Missä iässä ihastuminen voi jo tulla? Epäilen, että minuun ihastui 10-vuotiaana eräs poika joka tällä hetkellä on hieman yli parikymppinen ja seurustelee naisen kanssa. Pelattiin siis samassa lätkäjengissä. Joka kerta ”sekosi” kun tulin harjoituksiin ja peleihin. Puhui flirttailevaan sävyyn esim. aika tuntui pitkältä kun sä et ollut viime kerralla paikalla ja hakeutui aina viereen. Sanoi sen suoraan, että sun lähellä on hyvä olla. Itse kun en siinä vaiheessa ollut ihastunut kehenkään niin en oikein tajunnut hänen olevan ihastunut minuun kun hän oli lapsena ja on edelleen heteromainen. Ilmeisesti kyseessä oli pakkomielteinen ihastuminen. Lopetti jääkiekon aika nopeasti ja vaihtoi lajia, jossa meinasi päästä huipulle. Jonkin sortin julkkis tulikin.
Kuitenkin ihan rahoissaan tuntuu olevan. Niin hyvin erikoista että on yhtä paha olla kun jollain syrjäytyneellä. Ei ole parempaa tekemistä kun vittuilla mulle ja mun veljelle. Snäpissä alkoi seuraamaan syksyllä 2015 ja päätti viime joulukuulle. Haukkui broidille puhelimessa minua ylimieliseksi, homoksi ja tytöksi. Snapchat päivityksenikin olivat tyhmiä. Lopuksi pyysi puhelinnumeroni ja lisäsi esto listalle. Siis tämä puhelin vittuilu oli noin neljä vuotta sitten. Samana kesänä lähetteli snapchatin kautta vartalostaan kuvia.
Yleensähän paskat haistatetaan kun joku yrittää alkaa kaveeraamaan sen jälkeen kun jostain on tullut julkkis, mutta minä en edes ole ollut minkäänlaisessa yhteydessä häneen sen jälkeen. Siis kattoi lähes jokaisen päivitykseni snapchatissä. Eli ikävä hänellä kova. En nyt oikein tiedä mitä hän haluaa. Onko minun heterous joka aiheuttaa vihan vai voiko niin pahasti jäädä minun puhumattomuuteni harraste aikoina ihon alle? Olin silloin todella ujo ja en oikein jutellut kenenkään kanssa.
Tulee vain mieleen, että onko hän sittenkin homo ja haluaisi minun kanssa suhteeseen. Haluaisin sopia ja alkaa hänen kaverikseen kun tavallaan pidän kyllä hänestä ja junnu vuosien side häneen. Ilmeisesti hänellä on niin vahvat halut edelleen, että on oltava hänen kanssaan suhteessa tai ei sitten mitään. Eikös tämä ala enemmän homolta kuulostamaan? Omasta mielestäni olen hyvin suvaitsevainen vähemmistöjä kohtaan. Vai olenko hänen ainut poika ihastus ja siksi tabu? Mitä olen voinut tehdä väärin? En haluaisi jättää itsestäni paskaa makua.
Ihastuminen
1
438
Vastaukset
Nyt sinun pitää ensin määritellä itsesi ja suhtautumisesi kaveriisi, riippumatta kenenkin seksuaalisesta suuntautumisesta. Tuo nimittäin kuulostaa siltä, että kaverillasi on jonkinlainen ongelma. Lisäksi, suhteenne (kaveri tms..) ei ole tasavertainen.
Rivien välistä luen, että arvostat häntä, kaikesta huolimatta, mutta arvostaako hän sinua? Pohtiiko hän asioita samalla intensiteetillä/syvyydellä kuin sinä?
Toki on hyvä pitää yllä kaverisuhteita, varsinkin niitä, jotka ulottuvat pitkälle menneisyyteen, mutta onko hän luottamuksesi arvoinen?
Pitäisikö sinun ottaa ”kevyempi vaihde” päälle ja olla miettimättä liikaa. Jos kaverisuhde lämpenee niin hyvä, mutta älä satsaa siihen liikaa omia paukkujasi, jos toinen ei myöskään niin tee. Et ole yhtään enemmän velkaa hänelle, kuin hän sinulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2299134Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1483330Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve32750- 1702232
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1031881Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1741806Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1811686- 1391351
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,591344Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1151104