Irtiotto läheisriippuvuuteen perustuvasta äitisuhteesta

Olen kyennyt tunnistamaan tunteitani, äitini ja tämän kumppanin kanssa oleminen ja kanssakäyminen on alkanut tuomaan minussa esiin vain vihaa ja vastenmielisyyttä. Ei ole hyvää mielialaa eikä iloa, koska kaikki kanssakäyminen perustuu auttamiseen, antamiseen yms, mikä on täysin yksipuolista. Hyväksikäyttöön. Kiitosta ei saa, vaan ketkunpeliä selän takana. Se röyhkeys ja narsismi tuntuvat suorastaan sairastuttavalta. Tajuan, että lapsuudesta opittu rooli äidin suhteen on, että minä olen vastuunkantaja; antaja, auttaja yms., ja äitini ja kumppaninsa aina saamapuolella.

Ny, kun olen prosessoinut historiaani, tajuan että niin kauan ´menee hyvin´, kun minä autan, annan, olen hyväksikäytetty. Olen tajunnut, että se rooli jota silloin kannan, on lapsuudesta opittu. Minulla ei ole muuta iloa kuin auttajan ja antajan ilo, mutta puuttuu edes aito kiitollisuus ja arvostus. Äiti ja etenkin tämän kumppani ei halua maksaa mistään, ei yhtään mistään, ja omaisuutta on tuhottu. Kuitenkin ei ole mitään ongelmaa ottaa vastaan apua eri muodoissa.. Itse ei anneta mitään. Koetaan, että säästetään, antaa tuon maksaa.

Olen järjestänyt syntymäpäiväkakut, kukat jne, koska se vain kuuluu normaalin tuntevan ihmisen hyviin tapoihin.

Nyt alkaa vain kuppi olla täynnä. itse ei saa mitään, pelkkää solvausta, jos palvelu takkuilee, Suhtautuminen on sellainen että vieras ihminen ei palaisi takaisin.

Suoraan sanoen, tätä nykyä mietin vain, miten pääsen eroon. Ainoastaan fyysinen etäisyys auttaa. Ovat avun tarpeessa, kyvyt alkavat heiketä kun niitä ei alkujaankaan juuri ollut. Kunta saa auttaa. Minun elämääni en enempää uhraa narsisteille.