Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

naapuri

Tämä sattui viime kesänä. Olin vähänaika sitten muuttanut uuteen asuntooni ja eräs mies naapurista silmäili minua merkitsevästi aina kun kävelin ohi. Itse en ollut hänestä kiinnostonut. Ulkonäkö oli nyt ihan ok.

Eräänä iltana sitten menin kavereiden kanssa vähän ottamaan ja menin sitten yhdelle kaverillneni yöksi. Kaverini yritti pitkän aikaa vongata minua ottamaan häneltä suihin, mutta en suostunut. Halusin vain alkaa nukkumaan. Sohvalla oli kuitenkin inhottava nukkua, koska se oli tekonahkainen sohva ja liimautui inhottavasti ihooni kiinni. Siinä sitten pyörin aikani ja päätin lähteä aamuyöllä kävelemään kotiini, koska enään ei mennyt bussejakaan.

Ulkona oli onneksi lämmintä ja väsyneenä kävelin kaikessa rauhassa, kun punainen auto pysähtyi kohdallani ja siellä oleva äijä huusi minulle että: "tuleppas tyttö tänne.." Karjuin takaisin, että älä luulekkaan ja lähdin juoksemaan pakoon. Juostessani törmäsin siinä sitten äijään, joka oli kusessa ja samalla se sitten ehti kusta minunkin kintuilleni. Huohotin peloissani ja ukko vain seisoi edessäni ilman housuja ja sönkötti, että älä pelkää hei mä pidän susta huolta.. Lähdin siitä juoksemaan pois päin ja kävelin tietä kotio, kun taas auto pysähtyi viereeni. Siellä istui kaksi ihan mukavan näköistä miestä ja he tarjosivat minulle kyytiä. Menin kyytiin ja he heittivätkin minut kämpilleni ilman sen kummempia.

Talomme pihalla istui sitten tuo arvon naapurini tupakalla. Moikkasin häntä vain ohimennessäni, mutta hän pyysi minua jäämään juttelemaan. Siihen sitten istuuduin ja juttelimme kaikenlaista. Mies pyysi minua omaan asuntoonsa tarjotakseen minulle yhden kaljan ja kyllähän kalja minulle kelpasikin, kun krapulakin meinasi jo puskea päälle. Mies kuitenklin alkoi sekoitella minulle vietävän hyvän makuisia drinkkejä ja tulin sitten uudestaan aika humalaan. Tämän huomattuaan mies alkoi lähennellä minua, mutta tönin häntä pois ja kerroin hänelle, että olen varattu.
Naapurini lopetti sitten lähentelyn ja sanoi minulle, että huora sä kuitenkin olet. En viitsinyt vastata tuohon mitään. Mielni teki vain nukahtaa. Jossain vaiheessa heräsin siihen että naapurini oli vetänyt paitani pois ja imi nännejäni yritin töniä häntä pois, mutta tästä hän vain innostui ja kantoi minut sänkyynsä, kiskoen housuni pois ja riisuen itsensä. Sanoin vain haluavani nukkua, mutta äijä vaan puski päälle ja työntyi sisääni kipeästi. Kiljuin, että käytä nyt edes kortsua, mutta ei hän siitä välittänyt. Itse olin liian humalassa, että olisin millään päässyt pois äijän käsittelystä ja tuskin olisin selvinköän päin päässyt.. Jos yritin vastustella, niin hän kskoi minua hiuksista.
Naapuri jaksoi naids minua vaikka kuinka kauan itkinkin siinä välissä, koska sattui ja inhotti, mutta ei se häntä kiinnostanut yhtään. Lopulta mies sai ja tuli rinnoilleni ja mahalleni. Samantien äijä meni pitkäkseen ja alkoi rauhallisesti nukkua. Keräsin vaatteeni ja juoksin omaan asuntooni ja menin suoraan suihkuun. Oli ihan hiton kurja olo. Ajattelin pettäneeni kultaani ja mieltäni kalvoi syyllinen olo ja tunsin itteni saastaiseksi.

Eipä ole kovin hauskaa kävellä tuon naapurin ohi nykyään. Saipahan sitten joku panna minua sinä yönä..
320060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On sulla nopea aineenvaihdunta.

Äänestä

Jos tuo tarina on oikeasti totta, niin tuollaista tekoa kutsutaan raiskaukseksi. Siitä pitää tehdä rikosilmoitus ja saattaa tekijä edesvastuuseen.

Äänestä

"Sanoin vain haluavani nukkua....
...ja juoksin omaan asuntooni ja menin suoraan suihkuun.

Selvisit siis aika nopeasti :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyväkskäytetty kirjoitti:

Tämä sattui viime kesänä. Olin vähänaika sitten muuttanut uuteen asuntooni ja eräs mies naapurista silmäili minua merkitsevästi aina kun kävelin ohi. Itse en ollut hänestä kiinnostonut. Ulkonäkö oli nyt ihan ok.

Eräänä iltana sitten menin kavereiden kanssa vähän ottamaan ja menin sitten yhdelle kaverillneni yöksi. Kaverini yritti pitkän aikaa vongata minua ottamaan häneltä suihin, mutta en suostunut. Halusin vain alkaa nukkumaan. Sohvalla oli kuitenkin inhottava nukkua, koska se oli tekonahkainen sohva ja liimautui inhottavasti ihooni kiinni. Siinä sitten pyörin aikani ja päätin lähteä aamuyöllä kävelemään kotiini, koska enään ei mennyt bussejakaan.

Ulkona oli onneksi lämmintä ja väsyneenä kävelin kaikessa rauhassa, kun punainen auto pysähtyi kohdallani ja siellä oleva äijä huusi minulle että: "tuleppas tyttö tänne.." Karjuin takaisin, että älä luulekkaan ja lähdin juoksemaan pakoon. Juostessani törmäsin siinä sitten äijään, joka oli kusessa ja samalla se sitten ehti kusta minunkin kintuilleni. Huohotin peloissani ja ukko vain seisoi edessäni ilman housuja ja sönkötti, että älä pelkää hei mä pidän susta huolta.. Lähdin siitä juoksemaan pois päin ja kävelin tietä kotio, kun taas auto pysähtyi viereeni. Siellä istui kaksi ihan mukavan näköistä miestä ja he tarjosivat minulle kyytiä. Menin kyytiin ja he heittivätkin minut kämpilleni ilman sen kummempia.

Talomme pihalla istui sitten tuo arvon naapurini tupakalla. Moikkasin häntä vain ohimennessäni, mutta hän pyysi minua jäämään juttelemaan. Siihen sitten istuuduin ja juttelimme kaikenlaista. Mies pyysi minua omaan asuntoonsa tarjotakseen minulle yhden kaljan ja kyllähän kalja minulle kelpasikin, kun krapulakin meinasi jo puskea päälle. Mies kuitenklin alkoi sekoitella minulle vietävän hyvän makuisia drinkkejä ja tulin sitten uudestaan aika humalaan. Tämän huomattuaan mies alkoi lähennellä minua, mutta tönin häntä pois ja kerroin hänelle, että olen varattu.
Naapurini lopetti sitten lähentelyn ja sanoi minulle, että huora sä kuitenkin olet. En viitsinyt vastata tuohon mitään. Mielni teki vain nukahtaa. Jossain vaiheessa heräsin siihen että naapurini oli vetänyt paitani pois ja imi nännejäni yritin töniä häntä pois, mutta tästä hän vain innostui ja kantoi minut sänkyynsä, kiskoen housuni pois ja riisuen itsensä. Sanoin vain haluavani nukkua, mutta äijä vaan puski päälle ja työntyi sisääni kipeästi. Kiljuin, että käytä nyt edes kortsua, mutta ei hän siitä välittänyt. Itse olin liian humalassa, että olisin millään päässyt pois äijän käsittelystä ja tuskin olisin selvinköän päin päässyt.. Jos yritin vastustella, niin hän kskoi minua hiuksista.
Naapuri jaksoi naids minua vaikka kuinka kauan itkinkin siinä välissä, koska sattui ja inhotti, mutta ei se häntä kiinnostanut yhtään. Lopulta mies sai ja tuli rinnoilleni ja mahalleni. Samantien äijä meni pitkäkseen ja alkoi rauhallisesti nukkua. Keräsin vaatteeni ja juoksin omaan asuntooni ja menin suoraan suihkuun. Oli ihan hiton kurja olo. Ajattelin pettäneeni kultaani ja mieltäni kalvoi syyllinen olo ja tunsin itteni saastaiseksi.

Eipä ole kovin hauskaa kävellä tuon naapurin ohi nykyään. Saipahan sitten joku panna minua sinä yönä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu