perheeseen kuuluu äiti Yang Ling ja isä Eric Ling.
(eli ne on kiinalaisia)
He olivat tavanneet kauan ennen sitä kun olivat muuttaneet Kaunialaan. He muuttivat kaunialaan koska se oli paljon rauhallisempi paikka perheen perustamista ajatellen.
Yang ja Eric yrittivät monta kertaa lasta mutta eivät saaneet. Joten he adobtoivat tytön, jonka nimi oli Maria. Hänellä oli vaikeuksia sopeutua uuteen perheeseen, koska oli jo lapsi. Taaperona se olisi ollut hänelle paljon helpompaa.
He elivät onnellista perhe elämää, mutta kerran Yang ja Eric kokeilivat saada lasta ja he huomasivat sen onnistuneen koska Yang kävi usein oksentamassa. Eräänä kauniina lauantai päivänä kun kaikki oli kotona alkoi lapsi syntyä. Kaiken huudon ja karjunnan keskeltä kuului kumminkin perheen kannustavat äänet....hetken kuluttua ihana pienokainen oli maailmassa. He olivat onnellisia, koska se oli tyttö. Nyt Maria sai itsellensä pikkusiskon jonka kanssa voisi leikkiä.
Tytön nimeksi annettiin Chig, Yangin isoäidin mukaan.
Vaikka Marialla oli vaikeuksia sopeutua niin parin viikon päästä hän leikki siskonsa kanssa kun oikeat siskokset. Hän luki satuja, leikki, käytti potalla ja laittoi nukkumaan, mutta äiti ja isä olivat hänen kanssaan myös. Kun Chig pääsi kouluun auttoi Maria häntä koulu läksyjen kanssa, varsinkin matikan koska se oli Chigille vaikeaa...
♥jatkuu vielä♥
kommentoikaa....

Vastaukset 14
Vanhimmat
kiva..:)
Se oli ihan hyvä tarina!
Jäämme odottelemaan jatkoa.
Se voisi muuten tulla tähän samaan topicciin,
jos kerkiää ennen kuin tulee uusia aiheita
etusivulle. :)
toi otsikko kertoo jo aika paljo ♥
Miten tuollasia sydämiä pystyy tekemään????
Siis kun olet kirjoittanut jatkuu vielä, niin siinä on ne sydämet. :
Ihan hyvä tarina muuten. Odottelen jatkoa :)
laita kaikki nää peräkkäin yhteen pötköön ilman välejä & # 9 8 2 9 ;
siis ilman välejä niin siitä tulee sydän ♥
♥jatkoa saapuu vielä♥
... täälhän sä jo neuvotkin :)
Mistä ihmeestä sinä tuollaisen tiedät?
♥
♥
♥
♥
♥
♥
♥
olin aikasemmista keskus. lukenu :P
♥
♥ ♥ ♥
♥
Marialla on nyt 10 todistus, niin muös Chigillä. kummatkin menestyvät koulussa siis todella hyvin ja tuovat kotiin rahaa melkein joka päivä, syy milloin mikäkin. Eräänä päivänä Maria tapasi pojan, jonka nimi oli Timi. Heillä synkkasi heti, lukuun ottamatta pieniä erimielisyyksiä meikkien ja tietokone pelien kanssa. Heistä tuli hyviä ystäviä ja kummatkin olivat ihastuneet toisiinsa, mutta kun teinejä ovat ei he uskaltaneen kertoa toisilleen tunteistaan, koska eivät halunneet pilata hyvää ystävyyttään. Maria ei enään jaksanut ja yht äkkiä kun he olivat koulun jälkeen yhteistontilla keinuissa Maria teki sen. Hän vaihtoi ensisuudelmansa Timin kanssa. (siitä tuli sellanen että ne lähti leijuu :P)
No tämän jälkeen he ovat olleet koko ajan yhdessä ja Marian aika ei ole riittänyt pikkusiskolleen Chigille.
Tämän jälkeen Chigin koulun käynti alkoi mennä lujaa alamäkeä... Hän oli masentunut koska sisko ei enään leikkinyt hänen kanssa, ei auttanut koulu läksyissä ja ennen kaikkea ei kiusannut häntä. Chig kaipasi kaikkea sitä.
Yang ja Eric olivat tietysti huolissaan lapsistaan. He yrittivät piristää Chigiä, onneksi se auttoi vähän, ostivat uusia leluja ja sen semmoista. Maria oli alkanut olemaan huolissaan pikkusiskostaan ja ajatteli ettei ihastuksen huumassa ollut huomannut pikkusiskonsa kärsivän, joten Maria ehdotti Timille että viettäisivät vähemmän aikaa yhdessä, Timi ei olisi halunnut olla erossa tyttöystävästään mutta oli pakko.
Parin kolmen päivän päästä Timistä ei ollut kuulunut mitään joten Maria soitti hänelle. He juttelivat ainakin tunnin ellei enemmänkin. Maria sai selville että Timi ei pitänyt ideasta että he olisivat erossa toisistaan... Mutta sitten kekseliän kun oli Maria sai idean, hehän voisivat viettää aikaa kolmisteen Maria, Timi ja Chig. Siihen Timi suostui ilomielin. Timin ja Marian ollessa vielä teini iässä kasvoi myös Chig teiniksi. Hänestä tuli kaunis kuin enkeli.
Kerran Timi soitti Marialle, mutta Chig vastasi... timi kysyi onko Maria kotona, mutta Chig vastasi että ei ole koska on töissä...hän kyllä pääsee kohta joten voit tulla odottamaan jos haluat. ja Timi suostui.
Kun he olivat hyviä ystäviä heidän "suhde" kehittyi nopeasti ja hetken kuluttua he jo suutelivat toisiaan sohvalla...siitä se johti pelehtimiseen ja jne.
Yhtäkkiä ovi pamahti auki ja Maria tuli kotiin, meni olohuoneeseen...
♥jatkoa tulee jos haluatte♥
Rakastan tarinoita!Lisää lisää.........
ja kyllä tulee lisää jos vaan haluutte!???
ku en sitte viitti kirjottaa jos kukaa ei niistä tykkää ♥