Yleisilmailun tilanne

Anonyymi

Malmin tämän hetkisen tilanteen takia tarkastelin hiukan yleisilmailun tilannetta etelä-suomessa. Kuten tiedetään, valtio on jakanut avustuksia ympäri Suomea sijaitseville korvaaville lentokentille. Tukea ovat saaneet muun muassa Nummela ja yli 100km Helsingistä sijaitseva Kiikala. Näillä molemmilla valtion tukea saaneilla valvomattomilla lentopaikoilla on nyt otettu käyttöön laskeutumismaksut. Malmilla käytössä ollut pakollinen ja äärimmäisen kankea ennakkoilmoitus näkyy olevan käytössä jo ainakin Nummelassa. On syntynyt uusi käsite, maksullinen korpikenttä. Tällainen taitaa onnistua vain Suomessa? Huhun mukaan ennakkoilmoitusjärjestelmän ja maksujen takana on Malmin lentokenttäyhdistyksen hallituksesta livistäneitä visionäärejä. Mikähän tässä on takana, ilmailun edistämisestä ei ainakaan näyttäisi olevan kyse?

8

695

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varsinaiseen kysymykseen, että mikähän juoni on nyt ilmeisesti määriteltyjen laskeutumismaksujen takana Kiikalan ja Nummelan lentokentillä, en osaa vastata. Yleisellä tasolla todettakoon, että korpikenttiäkin on ylläpidettävä mm. ruohon- ja muun monenlaisen muunkin kasvuston leikkuulla, jyrättävä yleensä keväällä lumien sulettua roudan nostamat pikkukivet piiloon yms. puuhaa. Päällysteiden railotkin vaatii muutaman vuoden välein toimenpiteitä ja välillä on ihan uusittava asfalttikin kiitotielle. Esimerkiksi Suomen lukuisat entiset sotakentät ovat Metsähallituksen omaisuutta, josta kentän ylläpitäjän on maksettava vuokraa ja velvoitteena pitää kenttäalue kunnossa. Jos kiitotie ja rullaustiet sekä tarvittavat alueet asematasoilla pidetään aurattuina, niin kyllähän sekin maksaa. Aika pitkään on Suomessa korpikentät olleeta ilmailukerhojen ylläpitäminä maksuista vapaita, vaikka kentällä toimivien yhteisöjen jäsenet yleensä maksavatkin jäsenmaksuissaan myös kentän hoitomaksua. Nyt on näköjään tilanne muuttumassa niinkuin monen muunkin touhun kanssa, joka on näihin päiviin asti perustunut pyyteettömään talkootouhuun ja hyvän järjestämistä myös kavereille kuten toisen kentän lentäjille.

    • Anonyymi

      Takapajula Suomi.

      Kun lukee eurooppalaisia ilmailuala asiantuntijatekstejä, tämän tajuaa entistä enemmän. USA, Intia, Kiina, Japani, jopa Afrikan jotkut maat ovat kehitysyhteistyössä ilmailuosaamisen ja innovaatioiden osalta. Suomi voisi vähän kurkistaa Ruotsin yli Norjaan päin ja ottaa mallia heistä.

    • Anonyymi

      Jos tästä jotain voi päätellä niin korpikentillä on käytetty malmin tilannetta hyväksi. Kyläkenttien muutama käyttäjä on saanut fasiliteetit kuntoon. Kelpaa hirviseuran lennellä. Malmin lentäjät myyvät koneitaan ja lopettavat lentämisen.

    • Anonyymi

      Yleisilmailun tulevaisuus Etelä-Suomessa vaikuttaa erittäin synkältä. Ympäristölupiensa puolesta Helsingin "lähikentillä" ei ole edellytyksiä laajentua merkittävästi nykyisestään. Malmin mahdollinen sulkeminen tuntuu olevan viimeinen niitti jo pitkään jatkuneeseen yleisilmailun kuihtumiseen. Täytyy toki huomata, että lentotoiminta Malmilla on erittäin vilkasta vuoden ympäri, mutta "korvaville kentille" siirryttäessä sulanee suurin osa tästä pois.
      Ennakkoilmoitusjärjestelmä Malmilla ei ole mielestäni lainkaan kankea, ei sen täyttämiseen pitäisi mennä puolta minuuttia pidempää. Täytyy muistaa, että Malmi poikkeaa lähes kaikessa muista korpikentistä, ja operointikulutkin ovat tällöin korkeammat. Rahat täytyy saada jostakin, ja nähdäkseni hinnasto on kohtuullinen.
      Se, että Nummela ja muut vastaavat korpiketät ottavat Malmilla lanseerattua ennakkoilmoituspolitiikkaa käyttöön, on huonohkoa kehitystä. Fiksua voisi olla esimerkiksi se, että korpikentät keräisivät jotakin yhteisrahastoa, jota käytettäisiin kaikkien mukana olevien korpikenttien ylläpitämiseen. Pilotti puolestaan pääsisi usealle kentälle samalla maksulla.

    • Anonyymi

      Vihreät(Stadin) ovat itse sanoneet etteivät lentämisestä ymmärrä mitään. No sen kyllä ovat kaikki huomanneet. Mutta olisi fiksua jos vaikka perehtyisivät, varsinkin kun on niin vahvasti negatiivista asennoitumista heillä ja vaikuttavat mm. Helsingin kaavoitusasioissa.

    • Anonyymi

      Yleisilmailun tulevaisuus on Suomessa erittäin synkkä, koska sen edunvalvonta on epäonnistui. Valtio ja Helsingin kaupunki eivät ilmailun alasajoa näe mitenkään huolestuttavana.

      Yleisilmailun alasajo on kestänyt pääkaupungissa vuosikausia ja sen uusi ylösnousu edellyttäisi poliittista tahtoa. Olisi saatava päättäjiksi rautaisia alan asiantuntijoita, jotka ymmärtävät ilmailua kokonaisuutena.

    • Anonyymi

      Nyt Tähtinen esittää Flightforumilla, että yleisilmailun etua on edistänyt myös Suomessa joku EPFU (European Powered Flying Union). En ole koskaan kyseisestä liitosta kuullut mitään. 10 eurooppalaista maata on jäseninä, eli vähemmistö EU-maista.
      Onko kyseinen putiikki joskus saanut aikaan jotain positiivista ja jos on, niin mitä? Onko sillä mitään vaikutusvaltaa mihinkään yleisilmailuun liittyvään asiaan? Vai onko kyse poppoosta, joka kokoontuu kerran vuodessa miettimään jotain, millä ei ole vaikutusta mihinkään?

      https://epfu.eu/home/

      • Anonyymi

        Ehkä kannattaisi kysyä suoraan Flightforumilla. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      89
      1378
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      43
      903
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      827
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      818
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      81
      720
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      711
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      708
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      707
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      648
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      647
    11. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      641
    12. 66
      633
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      43
      601
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      575
    15. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      10
      568
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      566
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      505
    Aihe