Liiketalous

Mistäköhän löytyisi luku materiaalia liiketalouden koulutusohjelmaan Ammattikorkeakouluun hakeneelle?
3711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei noita vanhoja kysymyksiä tai muita ole saatavilla käsitykseni mukaan mistään.
Eikä pääsykokeeseen oikein voi valmistautuakaan muuten kuin tulemalla määräaikaan mennessä paikalle. Tarkoitus on, etteivät valmennusyritykset pääse rahastamaan valmennuskursseilla.
Eli tsemppiä vain valintakokeeseen. Joissakin kouluissa on sama ja joissakin aivan oma valintakoe (sisältäen jonkin soveltuvuuskokeen tai haastattelun). Kyllä kaikki ovat yleensä vastanneet kysymyksiin eli eivät ne ole sellaisia, että niiden vuoksi kannattaisi yöunensa etukäteen menettää.
Jotkut kertovat, että jotakin kauppamatikan laskuja voisi harjoitella, mutta lähinnä laskut, mitä on aiemmin ollut, ovat olleet päättelytehtäviä eikä varsinaisia laskuja.
Kannattaa miettiä toki etukäteen omaa motivaatiota, että miksi pyrkii juuri ko. asioita opiskelemaan jne. Sitä voidaan helposti kysyä - ainakin, jos on haastattelu.

Äänestä

Nii tuli haettua kanssa tietojenkäsittelyyn. Löytyykö siihen mitään luku materiaalia???

Äänestä
  • yhteen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koge kirjoitti:

Mistäköhän löytyisi luku materiaalia liiketalouden koulutusohjelmaan Ammattikorkeakouluun hakeneelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu