"Yhdysvaltain aikuisväestöstä vain joka kolmas harrastaa liikuntaa säännöllisesti. Samaan aikaan 38 prosenttia ei kuntoile lainkaan.
Tilastoista paljastuu myös, että köyhät harrastavat liikuntaa selvästi rikkaita vähemmän. Valkoiset ja perheelliset ovat aktiivisempia kuin latinalaisperäiset, mustat ja perheettömät".
Kopioin edellisen tämän aamun uutisista. Mieleeni tuli, että köyhät, esim. kaduilla asuvat liikkuvat ehkä kaiken päivää, mutta kun heillä ei ole oikeanlaisia liikuntavaatteita, heidän päämäärätöntä kävelyään ei pidetä liikuntana.
Miten on, paljonko liikuitte esim. eilen?

Vastaukset 1
Vanhimmat
liikun aktiivisesti 4-6 päivänä viikossa.
sen lisäksi vielä itsestään tuleva hyötyliikunta.