Nuorempana oli tapana ottaa viikko kiinni, jotta kestäisi perjantaihin, josta siirryttin armolli- sesti lauantain kärsimysnäytelmään. Itse en liiemmin kärsinyt, mutta syyt olivat sil- loin ihmisillä toiset, kuin tänään, mediarikkauden aikakautena.
"Pikkulauantai" oli ravintolapiireissä tuttu käsite 80-90 lukujen taitteeseen asti. Sittemmin, varsinkin 90-luvun jälkipuolella asiakasmäärät tasoittuivat ke-to-pe ja tietysti teemailtojen mukaan myös alkuviikkoon.
Totta, teemat olivat "laihasti" aluksi "happy hour" tiukan anniskelulain vuoksi.
0Äänestä
LaPa
Ainahan on keskiviikkoisin ollut pikkulauantai, ainakin täällä Salon suunnalla. Ja käytiin rymyämäs poikamiehenä. En kyllä muista nimitystä "poikamiehen lauantai" mutta eiköhän tuo ole sama asia?!
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kivaa nähdä sinut täällä taas!! :)
Tuota versiota en ole kuullut - "pikkulauantai" kylläkin.
Nuorempana oli tapana ottaa viikko kiinni, jotta
kestäisi perjantaihin, josta siirryttin armolli-
sesti lauantain kärsimysnäytelmään.
Itse en liiemmin kärsinyt, mutta syyt olivat sil-
loin ihmisillä toiset, kuin tänään, mediarikkauden
aikakautena.
on myös, työmiehen lauantai.. ;))
muistanet, että silloin työpäivä kesti puolille
päivin ja kuudelta mentiin jo nukkumaan (putkaan).
:)
se Irwin, lauleskeli aikoinaan.. ;))
joskus tuon värssyn, muuten sulla oli tosi ihana hyvä kuva itsestäsi, siis tyylikäs:)
ja kiitän! :)
ole tuota kuullut..mutta mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa Pojongg....:)
Kiitos. :))
...kuulin ton,, samoin kuin sanonta pikku-lauantai
Ymmärsin sen jotenkin niin että, poikamiehet kävi vähän bailaamassa keskellä viikkoakin.
asian ytimeen.
et oisin kuullut 'poikamiehen pikkulauantai' :)
Kyllä vain. Toiset käyttivät myös sitä nimitystä.
kuka se siellä! Kiva nähdä sinua:)
Kuin myös! ;D
"Pikkulauantai" oli ravintolapiireissä tuttu käsite 80-90 lukujen taitteeseen asti.
Sittemmin, varsinkin 90-luvun jälkipuolella asiakasmäärät tasoittuivat ke-to-pe ja tietysti teemailtojen mukaan myös alkuviikkoon.
Nostalginen tunne silti hiipii sydämeen :)
Totta, teemat olivat "laihasti" aluksi "happy
hour" tiukan anniskelulain vuoksi.
Ainahan on keskiviikkoisin ollut pikkulauantai, ainakin täällä Salon suunnalla. Ja käytiin rymyämäs poikamiehenä. En kyllä muista nimitystä "poikamiehen lauantai" mutta eiköhän tuo ole sama asia?!