Uutiset

Kuluttaja-asiamies puuttui Tele Finlandin markkinointiin
Julkaistu 10:11

tulosta juttu
lähetä linkki

HELSINKI. Kuluttaja-asiamies on puuttunut matkapuhelinoperaattori Tele Finlandin markkinointiin, koska yrityksen kampanjassaan käyttämä hintavertailutaulukko on harhaanjohtava.
Viranomaisen näkemyksen mukaan myös muiden operaattorien pakettiliittymien hintailmoittelussa on ollut ongelmia.

Kuluttaja-asiamies peräänkuuluttaakin alaa ottamaan itse vastuun siitä, että markkinointi on säännösten mukaista. Parhaillaan kuluttaja-asiamies valmistelee kirjettä, jossa yrityksiä muistutetaan hintailmoittelun pelisäännöistä.

Soneran tytäryhtiön Tele Finlandin mainoksessa taulukossa verrattiin operaattorin Pulina-liittymää kilpailijoiden liittymiin. Muut liittymät oli kuitenkin valittu niin, että vertailu antoi harhaanjohtavan kuvan Pulinan edullisuudesta.
Tele Finland on huomautuksen jälkeen sitoutunut muuttamaan markkinointiaan. Kuluttaja-asiamiehen mukaan yhtiön markkinoinnissa on edelleen epäkohtia, joiden käsittely jatkuu yrityksen ja kuluttaja-asiamiehen kesken.
0175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ellu Reportteri kirjoitti:

Kuluttaja-asiamies puuttui Tele Finlandin markkinointiin
Julkaistu 10:11

tulosta juttu
lähetä linkki

HELSINKI. Kuluttaja-asiamies on puuttunut matkapuhelinoperaattori Tele Finlandin markkinointiin, koska yrityksen kampanjassaan käyttämä hintavertailutaulukko on harhaanjohtava.
Viranomaisen näkemyksen mukaan myös muiden operaattorien pakettiliittymien hintailmoittelussa on ollut ongelmia.

Kuluttaja-asiamies peräänkuuluttaakin alaa ottamaan itse vastuun siitä, että markkinointi on säännösten mukaista. Parhaillaan kuluttaja-asiamies valmistelee kirjettä, jossa yrityksiä muistutetaan hintailmoittelun pelisäännöistä.

Soneran tytäryhtiön Tele Finlandin mainoksessa taulukossa verrattiin operaattorin Pulina-liittymää kilpailijoiden liittymiin. Muut liittymät oli kuitenkin valittu niin, että vertailu antoi harhaanjohtavan kuvan Pulinan edullisuudesta.
Tele Finland on huomautuksen jälkeen sitoutunut muuttamaan markkinointiaan. Kuluttaja-asiamiehen mukaan yhtiön markkinoinnissa on edelleen epäkohtia, joiden käsittely jatkuu yrityksen ja kuluttaja-asiamiehen kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu