on ainutkertainen. Taustat vaikuttavat aina.
Tässä esimerkki:
Olen juuri sanonut oppilaalle, että sillä ehdolla saat nyt lähteä ruokailuun etukäteen tehtyäsi tämän tehtävän, ettet juokse käytävässä. Oppilas lupaa olla juoksematta, mutta käy silti ilmi, että hän on juossut ja vielä ohittanut törkeästi muut kävelijät. Eikä tämäkään vielä riitä. Lapsi kiistää ja valehtelee asian eikä tunnusta ennen kuin on pakko. Annan hänelle puhuttelua ja jälki-istuntoa.
Toinen oppilas on unohtanut englannin kirjan englanninluokkaan ja lähtee sitä hakemaan. Tulee luokkaan ja kohteliaasti koputtaen oveen. Takaisin tullessaan on hengästynyt (eli juossut portaissa) Huomautan, että tulikohan nyt portaissa juostua, oppilas punastuu ja pyytää anteeksi. Tilanteella ei ole seurauksia eli ei jälki-istuntoa tms.
Onko kyse oppilaiden suosimisesta? Ei. vaan tilannekohtaisuudesta. Kuitenkin jos joku haluttaa tällaiset tilanteet kokea suosimisena niin se on valitettavaa. Vika ei ole tällöin opettajassa.
Opettajalla on päivässä kymmeniä ja kymmeniä vastaavia tilanteita ja kuitenkin opettaminen on se pääasia. Ei ole mahdollisuutta muistaa kaikkia eri tilanteita ja sitä miten niihin milloinkin on reagoinut.
Tositapahtuma koulusta: Kaverukset pelleilevät ja availevat yllävästi avaimella vessan ovea toisen ollessa pöntöllä. Molemmat nauravat. Muutkin huomaavat tämän ja toinen pari tekee saman. Erona on se, että asetelma on kiusaaja ja kiusattu. Alistava kaveri tietenkin vääntää kiusatun ollessa vessassa oven auki ja nauraa muiden kera p:sen naurun.
Ensimmäinen pari sai puhuttelun ja homma loppui. Kiusaajan kotiin lähetin lapun ja soitin sekä sai jälki-istuntoa. Oliko epäreilua? Ainakin äidin mielestä.
Ymmärrän todella hyvin,että jokainen lapsi on oma persoonansa.Sen on huomennut,kun on useampi lapsi perheessä.Ja tiedän,että jokaisen kohdalla ei todellakaan päde samat säännöt.
Ehkä näin yleisesti on todella vaikeeta keskustella tästä aiheesta,koska tilanteet eri luokilla on erillaisia.
Tällähetkellä puhuessani opettajan epäoikeudenmukaisuudesta ongelma on laajalti tiedossa ja todellinen ongelma.
Olen matkalla kohdannut myös "huippu opeja",ja
heistä olen ollut todella onnellinen!!
Sosiaaliset tilanteet luokassa ovat yllättävän mutkikkaita. Jopa niin mutkikkaita, että oppilaat eivät ole aina ajan tasalla, vaikka ovatkin yleensä hyvin reilua porukkaa. Joskus saattaa olla niinkin, että vaitiolovelvollisuus- tai hienotunteisuussyistä opettaja ei voi suureen ääneen perustella jotain ratkaisuaan aivan rehellisesti. Siinä kohtaa tulee vanhempien rooli ratkaisevaksi. Sanotaanko kotona "Epäreilua!" lapsen mukana vai yritetäänkö miettiä yhdessä, mikä saattaisi selittää tilannetta ymmärrettävämmäksi.
Myönnän toki, että virheitä tapahtuu ja ikävä kyllä lellikkejäkin joillakin opettajilla on. Olen kotona yrittänyt puhua lapsilleni paljon, kuinka sellaisesta tilanteesta voisi selvitä parhaalla mahdollisella tavalla. Toistaiseksi on riittänyt.
Puhutpa fiksusti. Etenkin nuo esimerkkisi toivottavasti saivat myös muiden vanhempien silmät avautumaan. Mielestäni esim. alkuperäinen tilanne olisi ollut fiksumpaa hoitaa niin, että poika itse olisi kysynyt asiaa perustellusti opettajalta. Kertonut asiallisesti, että asia oli jäänyt painamaan mieltä ja kysynyt, oliko ope huomannut sen ja miksi kävi näin. Mikäli opettaja ei silti olisi halunnut muuttaa tilannetta, olisi puhelu voinut olla paikallaan. Niitä puheluita varmasti silti riittää jokaiselle päivälle (tai ainakin viikolle), vaikka kyse olisi oikeasti reilusta ja hyvästäkin opesta...
Sitä vastustan viimeiseen asti, että vanhemmat vahvistavat omalla käytöksellään rintamalinjaa opettajien ja oppilaiden välillä. Sellaista kun ei pitäisi ylipäänsä olla olemassa. Opettajakin on vain ihminen, jonka pitäisi pystyä välillä keskittymään myös opettamiseen sen kasvattamisen ohessa. Lipsahduksia sattuu kaikille. Olenkin tästä 100% samaa mieltä:
"Siinä kohtaa tulee vanhempien rooli ratkaisevaksi. Sanotaanko kotona "Epäreilua!" lapsen mukana vai yritetäänkö miettiä yhdessä, mikä saattaisi selittää tilannetta ymmärrettävämmäksi."
Yleensä olisi kokonaisuuden kannalta paljon parempi, jos vanhemmat malttaisivat lapsensa edessä asettautua toisen ihmisen (välillä opettajan tai kaverin, eikä aina vain oman lapsensa) asemaan: näyttää, mitä empatiakyky käytännössä on. Empaattinen voi olla samaan aikaan sekä omalle lapselleen että muille osapuolille! Tuo "epis-asenne" on tuhoisa, kenenkään aikuisen ei tulisi sitä vahvistaa omilla reaktioillaan. Asiat voi selvittää muutenkin kuin menemällä mukaan.
Itseäni rasittavat yli-innokkaat vanhemmat. Niistä on vain riesaa kaikille, etenkin meille muille vanhemmille (saamme leiman otsaamme, kun kaikkia aletaan pitää hankalina). Puuttumisen kynnyksen pitäisi olla suurempi - ja jos purnaa, tulisi antaa niitä ruusujakin välillä.
Jos lapsi kokee jonkin tilanteen epäreiluksi niin olisi aika röyhkeää jos hän menisi sanomaan siitä opettajalle. Että miksi noin teet, en usko että sellainen olisi mahdollista.
Ja vanhempien tulee käsitellä tilanne, miksi se tuntui epäreilulta ja oliko se epäreilua, keskustelemalla asiat selviää ja saadaan vastauksia, ei sillä että toitotamme lapselle että olepa hiljaa asiasta kyllä ope työnsä hoitaa, sellainen olisi lapsen tunteiden vähättelyä.
Mitpä jos omalle kohdalle sattuu, pomo vaikuttaisi epäreilulle, kertoisimme aviopuolisolle ja uskoutuisimme, olisiko mukavaa kun aviopuoliso sanoisi että kyllä se pomo oikein teki vaikka se sinusta tuntui väärälle.
Hei!
Viidentoista vuoden jälkeen opettajana voin sanoa, että kyllä lapset uskaltavat sanoa, jos tuntuu epäreilulta. Ongelmana on enneminkin, että opettajan pitää osata erottaa joukosta todella apua tarvitsevat ja turhaa marisijat.
Jos jotain todella vääryyttä tapahtuu toivon, että minulle siitä oppilas myös uskaltaa sanoa. Sen tietysti voi sanoa monella tavalla, mutta ehkä vanhemmatkin voisivat olla tässä lapsen apuna? Opettaa kotona vuorovaikutustaitoja?
Lapsen tunteita ei tule vähätellä, ei tietenkään. Mutta kaiken kuuntelemisen ja "toipumisen" jälkeen on aikuisen tehtävä mielestäni käydä keskustelua lapsen kanssa uudesta näkökulmasta. Esim. miettiä, miksi näin mahdollisesti tapahtui ja jos vielä tapahtuisi, miten lapsen olisi hyvä toimia.
Aikuiset (aviopuolisot) ovat asia erikseen. Heitä meidän ei (yleensä) tarvitse kasvattaa.
Meillä on kouluikäisiä lapsia, ja tottahan toki eteen tulee silloin tällöin tilanteita, joissa lapset kokevat, etteivät asiat nyt menneet ihan oikein.
Lapsi näkee asiat vain yhdestä näkökulmasta. Tapahtumat saattavat toistua, mutta tilanteet ovat erilaisia. Äitinä minun tehtäväni on miettiä lapsen kanssa yhdessä asioita ja laajentaa lapsen näkökulmaa. Keskustellen asiat ratkeavat, eivät sillä, että lasten käsketään olla hiljaa.
Esimerkkisi pomosta ja aviopuolisosta ei mielestäni sovi tähän yhteyteen, tai ehkäpä sopiikin. Eihän ole itsestään selvää sekään, että epäreilulta vaikuttanut pomo olisi ollut sitä. Omalta aviopuolisolta tietysti toivoo sitä sokeaa tukea, mutta kyllä keskustelukin olisi paikallaan. Parhaimmillaan aviopuolisollani olisi viisautta ymmärtää sekin osa asiasta, joka jäi minulta näkemättä. Se helpottaisi enemmän kokonaistilannetta kuin pelkkä myötäily tai kieltäminen.