Helsingin Sanomat kuukausiliite 2/2021

En ole ristikkoa vilaissut, mutta aloitan säikeen siitä kiinnostuneiile. Saatan itsekin sitä ratkoa.

43

2008

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oon 14-vuotias poika ja yritän alkaa sitä ratkoa, aika vaikeelta näyttää. Tykkään tehdä paljon melko helppoja ristikoita. V. 2013 edesmennyt ukkini oli ristikoissa todella taitava :)

      • Lehdon ristikot ovat välillä aika vaikeita. Kokemuksrni mukaan (suhteellisen vähäinen) kuukausiliitteen ristikot ovat arkiristikoita helpompia. Tyyliin täytyy päästä sisälle.

      • Anonyymi

        Lehdon ristikot ovat hankalia ennen kuin niihin pääsee sisään. Ristikoissa toistuu usein samoja sanoja, osa niistä hiukan vanhentuneitakin. Nykysuomen sanakirjasta on usein ollut apua, mutta muitakin suomen sanakirjoja on netissä saatavilla. Kuvat ovat joskus epäselviä. Suurta apua on Ratkojat- sivustosta netissä esimerkiksi suht vähän tunnettujen "kuuluisuuksien" nimissä. Hienoa, että on sanaristikoista kiinnostuneita nuoria. Taito kehittyy koko ajan iän myötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnettujen henkilöiden kuvista, joita ei kuitenkaan tunnista, Googlen kuvahausta saattaa olla apua, jos ristikko on digikehdestä. Laitoin ristikkoon koordinaatit. Lähetin A 15 naisen sopivasti suurennetun ja leikatun kuvan Googlen kuvahakuun (tablet-laitteella piti sivusta olla tietokoneversio). Google kertoi, että nainen on Romy Schneider. A 12-13 miestä Googlen kuvahaku ei tunnistanut. Useimmiten kuvat ovat liian suttuisia Googlen kuvahaun tunnistettaviksu. Usein kuitenkin joku henkilö löytyy tällä tavoin. Useimmiten ratkaisusanan löydettyä voi tarkistaa Googlen kuvahaulla. Aina en ole Lehdon löytämää kuvaa löytänyt. Näin kävi esim HS 3148 kohdalla. Minulla on erinäinen määrä henkilöitä, joita en ole tunnistanut eikä kukaan ole vaivautunut kertomaan keitä kuvissa on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alla luettelo valokuvien henkilöistä (laitan toistaiseksi nimellä esille vain ne Googlen kuvahaun tunnistamat henkilöt, joista lähetin kuvan kuvahakuun):

        A 1 – tunnettu miljardööri; nimeä ei kysytä
        F-G 1 – melko tunnettu amerikkalaisnäyttelijä
        I 1-2 – eräs edesmennyt munkki
        T-U 1 – tunnettu poliitikko
        R-S 2-3 – Arti Nama Evelyn
        F-G 7
        H 7 - Mathilda Grimblehawk tai Gervais Ollivander (Harry Potter hahmo); näyttelijän nimeä en löytänyt
        F 9-10 – Janet Mock
        T 10 – tunnettu ex-jääkiekkoilija
        A 11
        A 12-13
        W 13 – tunnettu suomalainen laulaja
        A 15 – Romy Schneider
        T 17 – tunnettu TV-sarjahahmo

    • Anonyymi

      Vaikuttaa siltä, että Lehdolle on käynyt kömmähdys pitkässä pystysanassa, joka lähtee ylälaidassa olevasta metsäkuvasta. Joko se on väärin tai sitten sen kanssa risteävä pikkutipusta lähtevä sana on väärin. Näin ainakin minusta vaikuttaisi olevan. Nämä ovat kiusallisia.

      • Anonyymi

        Ristikko HS no. 3148 mikä on 0-6 esine?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ristikko HS no. 3148 mikä on 0-6 esine?

        Laiitaitko kysymyksen toiseen säikeeseen, kiitos. HS 3148 on oma säie. <voin esittää mielipiteeni ao. ristikkoa käsittelevässä säikeessä.

      • Anonyymi

        Juu samaa mieltä, että jokin erhe on laatijalle tullut pitkän pystysanan tai soihen vaikuttavien risteävien kohdalla!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juu samaa mieltä, että jokin erhe on laatijalle tullut pitkän pystysanan tai soihen vaikuttavien risteävien kohdalla!

        Sain ratkaisusanan, jossa erään (perin tuntemattoman) lyhenteen logona on pingviini. Jos kyseinen pingviini olisi vihjeenä, vihje olisi huono, mutta olisi juuri ja juuri sen verran pinnalla., että vihje ei olisi ala-arvoinen. Tavallinen (pääsiäis)tipu ei minusta vihjeeksi kelpaa.
        Laitoin kuvahakuun
        "****" bird (**** = saamani ratkaisusana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu samaa mieltä, että jokin erhe on laatijalle tullut pitkän pystysanan tai soihen vaikuttavien risteävien kohdalla!

        Minä itseasiassa aloin miettiä, voisiko olla ns. taattua Lehtoa.

        Kuvan lintuhan on tipu, mutta siltä puuttuu kuvassa nokka. Puuttuva nokka on vasemmalla, eli sanan alussa. Kyseessä siis onkin ei-tipu, josta sijoittamalla kieltosanan saakin eipa.

        Tai sitten epätoivoisesti haluan ratkaisuni toimimaan ;)

      • Tapio-Huuhaa

        Ei tunnu loogiselta ja eikö kieltosana ole "eipÄ". Tosin voihan joku r'ehkä runossa jättää Ä:n pilkut pois. Sellaista runoa en tosin tunne. Joka tapauksessa huonoin kohta ristikkoa. Mitöhän EV tästä tuumaisi?

      • Anonyymi

        Ihan sama havainto minulla.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Ei tunnu loogiselta ja eikö kieltosana ole "eipÄ". Tosin voihan joku r'ehkä runossa jättää Ä:n pilkut pois. Sellaista runoa en tosin tunne. Joka tapauksessa huonoin kohta ristikkoa. Mitöhän EV tästä tuumaisi?

        Ei-tipu on "pa". Siis ei-pa on tipu. Hehheh...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei-tipu on "pa". Siis ei-pa on tipu. Hehheh...

        Olipa selitys ;). Laatijalta kyllä on turha odottaa saavan selitystä. Tosin ei EV:kään aina selityksiä anna. Soisi, että laatijat itse antaisivat outouksiin selityksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei-tipu on "pa". Siis ei-pa on tipu. Hehheh...

        Periaatteessa ja tosi laveasti ottaen tuo voisi olla ratkaisu, mutta ”eipa” pitäisi olla (myös) perusmuotoinen sana, jotta se kelpaisi vastaukseksi. Ratkaisuhan voi muodostua useammasta osasta, esim. tällainen oli aiemmassa ristikossa: (Elis) Ask Ola(vi Virta). Vastaukseksi tulisi siis Askola, joka kelpaa vastaukseksi, koska on sana (kunta), jolla ei ole kuitenkaan varsinaista yhteyttä alkuperäisiin (kuva)vihjeisiin.

        Tipa on näköjään tipun synonyymi, mutta tässäkin tapauksessa pystysana ei onnistuisi.

        Valistunut arvaukseni on, että kyseessä on laatijan virhe.

        Todennäköisesti pystysanavirhe. Joskus oli vihjeessä pystysanavirhe. Pystyvihjeestä puuttui yksi kirjain.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä. Lehdolla käy usein näin, joten olen jo tottunut noihin virheisiin. Tottakai tuottaa ylimääräistä tuskaa, turhaan.

    • Tapio-Huuhaa

      Lähettämällä kuva Googlen kuvahakuun antaa joskus hassuja tuloksia. Antoi väärän Harry Potter -hahmon.
      Yläosassa olevan laulajan nimi ei ole näin eksoottinen: Arti Nama Evelyn.

      • Anonyymi

        Tuolle 14-vuotiaalle voisi sanoa, että suuri osa suomalaisista ristikoista on sinulle suositeltavampia kuin tämä, tavallisesti kun helpoiksi tehdyissä ristikoissa ei tarvita mitään spesiaalitietoa vaan selvitään maalaisjärjellä.

    • Vasemman reunan voimistelijatyttöön (A 4-5) en saa ratkaisusanaa. Piilokirjain menee arvaukseksi.

      • Anonyymi

        Voimisteluliike, käytetty kuvakin löytyy googlella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voimisteluliike, käytetty kuvakin löytyy googlella.

        Joo, löytyi.

    • Oikeaan yläkulmaan mailaan sain oveen, porttin tai ikkunaan liittyvän ratkaisusanan. En ole tavannut sitä mailan yhteydessä. Sellaista merkitystä ei myöskään Kielitoimiston sanakirja tunne. Tosin en ole juuri mailapelejä pelannut.

      • Oli yhdessä kohtaa väärä kirjain. Ei ole siitä kysr, mistä äsken kerroin. Laitoin jotenkin mailan olemusta kuvaavan sanan.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Oli yhdessä kohtaa väärä kirjain. Ei ole siitä kysr, mistä äsken kerroin. Laitoin jotenkin mailan olemusta kuvaavan sanan.

        En hiffaa mailasta tulevaa sanaa. Piilokirjaimet hukassa. Muilta osin ruudukko täynnä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En hiffaa mailasta tulevaa sanaa. Piilokirjaimet hukassa. Muilta osin ruudukko täynnä.

        Minustakin kohta on ikäbä, kun on kaksi piilokirjainta. Kovin heiveröisen ratkaisusanan siihen saa sopimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En hiffaa mailasta tulevaa sanaa. Piilokirjaimet hukassa. Muilta osin ruudukko täynnä.

        Yksi toinenkin ratkaisusana sopii. Sitten vihjeen ja ratkaisusanan yhteys on tosi väljä. *** ärräpäitä*** tällaiset vihjeet, jossa ratkaisusana menee arvaukseksi. Laatijoiden pitäisi ajatella niin paljon ratkojia, että ratkonta ei mene arvaukseksi!

        Maila vaikuttaa olevan sulkapallomaila. Ratkaisusanaksi sopii HATARA ja TAVARA. Tavara se tietenkin on, mutta vihje olisi erittäin väljä. Verrattuna tennismailaan, sulkapallomaila on heikompi. Onko se siksi hatara? Vai onko se hatara, koska siinä on verkko? Ratkojan on ihan mahdoton päätellä, kumpi ratkaisusana on Lehdon mukaan oikein. Minusta ainakin reilua olisi hyväksyä molemmat. Ei tällaisia saisi olla ristikossa, jossa vaaditaan koko ristikon oikein ratksiseminen.

      • Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Lähettäisin vastauksen, mutta en nyt tiedä kumman ratkaisusanan laittaisin. Eikö joku muu pohdi samaa?

      • Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Lähettäisin vastauksen, mutta en nyt tiedä kumman ratkaisusanan laittaisin. Eikö joku muu pohdi samaa?

        Laitoin huomautuksin eteenpäin.

        Huomautukset
        1) Oikean reunan sulkapallomailan suhteen on mahdoton päätellä, hakeeko laatija ratkaisusanaa HATARA vai TAVARA. Laitoin molemmat. Tällaisia kohtia ristikossa ei saisi olla!
        2) Punaisella paksulla viivalla oleva ratkaisusana ei ole kunnollinen. Tällaisia kohtia ristikossa ei saisi olla!

        Ristikko on ratkojan näkökulmasta laadittu väärin. Tällaisia on ikävän epävarma lähettää palkintokisaan. Laatija ansaitsee moitteen.

        Punaisella paksulla viivalla oli merkitty tipu.

    • Anonyymi

      Outo mies rivillä kaksi lähellä vasenta kulmaa, B 5-16

      • Ot tainnut laittaa koordinaatit eri lailla eli sinulla olusi vaakasuuntaan numerot. Antamassasi kohdassa ei ole kuvaa miehestä. Ks. kommenttini "07.02.2021 14:23". Siinä on linkki sivuun, jossa annan vinkit kaikkiin henkilöihin liittyviin valokuviin, jotka tässä vaiheessa haluan antaa. Koordinaateissa vaakasuoraan on kirjaimet ja pystysuoraan on numerot. Henkilöt on lueteltu ylhäältä alaspäin ja vasemmalta oikealle lukien, joten järjestyksessä ristikkoa läpi käyden paikat löytyy koordinaatteja tarkasti laskemattakin.

    • Palaisin vielä siihen tipu asiaan. Voisiko olla niin, että tipulta puuttuu sekä nokka että pyrstö. Ja ratkaisu olisi (r)eipa(s)

      • Anonyymi

        Kirjoitin aivan yksinkertaisen sanan, sopii jotenkin asiaan. Mutta mies rivoilla kaksi silmälasipäinen koveron näköinen, en saa istumaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitin aivan yksinkertaisen sanan, sopii jotenkin asiaan. Mutta mies rivoilla kaksi silmälasipäinen koveron näköinen, en saa istumaan

        Piti olla että rivillä 2, silmälasipäinen mies keskeltä vähän oikealle

      • Mutta EIPA ei ole kunnon ratkaisusana tai eu ainakaan sellausena mielekäs.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Piti olla että rivillä 2, silmälasipäinen mies keskeltä vähän oikealle

        Aatelissukua ja yritysalan vaikuttaja.

    • Anonyymi

      EIPA on virallinen lyhenne (European institution of public administration)

      • Tapio-Huuhaa

        Löysin sen kyllä, mutta on kyllä maksimaalisen huonolaatuinen ratkaisusana varsinkin jos haetaan visuaalisella typistevihjeellä. Aulis on joskus laittanut vihjeeksi lyhenteeseen liittyvät sanat. Huonoa vihjeitystä sekin on. Pyörittelee ratkaisusanaa miten tahansa, aina se on huono.

        Lyhenne ei juuri koskaan ole hyvä, mutta jos on yeisesti ottaen outo lyhenne, ratkaisusana on minusta huono.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      177
      10713
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      98
      7552
    3. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      31
      7399
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      3
      7386
    5. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      89
      5769
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      52
      5238
    7. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      31
      4976
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      12
      4801
    9. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      5
      2160
    10. Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!

      Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil
      Hyrynsalmi
      37
      1610
    Aihe