Suomessa ON Eduskunta, joka pystyy johonkin!

Anonyymi

Olen kuunnellut juuri TV:tä ja saanut tämän lohdullisen vaikutelman.

6

246

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Myös liike nyt liittyi perussuomalaisten välikysymykseen. Ryhmän ainoa kansanedustajan Hjallis Harkimon mukaan paketilla ei ole mitään tekemistä elpymisen kanssa: "Mennään sammutetuin lyhdyin kohti liittovaltiota".

      klo 15:02: Essayah näkee elpymispaketin edistävän liittovaltiokehitystä: "EU:n verotusoikeutta ja liittovaltiota hivutetaan eteenpäin ilman kansalaisten hyväksyntää. Esitys omien varojen järjestelmästä uhkaa kaventaa kansallista täysivaltaisuutta ja eduskunnan budjettisuvereniteettia, eikä meillä ole tälle toimivallan siirrolle kansanäänestyksessä annettua mandaattia".

      klo 15:00: Essayah: "Kristillisdemokraatit ei vastusta elvyttämistä, vaan sitä, että elvyttäminen tapahtuu sitomalla jäsenmaat yhteisvelkaan ja tulonsiirtoihin vastoin perusperiaatteita. On syytä vakavasti keskustelua siitä, mihin kehitys johtaa? Elpymispaketti on romuttamassa unionin oikeusperustaa ja viemässä sitä moraalikatoon. Jäsenvaltioita kannustetaan näin leväperäiseen taloudenpitoon, ja lopuksi luottamaan siihen, että taloutensa hyvin hoitavien maiden veronmaksajat maksavat jälleen kerran asiansa heikommin hoitaneiden maiden laskun."

      klo 15:00: Kupla mainittu, tällä kertaa vihreä. Essayah: "Suomen saanto elpymisrahastosta on jo pienentynyt noin puoli miljardia alkuperäisistä laskelmista. Kuitenkin järjestelyn riskisyyden kannalta huolestuttavampi seikka on varainhankinnassa asetettu 30 %:n tavoite ns. vihreille velkakirjoille. Rahoituksen hankkimisen tulee olla eri aikaan toteutuville lainoille ja avustuksille riittävän reaktiivista ja joustavaa, mutta puhalletaanko näillä varainhankinnan reunaehdoilla jo jotain rahoitusmarkkinoiden vihreää kuplaa?"

      klo 14:59: Essayah: "Hallitus on perustellut elpymispaketin hyväksymistä sen kertaluonteisuudella ja elvyttävällä vaikutuksella vientimarkkinoillemme. Useampi asiantuntija on kuitenkin esittänyt, ettei pääosin Etelä-Eurooppaan suuntautuvalla paketilla ole merkittäviä suoria vaikutuksia vientiimme. Viimeksi eilen luimme johtavan elvytysasiantuntijan Juha Tervala toteavan, kuinka hallituksen perustelut ovat väärät, sillä ”elvytysrahasto tukee heikompia EU-maita korkeamman bkt:n maiden kustannuksella.” ja että on ”perusteetonta väittää, että tulonsiirrot olisivat järkevä tapa elvyttää Suomen taloutta”. Välineen kertaluonteisuuteen puolestaan tuskin uskoo enää kukaan muu kuin hallitus itse. Ranskan, Saksan ja EKP:n johdosta on todettu yhteisestä velanotosta tulevan pysyvä järjestely, joka on jo hallituspuolueen sisältäkin ääneen lausuttu".

      klo 14:58: Essayah sanoo elpymispaketin olevan tulonsiirto Etelä-Euroopan maille: "Kristillisdemokraatit näkee rahaston olevan myös räikeästi ristiriidassa EU:n perussopimusten vakiintuneen tulkinnan kanssa, jonka mukaan ei pitänyt olla mahdollista, että unionin budjetti on alijäämäinen ja että se rahoitetaan yhteisvastuullisella velalla. Elpymisrahastoon käytetty oikeusperusta olisi myös edellyttänyt, että kaikki rahanjaon kriteerit perustuvat luonnonkatastrofin tai siihen verrattavan äkillisen tapahtuman seurauksiin eikä suinkaan edes osin kriisiä edeltäviin talous- ja työllisyyslukuihin. Tämä paljastaakin paketin todelliset karvat eli finanssipoliittista elvytystä ja tulonsiirtoja sellaisille Etelä-Euroopan maille, joille korkotasot ovat tällä hetkellä jo hyvin korkeat, eivätkä ne pysty tekemään taloudessaan rakenteellisia uudistuksia".

      klo 14:57: Perussuomalaisten välikysymykseen yhtyneen kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah toteaa, että EU:n elpymisrahasto ja monivuotinen rahoituskehys olisi oli kannattanut pitää toisistaan erillään: "Taloudelliset ja syvästi periaatteelliset ongelmat syntyvät niiden yhteen nitomisesta. Elpymispaketti tulee sitomaan suomalaiset veronmaksajat vuosikymmeniksi yhteisvastuulliseen velkaan ja korkeampiin jäsenmaksuihin. Velan kasvun myötä kasvaa paine lisätä uusia omia varoja eli EU-veroja yhteisen velan takaisin maksamiseksi. Komissio kaavailee - ei pelkästään nyt toteutuvaa muoviveroa - vaan tulevaisuudessa myös suomalaisiin yrityksiin ja pääomiin kohdistuvia veroja".

    • Anonyymi

      EU:n elvytyspaketista:
      Harkimo: "Etelässä eletään kuin pellossa ja pohjoisen maat kuittaavat laskun.
      Mikään solidaarisuus ei kestä sellaista".

    • Anonyymi

      Kokoomusedustaja: Sanna Marinin EU-diili näyttää päivä päivältä huonommalta
      JUHA-PEKKA TIKKA | 16.02.2021 | 13:19- päivitetty 16.02.2021 | 14:28
      Timo Heinosen mukaan elpymisvälinettä ei kannata eikä pidä hyväksyä.

      Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan EU:n elpymisrahastosta. Hän kysyy, onko enää järkeä edes pohtia sen hyväksymistä, kun ”Suomen saanto vain pienenee ja maksuosuus pysyy suurena”.

      Eduskunta keskustelee tiistaina aiheesta jätetystä välikysymyksestä.

      – Nyt pitääkin pohtia, onko tämä (Sanna) Marinin diili sellainen, että se kannattaisi tai pitäisi hyväksyä? Päivä päivältä se näyttää yhä enemmän sellaiselta, että ei. Minua on myös ihmetyttänyt se, että tämän kokonaisuuden kansallisessa valmistelussa ei ole mukana pidetty koko eduskuntaa. Näyttää siis siltä, että myös läpimenon ja vastuun kokonaisuudesta saa kantaa pesänjakajat, Timo Heinonen kirjoittaa.

      – On vaikea löytää EU:ta hyvin tuntevaa poliitikkoa tai asiantuntijaa, joka ei näkisi elvytyspaketissa myös ongelmia, hän siteeraa kollegaansa Juhana Vartiaista.

      Kokoomusedustaja kertaa rahaston tai välineen tai paketin historiaa viime kesältä. Pitkäksi venyneessä heinäkuisessa EU-maiden päämiesten tapaamisessa sovittiin massiivisesta 750 miljardin euron koronan elpymisvälineestä.

      – Suomen puolesta paketin neuvotellut pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi, että neuvottelutulos on hyvä eli ”siinä ovat keskeisimmät tavoitteemme”. Suomi maksaisi elpymisrahastoon 6,6 miljardia ja saisi sitten takaisin 3,2 miljardia (nyt saanto sulannut jo 2,7 miljardiin). Lisäksi Marin otti suomalaisten veronmaksajien niskaan 13 miljardin kokonaisvastuut 750 miljardin paketista. Hyviä on siis monenlaisia.

      – Vasemmistohallituksen puolueet taputtivat käsiään SDP:n johdolla ja juhlintaan yhtyivät myös keskustalaiset. Siis keskustan puolue-eliitti, mutta ei kenttä eikä kenttää kuunnellut kansanedustaja Hannu Hoskonen.

      Heinosen mukaan ”tämän jälkeen hallituspuolueet SDP, keskusta, vasemmistoliitto, Vihreät ja RKP lähtivät ministerivetoisesti kiertämään maata ja ”jakamaan rahoja”. Rahaa tuntui olevan. Jotkut puhuivat, että nyt keskustalaiset ja demarit käyvät Suomen historian kalleinta kuntavaalikampanjaa ja vieläpä kuntalaisten eli suomalaisten rahoilla – velkarahoilla”.

      19. tammikuuta 2021 valtiovarainministeriö kertoi, että 3,2 miljardin potti oli sulanut reiluun 2,7 miljardiin euroon.

      – Keneltäköhän se on pois? Kenelle ministerit sen ehtivät jo maakuntakierroksellaan luvata?. Timo Heinonen kysyy.

      – Mutta nyt siis Marinin hallituksen ja keskustan hehkuttama heinäkuun huippukokousdiili on sulanut muotoon Suomi maksaa edelleen 6,6 miljardia, mutta saa takaisin enää 3,2 miljardia. Itseasiassa nyt helmikuun puolivälissä saanto ei taida olla enää tätäkään?

      Kansanedustajan mukaan ”EU ottaisi siis ensi kertaa vastoin omia perusopimuksiaan yhteistä velkaa – yhteisvastuullista velkaa, lisäksi EU ottaisi käyttöön yhteisiä EU:n veroja ja avaisi näin verotuksen tulppaa ja kasvattaisi edelleen EU:n jo muutenkin suurta budjettia. Kulmapultit natisevat sillä EU:n perussopimusten keskeinen periaatehan on ollut tähän asti, että jokainen EU-maa huolehtii omasta taloudestaan ja vastaa myös omista veloistaan. Ja toinenkin nurkka natisee sillä tähän asti on edellytetty, että EU:n oma talousarvio on tasapainossa eikä EU:n toimintaa rahoiteta velaksi”.

      – Kokonaisuutena EU:n elpymisrahasto on siis kuin Pisan torni – kallellaan ja uhkana jatkuvasti se, että hämmästelty ja osan ihastelemakin torni joku päivä kaatuu. Kokonaisuus on siis täynnä perustavaa laatua olevia ongelmia EU-perussopimuksista lähtien aina meidän omaan perustuslakiimme asti.

    • Anonyymi

      Meillä on diktatuuri ja harmillisesti marksilainen sellainen.

      • Anonyymi

        Luulin eduskunnan pystyvän tajuamaan, missä mennään!

        Alan kuitenkin epäillä, että hölmöläisten seurassa tosiaan elän,
        viimeistään nää oikeudelliset ongelmanratkaisut Afrikassa, jossa juostaan kiinni todistajia, ovat minut vakuuttaneet.

        Ja se, että kylmänkolea, syrjäinen köyhä Suomi auttaa nyt miljardeilla etelän rikkaiden maiden mafioita yms.

        On se kyllä hoopointa, mitä voi olla,

        kyllä suomalaislílle nyt nauretaan

        ja keksitään uusia jippoja niitten hölmöjen rahojen viemisiksi.


    • Anonyymi

      Luulin eduskunnan pystyvän tajuamaan, missä mennään!

      Alan kuitenkin epäillä, että hölmöläisten seurassa tosiaan elän,
      viimeistään nää oikeudelliset ongelmanratkaisut Afrikassa, jossa juostaan kiinni todistajia, ovat minut vakuuttaneet.

      Ja se, että kylmänkolea, syrjäinen köyhä Suomi auttaa nyt miljardeilla etelän rikkaiden maiden mafioita yms.


      On se kyllä hoopointa, mitä voi olla,

      kyllä suomalaislílle nyt nauretaan

      ja keksitään uusia jippoja niitten hölmöjen rahojen viemisiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      979
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      815
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      120
      764
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      115
      735
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      663
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      596
    10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      559
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      136
      509
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      506
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      108
      500
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      477
    Aihe