Ei olisi ikinä pitänyt alkaa uusperheeseen...mies jäi eläkkeelle, minä käyn töissä vielä pitkään. Miehen aikuinen poika on meillä melkein joka päivä; syö ja nukkuu sohvalla. Koulut ei ole maistuneet eikä töissä ole yli 30-vuotias ollut koskaan. Isä hakee ja vie, passaa ja paapoo. Minua ärsyttää , että meillä rötväillään joka päivä. Miehen kanssa tulee riitaa jatkuvasti, kun sanon asiasta. Omat lapseni käyvät pari kolme kertaa kuussa, mikä on normaalia nuorille töissäkäyville aktiivisille ihmisille. Lisäksi käyn itse hoitamassa lapsenlasta. Olen väsynyt siihen, että minun kodissani asustaa miehen poika sillä aikaa, kun olen töissä. Olen jo niin väsynyt tilanteeseen, että lähtisin tilanteesta pois, elleivät rahani olisi kiinni talossamme ja lainaa on paljon. Avioeroa mietin päivittäin.
Miehen aikuinen poika ramppaa joka päivä
15
80
Vastaukset
- Anonyymi
En kuitenkaan voi ottaa avioeroa, koska mieheni maksaa asuntolainan ja muutenkin elän hänen rahoillaan. Olen todellakin puun ja kuoren välissä.
- Anonyymi
Loisina elätte kumpikin ,miehesi poika ja sinä, sinun pankkitilisi vaan kasvaa, kun kaikki tulosi jää säästöön, kun miehesi maksaa kaiken.
Kestät vielä hetken , otat eron sitten kun pankkitilisi on pullollaan rahaa , ja saat vielä talosta puolet, ellei teillä sitten ole avioehtoa, siltikin voitat , kun kaikki rahasi on säästössä.
Jos olisin tuo mies, niin heittäisit teidät molemmat pihalle mokomat verenimijät. - Anonyymi
Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Loisina elätte kumpikin ,miehesi poika ja sinä, sinun pankkitilisi vaan kasvaa, kun kaikki tulosi jää säästöön, kun miehesi maksaa kaiken.
Kestät vielä hetken , otat eron sitten kun pankkitilisi on pullollaan rahaa , ja saat vielä talosta puolet, ellei teillä sitten ole avioehtoa, siltikin voitat , kun kaikki rahasi on säästössä.
Jos olisin tuo mies, niin heittäisit teidät molemmat pihalle mokomat verenimijät.Ja trollaatko sinäkin. Ei tyhjätaskuilla ja tyhjä toimittajilla ole valtaa heittää töissäkävijää ulos...he tässä toisten kustannuksella elävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja trollaatko sinäkin. Ei tyhjätaskuilla ja tyhjä toimittajilla ole valtaa heittää töissäkävijää ulos...he tässä toisten kustannuksella elävät.
Höpö, höpö, tuohan juuri sano, että eläkemies maksaa kaiken , monilla on hyvä eläke ja voi olla mammonaa enemminkin, ja tuo työssäkäyvä voi tienata paaaaljon vähemmän , kun hyvän eläkkeensaaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja trollaatko sinäkin. Ei tyhjätaskuilla ja tyhjä toimittajilla ole valtaa heittää töissäkävijää ulos...he tässä toisten kustannuksella elävät.
Opettele lukemaan tuo eläkeläinen maksaa koko paskan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettele lukemaan tuo eläkeläinen maksaa koko paskan.
Ei maksa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei maksa!
En kuitenkaan voi ottaa avioeroa, koska mieheni maksaa asuntolainan ja muutenkin elän hänen rahoillaan. Olen todellakin puun ja kuoren välissä. Maksaa kaiken
- Anonyymi
Ap vaihda lukot
- Anonyymi
Muista antaa uudet avaimet?!!!
- Anonyymi
Eroa, saat tietty rahasi pois , asunto joko myydään, tai toinen lunastaa toisen siitä ulos ja ottaa velat niskaansa.
- Anonyymi
Etkös sinä ole kuitenkin siellä miehen talossa aina???? Jos kerran tiedät että hänen lapsensa siellä käy? Miksi sinä löhäät siellä ja asut toisten talossa?
Miksi rikoit hänen vanhempien liiton ja viet heidän tlaon? Sinulla ei ole oiekutta olla siellä vaan se on lapsen ja miehen koti. Sutturat aina valtaa kaien, varmasti veti miehen rahatkin kun olet läski etkä ole töissä. Viinaan käaytät kaikki meihen rahat ja nyt valitat kun et saanutkaan omaksesi sitä taloa.- Anonyymi
Etkös sinä ole kuitenkin siellä naisen talossa aina???? Jos kerran tiedät että hänen lapsensa siellä käy? Miksi sinä löhäät siellä ja asut toisten talossa?
Miksi rikoit hänen vanhempien liiton ja viet heidän talon ? Sinulla ei ole oiekutta olla siellä vaan se on lapsen ja naisen koti. Häntähessut aina valtaa kaiken , varmasti veti naisen rahatkin kun olet läski etkä ole töissä. Viinaan käaytät kaikki naisen rahat ja nyt valitat kun et saanutkaan omaksesi sitä taloa, vaan se piti puolittaa.
- Anonyymi
Kotosalla on niin mukava loikoilla, huonot kotiolot on ajanut monta nuorta ongelmiin?
- Anonyymi
30 vuotias ei enää ole niin nuori.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k16310495Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877465Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067367Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37336Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t227291Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427259Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126652Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845720Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485505