Niin, olen 16-vuotias tyttö, ja viisi lapsisen perheen toisiks nuorin.
Isoveli ja sisko on muuttanut jo pois kotoa, joten kotona asuu enää 19-veli, minä ja 11-vuotias pikkuveli. Ja vanhemmat.
Ja vanhempiani tämä viesti koskeekin.
He eivät ymmärrä, että me kaikki ihmiset, jopa heidän omat lapsensa ollaan erilaisia. Minä olen meiän perheestä (myönnän sen itsekkin) se itsepäisin ja uhmaisin lapsi ollut.
Enkä vieläkään pysty kuuntelemaan vastaan sanomatta äidin ja isän joka päiväisiä syytöksiä siitä kuinka olen niin huono lapsi.
Ja nyt päästiin aiheeseen. Vanhempani haukkuvat minua omahyväiseksi paskaksi, itsestään liikoja luulevaksi teiniksi joka ei osaa kunnoittaa vanhempiaan jnejne.
19-vuotias veljeni on kotona ollessaan kuin enkeli, aina vanhempiemme mieliksi. Mutta koska meillä on osittain sama kaveripiiri, tiedä millainen hän on kavereiden kesken.
Jotain ihan muuta.
Mutta arvatkaapas kaksi kertaa uskovatko vanhempani, jos sanon heille että ei heidän kultapojunsa ole ihan niin kiltti ja suloinen kuin esittää kotona olevan.
Eivät usko.
Vaan äiti ja isä alkavat huutamaan minulle siitä kuinka tulen puhumaan paskaa kunnon ihmisistä, ja vain sen takia että itse olen mikä olen, mitään saamaton laiska paska joka ei osaa mitään.
Hmm, uskotteko että on niin itsetuntoa hivelevää kuulla kuinka vanhemmat haukkuvat minua sukulaisille, ja siskolleni ja veljelleni jotka ovat jo muuttaneet kotoa pois.
Aina saan kuulla olevani itseäni täynnä oleva lapsellinen ilmestys, joka ei ymmärrä maailmasta mitään.
Ja veljeni (kaikki kolme) haukkuvat minua äidin ja isän mukana. Siskoni sentään on puolellani.
Koska saan huudot jos pikkuveli tekee jotain ja äiti näkee sen, hän alkaa huutamaan minulle kunhan pikkuveli on sanonut että ; "en se ollut minä, se oli tuo".
Olen miettinyt monesti mitä väärää olen tehnyt että mua kohdellaan näin.
En ole vaan löytänyt siihen vastausta.
Meinaan, niin kauan kuin muistan mua on haukuttu meiän perheen mustaks lampaaks.
Tämän vuoden synttärini (tammikuussa täytin 16) oli oikea isku vasten kasvoja.
Olin varautunut ettei mua mitenkään kukaan muista, mutta äiti tuli kymmeneltä aamulla huoneeni ovelle huutamaan että:
"ylös nyt kersa, oothan sä jo kuustoista vuotta!! ja muka nii vanha ja kypsä ollu jo monta vuotta! nytpä on nirppanokka varsinaisestikkin 16 vuotta! tuu tekeen ruokaa!!"
Juuri niin, olin erittäin pettynyt.
Mutta en tiedä onko tästä mitään hyötyä tänne valittaa, jonnekkin vaan oli pakko purkaa mieltä.
:>
Isoveli ja sisko on muuttanut jo pois kotoa, joten kotona asuu enää 19-veli, minä ja 11-vuotias pikkuveli. Ja vanhemmat.
Ja vanhempiani tämä viesti koskeekin.
He eivät ymmärrä, että me kaikki ihmiset, jopa heidän omat lapsensa ollaan erilaisia. Minä olen meiän perheestä (myönnän sen itsekkin) se itsepäisin ja uhmaisin lapsi ollut.
Enkä vieläkään pysty kuuntelemaan vastaan sanomatta äidin ja isän joka päiväisiä syytöksiä siitä kuinka olen niin huono lapsi.
Ja nyt päästiin aiheeseen. Vanhempani haukkuvat minua omahyväiseksi paskaksi, itsestään liikoja luulevaksi teiniksi joka ei osaa kunnoittaa vanhempiaan jnejne.
19-vuotias veljeni on kotona ollessaan kuin enkeli, aina vanhempiemme mieliksi. Mutta koska meillä on osittain sama kaveripiiri, tiedä millainen hän on kavereiden kesken.
Jotain ihan muuta.
Mutta arvatkaapas kaksi kertaa uskovatko vanhempani, jos sanon heille että ei heidän kultapojunsa ole ihan niin kiltti ja suloinen kuin esittää kotona olevan.
Eivät usko.
Vaan äiti ja isä alkavat huutamaan minulle siitä kuinka tulen puhumaan paskaa kunnon ihmisistä, ja vain sen takia että itse olen mikä olen, mitään saamaton laiska paska joka ei osaa mitään.
Hmm, uskotteko että on niin itsetuntoa hivelevää kuulla kuinka vanhemmat haukkuvat minua sukulaisille, ja siskolleni ja veljelleni jotka ovat jo muuttaneet kotoa pois.
Aina saan kuulla olevani itseäni täynnä oleva lapsellinen ilmestys, joka ei ymmärrä maailmasta mitään.
Ja veljeni (kaikki kolme) haukkuvat minua äidin ja isän mukana. Siskoni sentään on puolellani.
Koska saan huudot jos pikkuveli tekee jotain ja äiti näkee sen, hän alkaa huutamaan minulle kunhan pikkuveli on sanonut että ; "en se ollut minä, se oli tuo".
Olen miettinyt monesti mitä väärää olen tehnyt että mua kohdellaan näin.
En ole vaan löytänyt siihen vastausta.
Meinaan, niin kauan kuin muistan mua on haukuttu meiän perheen mustaks lampaaks.
Tämän vuoden synttärini (tammikuussa täytin 16) oli oikea isku vasten kasvoja.
Olin varautunut ettei mua mitenkään kukaan muista, mutta äiti tuli kymmeneltä aamulla huoneeni ovelle huutamaan että:
"ylös nyt kersa, oothan sä jo kuustoista vuotta!! ja muka nii vanha ja kypsä ollu jo monta vuotta! nytpä on nirppanokka varsinaisestikkin 16 vuotta! tuu tekeen ruokaa!!"
Juuri niin, olin erittäin pettynyt.
Mutta en tiedä onko tästä mitään hyötyä tänne valittaa, jonnekkin vaan oli pakko purkaa mieltä.
:>
Vastaukset 8
Vanhimmat
sinuna karkaisin kotoa, jos minua kohdeltaisiin tuolla tavalla niin pakkaisin laukun ja lähtisin
Itse lähdin 16v kotoa ja pahat arvet jäi. Tajusin liian myöhään, että vanhemmat kuitenkin rakastivat minua. Veljeni olivat myös oikeita kullannuppuja kotona ja muualla sitten pahiksia.
Itse olin kanssa aina rehellisen suorapuheinen ja sanoin aina mitä ajattelin. Olisi varmaankin pitänyt vaihtaa taktiikkaa ja elää oikeaa elämäänsä kodin ulkopuolella. Pystyisitkö pysäyttämään lumipallon?
Jos tiedät mikä on todellisuus, niin pidä korviasi kiinni silloin kun sinua haukutaan aiheetta! Suojele itseäsi mutta älä karkaa kotoa vaan käänny vaikeassa tilanteessa vaikkapa sosiaalitoimiston tai lastensuojelun puoleen. Kysy vaikkapa kavereilta tai täältä kanavalta. Ei purkaus ole kovin paha, pääasia että sanomasi pani ajattelemaan jos tämä juttu on jollekulle tuttu asia oman lapsen kohdalla.
Voimia! :)
minullakin on tytär. oikea kiukkupussi ja riitelijä. ulospäin vahva ja voimakas, sisällään pieni ja herkkä. 12v ja kuinka monta kertaa minulle on jo huudettu ja kirottu, rouviteltu kaikkitietäväksi ja haukuttu. kun asiat eivät mene hänen halujensa mukaan. vaikea lapsi sanon suoraan.
samanlainen vaativa vahva lapsi hän ollut ikänsä. ei tämä ole murrosiän tuomaa uhmaa, vaan hänen luonteensa, joka vaatii erityisen vahvaa aikuista sanomaan hänelle vastaan ja saattaa hänen tietoonsa, että aikuiset sittenkin määrää.
onko teilläkin sama juttu? oletko aina ollut kriittinen ja vaatinut tupla selittelyt, tripla perustelut ja sittenkin tiennyt paremmin?
ei ole helppoa kasvaa vahvaluonteisena heikkojen keskellä. meillä juuri sain opelta kuulla että tyttö on niin osaava ja mukava koulussa. kaikkien kaveri. ja minulla oli kotoakäsin kuva, että kaverit on p:stä, opesta ei ole mihinkään ja tyttö haluaa vaihtaa pois koko koulusta. johonkin muualle, koska kaikki siellä haisee.
on siis lapsia, jotka kotona riitelevät ja kylillä käyttäytyvät. ja lapsia jotka kotona esittävät enkeliä ja kylillä tekevät sen seitsemät pahat. on sääli, jos vanhemmat eivät näe totuutta.
minä uskon keskusteluun kiukkupussini kanssa. kyllä hän kuuntelee ja kuulee, vaikka näyttääkin kuurolta. ja herkkänä, tunteikkaana ihmisenä pahoittaa milensä, jos hyökkään liian kovaa hänen kovuuttaan vastaan. silkkihansikkaita hän tarvii käsittelyynsä, usein hiljaisuus yhdessä on parasta.
keskustelun avaukseksi prittaa (jos mahdollista) tämä koko ketju vastauksineen ja äitisi luettavaksi. ja pyydä keskutelua asiallisessa tasossa. jotta yhdessä voisitte nähdä missä mennään ja mitä on teidän viisasta tehdä.
vaihtoehtoja ovat selvittää välit, jatkaa ennallaan (se syö sinut lopulta), etsiä sinulle vuokra-asunto jossa pääset omillesi (vanhemmat maksaa) tai hakeutua sos.toimen kautta perhekotiin, joka on juuri sinunkaltaisillesi murrosikäisille, joilla on kotona liian vaikeaa.
koska kirjoituksestasi päätellen olet kuitenkin halukas tekemään töitä itsesi ja elämäsi eteen ja tavoittelemaan parempaa kuin pelkät riidat kotona ja rällääminen kadulla.
ota kuraattoriin yhteyttä ja puhu hänelle sun ongelmat niin se auttaa sua.usko mua.oon itsekkin kokenut saman kuin sinä.onnea sulle!tässä sulle mun sähkäri.jos on jotain asiaa ota yhteyttä
Taidat olla miltei ensimmäinen teini, jonka näen kirjoittavan oikein. Tuo on sitä oikeaa menoa. Kirjakieli!
Vaikka kuinka harmittaisi, niin et sinä mitää sillä voita että haukut isoveljeäsi vanhemmillenne. Kaikilla on hiukan erilaiset "roolit" kotona ja kaveriporukassa; jos veli tahtoo olla vanhempien kullannuppu vaikka ei kaveripiirissä samoin toimikaan, niin miten se on sinulta pois? Et itsekään varmaan ole kavereiden kesken samanlainen "hankala tapaus" kuin kotona, vai oletko?
Pitkää pinnaa toivon sinulle. Ei toki ole reilua että vanhemmat haukkuvat, mutta koetapa itse olla kerran heille ystävällinen ja olla räksyttämättä. Voi olla että kohtelu muuttuu..Ihmisiä ne vanhemmatkin ovat, itsekin asian huomannut. Tsemppiä!
Ei pisteitä, ei pilkkuja, ei isoja kirjaimia! Ei tuo mitään kirjakieltä ole, tavallista teinixlässytystä.