Tehostettu perhetyö

Hain apua lapsen huonoon käytökseen. Tehostettua perhetyötä tarjottiin. Piti avata lastensuojelun asiakkuus, että pääsi kyseiseen toimintaan. En suosittele! Työntekijät jututtavat johdatellen ja kaikesta negatiivisesta koostavat kokonaiskuvaa perheestä. Ensikertalaisena en osannut ollenkaan varautua. Nyt sitten ollaan ongelmaperheeksi leimattu. Ei päästä asiakkuudesta pois pyytämälläkään. Ahdistus on kamala, itkettää. Mielipiteitä ei kuunnella. Lähtökohtana, että vika on aina vanhemmissa. Palvelua markkinoidaan perheen apuna. Suuren ahdistuksen siitä sai, kun ei saa loppumaan halutessaan. Työntekijöiden tehtävänä nuuskia epäkohtia perheessä. Olisipa tuon tiennyt itsekin jo alussa. 😢

Mieti vielä, jos harkitset tehostettua perhetyötä!!!

Onko kenelläkään kokemusta tehostetusta perhetyöstä kieltäytymisestä? Sosiaaliasiamies konsultoi, että lain mukaan on mahdollista. Pelottaa vaan kieltäytyminen, jos tuleekin sitten lapsen sijoitus tai huostaanotto.

Pyysin, että käyntikertoja vähennettäisiin ja niitä lisättiin, kun oli keksitty lapsesta uusi huoli. Lapsen käytös parani jo työn alussa työstä johtumattomasta syystä. Palvelu olisi ollut jo muutaman kuukauden tarpeeton, mutta loppua ei vaan näy, kun uusia HUOLIA ilmenee. Epätoivo.
01111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hain apua lapsen huonoon käytökseen. Tehostettua perhetyötä tarjottiin. Piti avata lastensuojelun asiakkuus, että pääsi kyseiseen toimintaan. En suosittele! Työntekijät jututtavat johdatellen ja kaikesta negatiivisesta koostavat kokonaiskuvaa perheestä. Ensikertalaisena en osannut ollenkaan varautua. Nyt sitten ollaan ongelmaperheeksi leimattu. Ei päästä asiakkuudesta pois pyytämälläkään. Ahdistus on kamala, itkettää. Mielipiteitä ei kuunnella. Lähtökohtana, että vika on aina vanhemmissa. Palvelua markkinoidaan perheen apuna. Suuren ahdistuksen siitä sai, kun ei saa loppumaan halutessaan. Työntekijöiden tehtävänä nuuskia epäkohtia perheessä. Olisipa tuon tiennyt itsekin jo alussa. 😢

Mieti vielä, jos harkitset tehostettua perhetyötä!!!

Onko kenelläkään kokemusta tehostetusta perhetyöstä kieltäytymisestä? Sosiaaliasiamies konsultoi, että lain mukaan on mahdollista. Pelottaa vaan kieltäytyminen, jos tuleekin sitten lapsen sijoitus tai huostaanotto.

Pyysin, että käyntikertoja vähennettäisiin ja niitä lisättiin, kun oli keksitty lapsesta uusi huoli. Lapsen käytös parani jo työn alussa työstä johtumattomasta syystä. Palvelu olisi ollut jo muutaman kuukauden tarpeeton, mutta loppua ei vaan näy, kun uusia HUOLIA ilmenee. Epätoivo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu