menetetty tapaus, lihava ja ruma niin itse olette mitä kirjoititte ja menkää peilin eteen!! Minä olen pitänyt ulkonäöstäni ja vartalostani ja hampaistani ym. yms. jne. täällä maailmassa kaikkeista parhaiten hyvää huolta ennen, kuin elämässäni alkoi tapahtumaan muutoksia, mutta vastapainoksi elämänlaatu parani huomattavasti, jota ei aikaisemmin ollut olemassakaan, kun liikunta/urheilu vei minun aikani eli elämänlaatua alkoi tulemaan vasta vuonna 2005, kun olin 36-v., joten turhanpäiväisesti te olette yrittäneet loukata minun sanoinkuvaamattomia tunnetasoja!! 😂😂😂😂😂😉😂😂😉😏😏😏😃😃🤭🤭. 🤔--->. Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka kehuvat omaa itseänsä ja hyvä niin, kun sillä tavalla liikkumiseen katsottuna voidaan tehostaa ja ylläpitää endorfiinien vapautumista, mutta toisen ihmisen morkkaaminen vaikka kuntoportaikossa luo liikkujalle päinvastaisen vaikutuksen liittyen ajatukseen, että pitäisi olla nopeampi, että olisi jo omassa tavoitteessa ja siten ulkoistaa huonommuuttaan hitaasti liikkuvalle. On erittäin tärkeätä, että ihminen säilyttää yksilöllisyytensä ja persoonansa ja minäkuvansa ja olla varsinkin tavattomalla tavalla Itsenäinen, kun muussa tapauksessa identiteetti hajoaa ja ihminen alkaa näkemään erilaisia asoita monomaanisesti eli tiivistää väärin yhteen ajatukseen ja ajattelee sitä yhtä ja samaa asiaa päivästä toiseen, kun mielikuvat ja assosiaatiot ja muut ajatukset lisättynä väärä asenne ja väärä suhtautuminen ihmistä oikeasti tuntematta lisäävät vaan epärealismia, joten olen kyllä erittäin tyytyväinen ja iloinen siitä, ettei minun kasvatukseni sisällä kiinnostumista toisen ihmisen elämästä, joten minua ei voida syyttää yhtään mistään ja ei voida myöskään epäillä yhtään mistään j.n.e. Olipa kyse kenestä tahansa niin ihminen on syntymästään oman itsensä näköinen ja muotoinen ja kaikkien ihmisten elämässä tapahtuu omanlaisesti erilaisia muutoksia sekä, että negatiivisia, mutta myös positiivisia ja, kun ihminen on omassa elämässä, kuten minä olen ollut syntymästäni alkaen syntymäpisteideni10/10 kanssa kohtapuolin 52-v. niin ei niitä ongelmiakaan voi olla tai ei pitäisi olla vaan ne tulevat silloin itseasiassa suoraan sanottuna muualta ja siitä vuoden 2009 nettiuhkauksesta selvennys realiteettien nojalla eli se kirjoitettiin siksi, koska minusta ollaan puhuttu aikaisemmin, että olisin tappaja, murhaaja, pedofiili, raiskaaja ja terroristi ja yleensä rikollinen ollut jo ennen syntymääni, kun syntymäni ajankohta ollaan ajateltu olevan jossakin ennen sotia 1917-1918 ja ennen 1939-1945 🤬😡🤬😡😡. Sillä täysin olemattomalla nettiuhkauksella 2009 sain osoitettua suoraan heti välittömästi yleensä kaikille meidän Planeettamme ihmisille, etten ole mikään rikollinen, kun käytännössä EI tapahtunut yhtään mitään ja se siitä!!! Ihmisen ei pidä mielistellä vaan, kun on oma itsensä niin kaikki Ok. Itseasiassa, kun ihminen on oma itsensä niin tosi helppoa käsitellä vaikka sellainenkin asia eli meidän maailmasta löytyy mieshenkilö, joka on vetänyt hiuksillaan Dieselveturia (Miehen hiuksissa oli kahleet ---> Dieselveturin keulaan kiinnitettynä), joka painaa mitä lie 10 000 Kg perustuen meriköyteen, joka on myös kierteinen siis, kun meriköysi tehtaalla valmistetaan niin siinä on siksi ne kierteet, että saadaan tarvittava vetolujuus, jota tehtaalla valmistamisen jälkeen laitteessa mitataan asiassa täyttykö vaatimukset. Maailma on täynnä erilaisia ihmisiä. Minä en niitä Bodomin juttuja ole keksinyt vaan realiteetti on seuraavanlainen ---> vuonna 1984 kävin Kauhajoella erään tummatukkaisen Pasin luona, kun hän puhui jotain Kajaanin Kisällistä 1970-Luvun alkupuolelle ja yllättäen matalaa äänensävyä käyttäen sanoi minulle, että Kyllä se Bodomin pieruhahmottelija pitää selevittää, ku se on järjestellyt niitä murhia!! Reagoin tuohon pieruhahmottelija sanaan Totaalisesti Nauramalla, kuten Terve lapsi tekee 😂😂😂😂😂🤭😂😂😉😉😏. Tämän asian otin siksi esille, kun Poliisi käyttäytyi täysin samalla tavalla vuonna 2018-2019 välisenä aikana käydessään portaikolla sekä, että sanat, nauraminen, äänensävy ja motorinen käyttäytyminen ja portaikolta vasemmalle päin poistuminen, mutta eroaa siitä, että minä ja Pasi oltiin vastakkain heidän omakotitalonsa edustalla, kun esitti myös siinä samalla Honda Monkey mopoansa, kun olimme siinä hiekkatiellä 🙂🙂🙂🙂🙂🙂🙂🙂🙂🙂🙂🙂🙂🙂🙂🙂🙂🙂😝😝😝😝😝
Sinä joka kirjoitit että olen
Anonyymi
0
50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257758Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161422- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601210Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029