Kolesteatooma

Hei, toissapäivänä tehty kolesteatooma leikkaus, jota puoli vuotta pelkäsin ja päivittäin olin ahistunut. Toinen lääkäri määräsi lähetteen kuulotutkimukseen, pään tt kuvaukseen ja lähetteen leikkausjonoon. Menin siis yksityiselle vain puhdistamaan korvaani, joka oli omituisen lukossa ja välillä vuoti epämääräistä nestettä. Lääkäri totesi heti ensi katsomalla, että korvassa on kolesteatooma. Leikkaava lääkäri olisi pitäny aikalisän eikä olisi halunnut vielä leikata korvaa, sillä kasvain oli pienehkö ja kuulonalema oli 25db. Korvani avattua lääkäri huomasi kahden kuuloluun syöpyneen kokonaan korvasta pois ja laittoi näiden tilalle jonkin proteesin? Heräämössä kävi moikkaamassa ja kertoi operaatiosta. Toivoi että proteesi pysyy paikallaan ja että ei tarvi uudestaan operoida vuoden sisällä?!?! Leikkauskammoiselle todella ahdistavaa... Toipuminen leikkauksesta mennyt hyvin. Pientä särkyä korvan takana? Leikkaus piti tehdä korvakäytävän kautta, mutta en tiedä ovatko päätyneet avaamaan takaanta. En tajunnut edes kysyä. Voikohan kipu johtua vain siitä jos korvan takaa on otettu rustoa🤔 Toisessa korvassa näkyy myös minimaalinen kolesteatooma alku, jolle ei ainakaan toistaiseksi mitään tehdä. Toivonkin suuresti, että korvaoperaatiot olisi tässä... Jälkitarkastukseen meno pelottaa, jos täytteiden poisto sattuu ja seuraava kuulotutkimus tuottaa ahdistuksen tunteita
0761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei, toissapäivänä tehty kolesteatooma leikkaus, jota puoli vuotta pelkäsin ja päivittäin olin ahistunut. Toinen lääkäri määräsi lähetteen kuulotutkimukseen, pään tt kuvaukseen ja lähetteen leikkausjonoon. Menin siis yksityiselle vain puhdistamaan korvaani, joka oli omituisen lukossa ja välillä vuoti epämääräistä nestettä. Lääkäri totesi heti ensi katsomalla, että korvassa on kolesteatooma. Leikkaava lääkäri olisi pitäny aikalisän eikä olisi halunnut vielä leikata korvaa, sillä kasvain oli pienehkö ja kuulonalema oli 25db. Korvani avattua lääkäri huomasi kahden kuuloluun syöpyneen kokonaan korvasta pois ja laittoi näiden tilalle jonkin proteesin? Heräämössä kävi moikkaamassa ja kertoi operaatiosta. Toivoi että proteesi pysyy paikallaan ja että ei tarvi uudestaan operoida vuoden sisällä?!?! Leikkauskammoiselle todella ahdistavaa... Toipuminen leikkauksesta mennyt hyvin. Pientä särkyä korvan takana? Leikkaus piti tehdä korvakäytävän kautta, mutta en tiedä ovatko päätyneet avaamaan takaanta. En tajunnut edes kysyä. Voikohan kipu johtua vain siitä jos korvan takaa on otettu rustoa🤔 Toisessa korvassa näkyy myös minimaalinen kolesteatooma alku, jolle ei ainakaan toistaiseksi mitään tehdä. Toivonkin suuresti, että korvaoperaatiot olisi tässä... Jälkitarkastukseen meno pelottaa, jos täytteiden poisto sattuu ja seuraava kuulotutkimus tuottaa ahdistuksen tunteita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu