Ojamäki ja Kaloinen täyttivät pyöreitä vuosia. mutta hohhoijaa, meinasin lopettaa valtuuston seuraamisen heti alkuunsa kun nämä ryökäleet puhuivat ja puhuivat ja puhuivat ja puhuivat ja puhuivat ja puhuivat (yli vartin) eikä siitä itsekehusta meinannut tulla loppua ollenkaan. Ainoa hyvä puoli sanomisissaan oli se, että kumpikaan ei aio olla enää ehdokkaana seuraavissa kuntavaaleissa. Kuka nyt äänestäisi seitsemän- tai kahdeksankymppisiä päättämään nuorten ihmisten asioista. Loputkin valtuuston vanhukset ja eläkeläiset tehkää johtopäätökset ja lopettakaa.
Valtuuston synttäripuheet
Anonyymi
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niitten piti puhua pitkään, että saivat korotetut kokouspalkkiot. Eikös se kokous kestänyt kaikkineen paljon yli kolmen tunnin? En jaksanut katsella loppuun kun joku alkoi pitää ns. pönttöpuhetta. Muutenkin melkein kaikki puhuivat liian pitkään, aika ylittyi. Miksei puheenjohtaja huuda AIKA niin kuin eduskunnassa on tapana kun puhe venyy?
Olisi varmaan mahdollista katkaista ääni silloin, kun aika on ylitetty. Toivoo MONI KATSELIJA.
Puheenjohtaja on liian lepsu.