Aihe

Liittyy HäSa pöökirj tänään - Luottamus pörssien rationaal käyttäytymisen mennyt

Anonyymi

Luottamus pörssien rationaaliseen käyttäytymiseenon mennyt. On mennyt viimeisen yhden vuoden aikana. Ennen pörssit kuvasivat talouden ja yritytsen tilaa, kannattavuutta, kasvumahdollisuuksia ja osingonmaksukykyä. Ohi on nyt se aika, varsinkin Amerikassa. Siellä ja osin EU'ssakin pörssit ovat alkaneet elää omassa mielkuvitusmaailmassaan. Koronan johdosta taloudet, so eri maiden BKT't ovat pudonneet 5...7% ja nousu on hidasta. Silti pörssit ovat kaikkien aikojen maksimin yläpuolella, nousseet vatsinkin ns toisen aallon aikana aivan tajuttomasti. Esim Nasdaq indeksi on yhden vuoden, eli koronavuoden aikana noussut 42%. Onko tässlä mitään järkeä? Yksi syy tähän sekopäisyyteen on julkisen, eli valtioiden velkarahan avokätinen kylvö markkinoille. USA'ssa ensin FED antoi 1800 Mrd Usd, sitten jaettiin 900 Mrd Usd ja nyt uusi pressa jälleen puoltaa 1800 Mrd Usd jakoa, kaikki siis uutta valtionvelkaa. Niinpä USA valtionvelka, US Governemental Debt onkin nyt jo noin 28000 MrdUsd eli noin 90000 Usd per capita. Euroopassa sama hurja meno, juuri 750 Mrd€ EU'n yhteistä EKP-velkaa jaetaan. Suomenkin valtionvelkaa lähenee 140 Mrd€ = HYvästi EMU-kriteerit max 60% BKT'sta. Toinen syy velkaelvytyksen lisäksi ovat nuoret sijoittajat ja heidän uusi pörssipeli. Seurauksena US-pörsseissä on yhtiöitä, joiden markkina-arvo voi olla 50...100 kertaa liikevaihto ja samalla yhtiöt ovat raskaasti tappiollisia.. Aivan järjetöntä on meno varsinkin USA'ssa. Kun luottamus pörssien rationaalisuuteen on mennyt, ei järkevä sijoittaja uskalla sijoittaa uutta rahaa osakeindeksirahastoon ja harkitsee vetäytymistä nyt, kun pörssit ovat korkealla. Ne nimittäin saattavat ja todenäk jossain vaiheessa putoavat 15...20% ilman mitään kunnon syytä. Luottamus on mennyt. Hyvästi pörssit vähäksi aikaa!!!.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Elon Musk on käynyt avaruusaluksella Marsissa, josta hakkerit nyt sekoittavat pörssit, koska Musk kakkeloi pyhälle maalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Maisa Torppa ja erosekoilu räjäytti somen: "Valehtelee viimeiseen asti" "Työtön äiti..."

      Maisa Torpan ja Mikko-rakkaan erospekulointi saa tunteet kuumenemaan: https://www.suomi24.fi/viihde/kohujulkkis-maisa-torppa-ja-erosekoilu-rajaytti-so
      Kotimaiset julkkisjuorut
      174
      10820
    2. Kohusopassa keitetty Roope Salminen palaa itsevarmana julkisuuteen: "Olen erittäin hypeissä"

      Mitäs mieltä olet Roopen paluusta? https://www.suomi24.fi/viihde/kohusopassa-keitetty-roope-salminen-palaa-itsevarmana-julkisuuteen-olen-erittain-hype
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      4441