Taas uusi virusmuunnos? USA:sta huolestuttavia tietoja

Koronaviruksen CAL.20C-variantti on levinnyt Kalifornian eteläosista muualle maahan.

Uuden koronavirusmuunnoksen epäillään levinneen nopeasti Yhdysvaltain Kaliforniassa ja useissa muissa osavaltiossa.

Niin sanottu CAL.20C-variantti ilmaantui ensimmäistä kertaa jo viime vuoden heinäkuussa, mutta vastasi vain pientä osaa infektioista marraskuulle asti.

Cedars-Sinai Medical Center -sairaalan tutkija Jasmine Plummerin mukaan muunnosta löytyi tammikuun 13. päivänä yli puolesta Los Angelesissa käsitellyistä genominäytteistä. Koko osavaltiossa sen osuus on noin 20–30 prosenttia näytteistä.

– Kyseessä on paikallinen virusmuunnos, ja se pääsi leviämään lomien aikana, Plummer sanoo New York Timesille.

Tutkijoiden mukaan vielä ei ole tiedossa, tarttuuko CAL.20C-muunnos aiempaa helpommin tai poikkeaako se muista varianteista taudinkuvan vakavuuden osalta.

Muunnosta on löytynyt tähän mennessä jo yli kymmenen osavaltion alueelta. Yhdysvaltain tautivirasto CDC on ilmoittanut selvittävänsä sen levinneisyyttä ja tarkempia ominaisuuksia.

Cedars-Sinain tutkija Eric Vail uskoo, että havainnolla on yhteyttä sairaanhoidon tarvetta lisänneelle epidemiaräjähdykselle Kalifornian eteläosissa.

– Olen kohtuullisen vakuuttunut siitä, että kyseessä on helpommin tarttuva virusvariantti, Vail sanoo.

https://www.verkkouutiset.fi/taas-uusi-virusmuunnos-usasta-huolestuttavia-tietoja/#439b70a4

ANTTI KIRKKALA | 10.02.2021 | 13:16- päivitetty 10.02.2021 | 14:17
391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luonto pyrkii vähentämään maapallon ihmismäärää.

Äänestä

Sieltähän se sionistien laboratorioista karkaa ! Jos nyt joku muuta luuli !

Ben Zona

Äänestä
  • Foliohattu nyt vaan syvempään ja kohti uusia salaliittoteorioita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Taas uusi virusmuunnos? USA:sta huolestuttavia tietoja

Koronaviruksen CAL.20C-variantti on levinnyt Kalifornian eteläosista muualle maahan.

Uuden koronavirusmuunnoksen epäillään levinneen nopeasti Yhdysvaltain Kaliforniassa ja useissa muissa osavaltiossa.

Niin sanottu CAL.20C-variantti ilmaantui ensimmäistä kertaa jo viime vuoden heinäkuussa, mutta vastasi vain pientä osaa infektioista marraskuulle asti.

Cedars-Sinai Medical Center -sairaalan tutkija Jasmine Plummerin mukaan muunnosta löytyi tammikuun 13. päivänä yli puolesta Los Angelesissa käsitellyistä genominäytteistä. Koko osavaltiossa sen osuus on noin 20–30 prosenttia näytteistä.

– Kyseessä on paikallinen virusmuunnos, ja se pääsi leviämään lomien aikana, Plummer sanoo New York Timesille.

Tutkijoiden mukaan vielä ei ole tiedossa, tarttuuko CAL.20C-muunnos aiempaa helpommin tai poikkeaako se muista varianteista taudinkuvan vakavuuden osalta.

Muunnosta on löytynyt tähän mennessä jo yli kymmenen osavaltion alueelta. Yhdysvaltain tautivirasto CDC on ilmoittanut selvittävänsä sen levinneisyyttä ja tarkempia ominaisuuksia.

Cedars-Sinain tutkija Eric Vail uskoo, että havainnolla on yhteyttä sairaanhoidon tarvetta lisänneelle epidemiaräjähdykselle Kalifornian eteläosissa.

– Olen kohtuullisen vakuuttunut siitä, että kyseessä on helpommin tarttuva virusvariantti, Vail sanoo.

https://www.verkkouutiset.fi/taas-uusi-virusmuunnos-usasta-huolestuttavia-tietoja/#439b70a4

ANTTI KIRKKALA | 10.02.2021 | 13:16- päivitetty 10.02.2021 | 14:17

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu