"Siviilipalvelusajan pituuden tulisikin olla vähintään 20 kuukautta, jotta varusmiehet ja sivarit pääsisivät edes suunnilleen samoille palvelustuntimäärille. Seuraava esimerkki laskelma selvittänee asian. Varusmies on palveluksessa 12 kuukautta, joista metsäaamuja on 30 kpl. Kasarmilla varsinaisia palvelustunteja kertyy päivässä 11 (klo. 06-17). Tuossa on mukana myös ruokailut, mutta nehän ovat palvelusta eikä vapaa-aikaa. Käytännössä tuo loppukaan aika vuorokaudesta ei ole mitään vapaa-aikaa, mutta lasketaan 11 tuntia. Viikossa on viisi palveluspäivää ... unohdetaan ginekset tässä laskelmassa. Edellä esitetyn pohjalla kassuaamuja siis kertyy 236, päivät ovat 11 tuntisia eli yhteensä 2596 tuntia. Sitten ne 30 metsäaamua, nämä voidaan hyvällä syyllä laskea 24 tuntisiksi päiviksi, vaikka sivarin kalloon moinen asia ei ehkä mahdukkaan. Siis 30 * 24 = 720. Yhteensä tunteja siis kertyy 3316. Sivarin 8 tuntisiksi työpäiviksi muutettuna tämä tekee 415 työpäivää, josta tulee viisipäiväisinä viikkona yli 20 kuukauden jakso. Kun vielä huomioidaan ginekset, palvelusajan ulkopuolella viuhahtelevat nakit, morttikaudella usein iltamyöhään venähtävä koulutus, ja muut vastaavat seikat, pitäisin 20 kuukauden sivaripalvelusta ehdottomana minimi aikana.
Pahus! HL ja KL lomat unohtuivat edellisestä laskelmasta ... no, mainittakoon että sivareilla illat ja yöt ovat kokonaan vapaa-aikaa, kun taas varusmiehillä tämä rajoittuu kolmen tunnin mittaisiin vekosiin (klo. 18-21), joille voi lähteä jos muu palvelus ei sitä estä. Repikää siitä sivarit!!!"
Löysin kyseisen kirjoituksen netistä eräältä sivulta ja se on täyttä faktaa.
Pahus! HL ja KL lomat unohtuivat edellisestä laskelmasta ... no, mainittakoon että sivareilla illat ja yöt ovat kokonaan vapaa-aikaa, kun taas varusmiehillä tämä rajoittuu kolmen tunnin mittaisiin vekosiin (klo. 18-21), joille voi lähteä jos muu palvelus ei sitä estä. Repikää siitä sivarit!!!"
Löysin kyseisen kirjoituksen netistä eräältä sivulta ja se on täyttä faktaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Asiaa!!!
No on sulla kanssa ongelmat selviteltävinäs. Tsemppiä!
...faktaa
eiks teil sivareilt/pasifisteil/hipeil oo mitää sanottavaa??
mitä vittuu!?!?!?mis ne kaikki fanaattiset sivarit nyt on?? Mä en löydä tost hommast yhtää porsaan reikää joten jos nää pasifistisivarit vois kertoo mulle et onks täs sellast ja et miks niitten "palvelusaika" ei pitäis olla 20 kuukautta??
niin mene tuonne "Yhteiskunta"palstalle ja valitse sieltä "Sivarit".haukukin niitä sitten oikein kunnolla!
eka hyvä juttu sult, kiitti