Mereneidot

Pätkä kirjastani... haluisin saada rakentavaa palautetta, mikä hyvää mikä huonoa yms... Että kiitos jo etukäteen kaikille jotka vaivautuvat lukemaan ja vastaamaan :)


Sita mietti mahtoiko Flora miettiä häntä. Sita itse ei halunnut ajatella Floraa, mutta ajatteli hän mitä tahansa hän näki Floran kasvot. Flora oli Sitan rakas kaksoissisko. Tytöt eivät olleet täysin identtiset, vaikka todella moni asia heissä oli täysin samanlaiset   -Hei isä, Sita hymyili saapuessaan kotiin. Isä ei hymyillyt, isä ei ollut
hymyillyt äidin eron jälkeen kertaakaan. Sita toivoi niin monesti näkevänsä
hymyn taas rakkaan isänsä kasvoilla. Isä vilkaisi Sitaa päin sanomatta sanaakaan.
-Teenkö ruokaa? sinulla on varmasti nälkä, Sita ehdotteli. Isä ei vastannut,
sekin oli yleistä. Isä oli aina hiljaa, sekin johtui varmaan äidin ja isän erosta. Sita meni keittiöön kokkaamaan pitaleipiä. Kyynel vierähti Sitan poskelle. Sita tiesi, että hänen oli autettava isä ottamaan kiinni elämästään, mutta sitäpä tyttö ei osannut tehdä.
   Isä ja Sita söivät hiljaisuudessa. Sitan teki mieli kysyä vaikka mitä, mutta
vaikeni koska ajatteli isän haluavan olla hiljaa. ruuan jälkeen Sita meni huoneeseensa. Sita otti paperilehtiönsä esille ja alkoi kirjoittamaan. Sita kirjoitti tunteensa paperille ja talletti kaikki paperit tarkasti kirjoituspöydän laatikkoon. Pinenä tyttönä Sita oli kuvitellut itsensä isoksi linnuksi joka voisi lentää pois tai pieneksi kalaksi joka voisi kadota valtameren uumeniin.
   Illalla isä tuli Sitan huoneeseen, niin kuin joka ilta.
-Hyvää yötä Sita, sinä tiedät että rakastan sinua, isä sanoi ja suuteli Sitan otsaa.
-Niin tiedän, ja minä rakastan sinua, Sita sanoi vaikkei ollut aina varma
rakastiko isä todella häntä, no tietenkin rakasti olihan Sita isän tytär. Sita sulki silmänsä ja uppoutui siniseen maailmaansa Floran kanssa.
   Sita vihasi heräämistä, silloin piti jättää yölliset ihanat seikkailut. Sita vastahakoisesti nousi seisomaan ja puki päälleen. Kello oli jo paljon ja pitäisi tehdä isälle ruokaa, niimpä Sita meni alas valmistamaan maittavan pekoni aamiaisen isälleen. Isä ei koko aamuna sanonut sanaakaan, oli vain hiljaa ja katseli ikkunasta merta ihan niin kuin Sitakin.
-Isä, menen ulos, Sita sanoi aamiaisen jälkeen, mutta isä ei tuntunut edes huomaavan Sitaa. Sita meni istumaan rannalle ja katseli ympärilleen. Tuulessa keinuvi kaisloja, kirkuvia lokkeja, veden hiomia pyöreitä kiviä ja syvälle valtameren sydämmeen. Siellä oli tuulta, mutta ehkäpä veden alla olisi tyyntä. Pienessä poukamassa ei näkynyt ristin sielua, vain Sita. Sita kuunteli meren laulua ja liittyi siihen heleällä äänellään. Sita lauloi sydämmellään.
-Olet hyvä, mies ääni sanoi Sitan takaa. Sita lopetti laulun kuin seinän. Käännähti ympäri. Mies olikin nuori poika, ehkä juuri kuusitoista niin kuin Sita, mutta tuo poika ei käynyt samaa koulua, koska Sita ei ollut koskaan nähnyt häntä ennen.
   -Lauloit kauniisti, enkai keskeyttänyt pahasti, poika sanoi hymyillen. Sita tunsi kuinka posket kuumottivat eikä hän saanut sanaakaan suustaan. Sita ampaisi juoksuun. Tyttö otti laukun ja katosi.
-Hei! Odota! Kai me vielä tapaamme? Poika huusi hänen perään, mutta Sita oli jo kaukana kotiovellaan. Sita ei ymmärtänyt miten kieli voikin mennä niin solmuun. Nyt Sitan teki mieli juosta pyytämään anteeksi, mutta ei hän kehdannut. Sita meni kotiin katselemaan ikkunastaan merta. Sita näki pojan ikkunasta. Poika katseli merta. Sita juoksi takaisin ulos.
   -Hei, olen todella pahoillani... käyättäydyin rumasti, Sita sanoi. Poika hymyili ja naurahti hieman.
-minähän se sinut säikäytin, poika sanoi. Sita katseli pojan kasvoja. Poika oli aika komea tummine hiuksineen ja ruskeine silmineen.
-Olen Sita, Sita esittäytyi.
-Hei Sita, haluaisin vielä kuulla kun laulat, niin olen Danny, poika sanoi. Koko loppu päivän Sita ja Danny juttelivat kaikenlaista. Kävi myös ilmi että Danny oli vasta muuttanut ja alkoi käymään samaa koulua kuin Sita.

Suuren tammen antava vihreä varjo esti auringon säteiden tulon Floran kasvoille. Tyttö katseli kaakkoon, merelle päin. Lokit lentelivät ristiin rastiin. Meren valkoiset vaahtopäät kiilteliät auringossa. Flora istui jalat ristissä ja kädet sylissä jykevän tammen alla miettien, elämäänsä. Siinä ei ollut paljoakaan kehumista, Flora asui kaksisteen äitinsä kanssa ja koulussa Flora istui aina yksin piirtämässä merta. Flora jaksoi pysyä pystyssä äitinsä takia, mitä äiti tekisi jos Flora romahtaisi? yläastetta oli enää viikon verran, sitten alkaisi kesä ja lukio. Flora ei varsinaisesti odottanut kesää, mutta se tuntui silti ihanalta.
   -Hei äiti, Flora hymyili mahdollisimman nätisti kotiin saapuessaan.
-Flora! mikä sinulla kesti! olen ollut huolissani sinusta! pääsit koulusta jo yli tunti sitten! äiti alkoi heti tapansa mukaan paasaamaan. Silloin kun isä ja äiti olivat vielä yhdessä, äiti ei huutanut niin paljoon. Flora katsoi lattiaa ja pysyi hiljaa.
-Söitkö mitään koulussa? äiti kysyin. Flora hymähti. eihän hän voi syödä mitään! sittenhän hänestä tulisi yhtä lihava kuin Lotasta, koulun pullasta.
-Söin mä, meillä oli kala keittoa, Flora valehteli sujuvasti. äiti katsoi Floraa miettivästi ja toi ruuan eteen. Flora katsoi ruokaa inhoten. Flora näki kuinka lihapiirakasta tihkui rasva.
-Mä söin ihan oikeesti, ei oo nälkä, Flora sanoi.
-Vaikka ei ole nälkä voi silti syödä, syöppä nyt seurakseni, äiti sanoi. Flora lappoi ruokaa suuhun ja oli tukehtua.
   Flora ampaisi ruuan jälkeen huoneeseensa. Pakottaakohan isä Sitaa syömään kotona, Flora mietti. Sita oli laiha ja Flora oli lihava, ainakin omasta mielestään. Siis eihän Flora ollut nähnyt Sitaa kuuteen vuoteen, mutta aina ennen Sita oli se laiha. Flora yritti opiskella mahdollisimman tunnollisesti koulussa, silti vain yhdessä aineessa oli kymppi; kuvaamataidossa. Vaikka opettaja ei pitänyt siitä, että jokaiseen Floran työhön liittyi aina jotenkin meri. Vaikka aiheena olisi ollut kukkamaljakon piirtäminen Flora loi siihen fantasiaa ja muutti maljakon veden valtamereksi. Flora oli mahtava piirtäjä, silti äiti ei koskaan suostunut katsomaan tyttärensä piirustuksiin päin ja jos hän vahindossa katsoi alkoi hän heti itkemään. Flora ei aina ymmärtänyt äitiään. Flora meni huoneeseensa ja valui sänkyynsä piirustuslehtiön kanssa. Tyttö avasi vastapäisen ikkunan niin, että näki koko ajan meren ja auringon laskun.
-Flora, nyt nukkumaan, äiti sanoi. Flora laittoi lehtiön nolostuneena pois. Nopeasti tyttö sai unta. Floran uni tapahtui kaukaisessa maassa, missä ei ollut maata ollenkaan. Vain merta. Flora asui kauniissa palatsissa Sitan kanssa. Palatsi oli tietenkin veden alla ja tytöt pystyivät hengittämään ihan hyvin veden allakin. Uni oli ihana, mutta aamulla se loppui.
   Kun Flora heräsi hän alkoi heti piirtämään untaan. Tyttö kuvitti sen kauniiksi, satumaiseksi. Floraa alkoi itkettämään kun hän piirsi Sitaa, eihän hän edes tiennyt miltä sisko nykyään näytti. Sitasta tuli kaunis, vähän Floran näköinen, mutta kauniimpi. Miksi Sitan ja isän pitää asua niin kaukana, Flora mietti surullisena. He eivät nähneet koskaan, evät jouluna, eikä kesällä. Kun Flora kävi äitinsä kanssa mummin luona siellä ei ollut yhtään valokuvaa, ei hänestä eikä Sitasta. Kaikki olivat piilotettu. Tänään oli tarkoitus, että Flora menisi äidin kanssa mummille kylään.
-Flora, tule jo syömään, lähdetään pian mummi odottaa! Äiti huusi keittiöstä. Flora otti piirustus välineet mukaan ja meni syömään.
   -Et sitten ala höpöttämään mitään tyhmää mummin kuullen, hän on jo vanha ja herkkä. Flora kuunteletko sinä minua? Äiti sanoi. Flora vain nyökkäsi ja tuijotti merta, jokin meressä eti häntä puoleen. Mummi oli hiukan hajamielinen mummeli, nytkään hän ei muistanut, että Foloran ja äidin oli tarkoitus tulla sinne. Mummi oli pukeutunut hassuun mekkoon ja hän hymyili herkiämättä. Äiti meni mummia auttamaan ruuan valmistuksessa ja Flora meni ihastelemaan mummin huonetta. Huone oli maalattu siniseksi, meren läheisillä värillä. Flora katseli piirongin päällä olevia valokuvia, siinä oli kaunis sininen kehys, jossa oli molemmilla puolilla valokuva. Toinen kuva esitti Floraa, ja se oli tuore kuva. Flora muisti kun äiti otti kuvan, mutta ei kertonut että lähettäisi sen mummille. Toinen kuva esitti tyttöä, joka oli aika lailla saman näköinen kuin Flora itse. Nyt Flora tajusi kuka kuvassa oli, kuvan tyttö oli Sita! Flora otti kuvan kehyksestä ja sulloi nopeasti taskuunsa. Muissa kuvissa oli paljon vieraita kasvoja. Oli siinä äidin ja isänkin hääkuva. Kaikista kaunein kuva oli otettu rannalla, kuvassa seisoi nuori nainen, mummi nuorempana. Siinä olisi ollut toinenkin nainen mutta se kohta oli revitty pois.
   Floran katseeseen osoui pöydällä oleva kirja. Kannessa luki Siskoni rakkaani. Kanessa oli merta, vain kkaunista merta. Flora avasi kirjan epäillen, kirjastossa ei ollut koskaan ollut vastaavaa kirjaa. Ensimmäisellä sivulla luki Lisalle rakkaalta Daisylta. Flora ei tiennyt kuka oli Daisy, mutta mummin nimi oli Lisa. Kun Flora selasi kirjaa, hän tajusi sen olevan päiväkirja. Tytön teki mieli laskea kirja kädestään, mutta hän ei voinut. Flora katsoi päivämäärää. Päiväkirja oli kirjoitettu kuusikymmentä-vuotta sitten, eli mummi oli ollut kuusitoista, ihan kuin Flora nyt. Flora olisi lukenut koko kirjan, mutta äiti ja mummi huusivat syömään.
   -Mummi, sinähän olet tasan kuusikymmentä-vuotta vanhempi kuin minä, Flora sanoi ja katsoi mummiaan. Mummi nyökkäsi. Flora silitteli sylissään istuvaa kissaa. Kissan nimi oli Miss Daisy. Mummi rakasti kissaa ja kissa rakasti mummia. Flora söi ruokaa, yllättävää kyllä ruoka oli Florasta hyvää. Mummi hymyili.
-Ihanaa kun Flora syö, kun Sitakin aina syö niin paljon, mummi hymyili, kunnes tajusi puhuvansa tabusta. Mummi vaikeni nopeasti.
-Kerro mummi Sitasta, Flora pyysi nätisti. Mummi oli kuin ei olisi kuullutkaan mitä Flora kysyi. Äitikin söi hiiren hiljaa, se teki Floran olon vaivautuneeksi.
   Juuri kun he olivat syöneet ovikello soi. Mummi meni avaamaan oven. Flora istui sohvalla hiljaa ja mietti miksi mummilla oli ollut hänen ja Sitan kuvat vaikka yleensä sellaisia ei näkynyt. Ovelta kuului kauhistuneita ääniä ja Floran teki mieli nähdä kuka oli tullut. Ovella seisoi mies ja tyttö. Äiti, mummi ja mies olivat kauhuissaan. Tyttö ei ymmärtänyt miksi. Flora tajusi nopeasti, tyttö oli Sita. Flora juoksi isänsä luokse ja halasi.
-Isä! Sita! Ihana nähdä teitä! Mummi tämä on maailman paras yllätys! Flora sanoi onnellisena. Äiti tarttui Sitan käteen ja veti tytön mukanaan ulos. He matkasivat kotiin. Flora ei ymmärtänyt. Kun jotain ihanaa tapahtuu se pilataan heti. Flora oli vihainen äidilleen. Sita oli hyvin kaunis, aika saman näköinen kuin Flora, mutta ei täysin.

Sita ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Hän oli juuri nähnyt sisarensa ja äitinsä. Ja se miten isä käyttäytyi äidin nähdessä, oli mahtavaa. Sita huomasi, että isä rakasti yhä äitiä ja näytti siltä että äitikin isää. Sita ei ymmärtänyt myöskään miksi mummi säikähti nähdessään kun Floran ja hänen katseet kohtasivat. Floran katse oli kertonut enemmän kuin tuhat sanaa, Flora ajatteli minua, Sita ymmärsi sen.
7319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mistä kohtaa kirjaasi kohta on, jos se on alusta se on hyvä mutta loppuun kohti mielestäni kohta ei sovi. mitä kirjassasi tapahtuu, otsikko ei sovi tekstiin ainakaan tuossa pätkässä. pätkää lukiessa on hankala ymmärtää juuri yhtään mitään, koska ei ole lukenut koko kirjaa. mutta se on hyvä pätkä! haluisin lukea loppu kirjankin!!! joten lähetä ihmeessä kustantajalle kirjasi, olet lahjaksa!

T: Kaíza

Äänestä

Sekava teksti, en pitänyt.

Äänestä

Tätä en näin aamusta jaksanut lukea alkua pidemmälle. Mitähän sitä ennen tehtiin, kun ei ollut Flooraa?

Arvoasteikolla 1-10

Tästä laiskasti 4

T. Sherlokki

Äänestä

Eikö kukaan muu kuin Kaíza jaksanut lukea tekstiä? olisi mukava tietää mitä paranneltavaa siinä on... mutta kiitos kuitenkin näistä vähistä kommenteista ja lisää saa laittaa!!!! :)

Äänestä

ihan hyvä teksti. merenneidot on kiehtova aihe, ikävä kyllä tekstissäsi ei niistä mainittu (ainakaan tässä pätkäss :) henkilöihin on helppo samaistua jne. itse pidin lukemastani :D
hauskaa kevättä!

Äänestä

Lukaisin tekstisi läpi jokin aika sitten. Silloin en oikein keksinyt mitään kummempaa sanottavaa siitä, mutta nyt muiden kommenttien ja oman palautteenkaipuusi motivoimana ajattelin kirjoittaa tähän muutaman aatoksen. En ehdi nyt lukea tekstiä uudestaan, joten toivottavasti muistini tekee sille pääpiirteittäin oikeutta.

Ensinnäkin minua kummastuttaa tuo joidenkin muiden kommentoijien kykenemättömyys nähdä otsikon yhteys tekstiin. Tässähän on kaksi nuorta neitoa, joille meri on keskeinen. Merenneidot ei ole mitenkään kummallinen otsikko.

Minä en myöskään pitänyt tätä mitenkään erityisen sekavana, pikemminkin nuortenkirjoissa usein esiintyvien konventionaalisten ainesosien jokseenkin yllätyksettömänä yhdistelmänä. On sisarukset ja vanhempien ero, söpöstelyä pojan kanssa ja taiteellisia intressejä, menneisyyden salaisuus jne. Mielelläni näkisin jotain omaperäistäkin tässä, koska näistä lähtökohdista voi melkein jo veikata, mitä tuleman pitää. Todennäköisesti erinäisten vaiheiden kautta edetään siihen, että vanhemmat menee lopussa takaisin yhteen, tytöt saavat poikaystävät ja selviää, että mummolla on ollut sisko, johon välit on jostain syystä katkolla. Kenties tämä sisko kaivetaan jopa jostain esiin ja seuraa nk. reunion. Omaperäisin, mitä tällaisilta yleensä voi odottaa on kenties jotkut softcore fantasia-jipot.

Enkä minä tarkoita tässä nyt yksinomaan morkata. Tuo on nähdäkseni nuorilla kirjoittajilla ihan yleistä, että käytetään klassista (kliseistä?) materiaalia siinä vaiheessa, kun opetellaan tarinan ainesten hallitsemista. Siitä on hyvä sitten taitojen ja itsetunnon kasvaessa edetä omaperäisempään rekvisiittaan. Näin katson sen ainakin omalla kohdallani menneen.

Juttusi sentään etenee, se on tärkeintä. Kieltä saa hioa vielä rankasti, mutta kannustan jatkamaan.

Äänestä

Luin tuin tekstisi tuossa pikaisesti... Henkilöihin on suhteellisen helppo samaistua, mikä on hyvä. Kuvaat myös ympäristöä ja asioita kivasti, niin että lukija saa muodostettua niistä kuvan itselleen. Annat kuitenkin omallekin mielikuvitukselle varaa! :) Päälimmäiseksi jäi vähän tuossa lukiessa vaivaamaan se, että toistit paljon tyttöjen nimiä. Kohtauksessa, jossa kuvasit Sitaa, toistit miltei joka lauseessa Sita-nimen. Tällainen toisto ei oikein imartele tekstiä, joten sujuvuuden kannalta kannattaisi sutkauttaa muutama hän Sitan/Floran tilalle... Muuten teksti kulkee sujuvasti ja juonenpätkääkin olet mukavasti onnistunut kokoamaan. Oletan, että pätkä on kirjasi alkupuolelta, ja sinne se sopiikin. Jotain sekavaa kokonaisuudessa kuitenkin oli, en oikein osaa sanoa mitä... Ehkä tapahtumat etenevät vähän liian nopeasti kerralla tai jotain... En oikein osaa sanoa... Mutta hyvää tekstiä tuo oli! Jatka ihmeessä kirjoittamista! Hiomista kielessäsi vielä on, mutta kun vain kirjoitat lisää, etkä unohda lukea laidasta laitaan erilaista kirjallisuutta, niin luulen, että sinusta voi tulla kuinka hyvä tahansa!

Hyviä kirjoitushetkiä!! :)

*UFO*

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meri kirjoitti:

Pätkä kirjastani... haluisin saada rakentavaa palautetta, mikä hyvää mikä huonoa yms... Että kiitos jo etukäteen kaikille jotka vaivautuvat lukemaan ja vastaamaan :)


Sita mietti mahtoiko Flora miettiä häntä. Sita itse ei halunnut ajatella Floraa, mutta ajatteli hän mitä tahansa hän näki Floran kasvot. Flora oli Sitan rakas kaksoissisko. Tytöt eivät olleet täysin identtiset, vaikka todella moni asia heissä oli täysin samanlaiset   -Hei isä, Sita hymyili saapuessaan kotiin. Isä ei hymyillyt, isä ei ollut
hymyillyt äidin eron jälkeen kertaakaan. Sita toivoi niin monesti näkevänsä
hymyn taas rakkaan isänsä kasvoilla. Isä vilkaisi Sitaa päin sanomatta sanaakaan.
-Teenkö ruokaa? sinulla on varmasti nälkä, Sita ehdotteli. Isä ei vastannut,
sekin oli yleistä. Isä oli aina hiljaa, sekin johtui varmaan äidin ja isän erosta. Sita meni keittiöön kokkaamaan pitaleipiä. Kyynel vierähti Sitan poskelle. Sita tiesi, että hänen oli autettava isä ottamaan kiinni elämästään, mutta sitäpä tyttö ei osannut tehdä.
   Isä ja Sita söivät hiljaisuudessa. Sitan teki mieli kysyä vaikka mitä, mutta
vaikeni koska ajatteli isän haluavan olla hiljaa. ruuan jälkeen Sita meni huoneeseensa. Sita otti paperilehtiönsä esille ja alkoi kirjoittamaan. Sita kirjoitti tunteensa paperille ja talletti kaikki paperit tarkasti kirjoituspöydän laatikkoon. Pinenä tyttönä Sita oli kuvitellut itsensä isoksi linnuksi joka voisi lentää pois tai pieneksi kalaksi joka voisi kadota valtameren uumeniin.
   Illalla isä tuli Sitan huoneeseen, niin kuin joka ilta.
-Hyvää yötä Sita, sinä tiedät että rakastan sinua, isä sanoi ja suuteli Sitan otsaa.
-Niin tiedän, ja minä rakastan sinua, Sita sanoi vaikkei ollut aina varma
rakastiko isä todella häntä, no tietenkin rakasti olihan Sita isän tytär. Sita sulki silmänsä ja uppoutui siniseen maailmaansa Floran kanssa.
   Sita vihasi heräämistä, silloin piti jättää yölliset ihanat seikkailut. Sita vastahakoisesti nousi seisomaan ja puki päälleen. Kello oli jo paljon ja pitäisi tehdä isälle ruokaa, niimpä Sita meni alas valmistamaan maittavan pekoni aamiaisen isälleen. Isä ei koko aamuna sanonut sanaakaan, oli vain hiljaa ja katseli ikkunasta merta ihan niin kuin Sitakin.
-Isä, menen ulos, Sita sanoi aamiaisen jälkeen, mutta isä ei tuntunut edes huomaavan Sitaa. Sita meni istumaan rannalle ja katseli ympärilleen. Tuulessa keinuvi kaisloja, kirkuvia lokkeja, veden hiomia pyöreitä kiviä ja syvälle valtameren sydämmeen. Siellä oli tuulta, mutta ehkäpä veden alla olisi tyyntä. Pienessä poukamassa ei näkynyt ristin sielua, vain Sita. Sita kuunteli meren laulua ja liittyi siihen heleällä äänellään. Sita lauloi sydämmellään.
-Olet hyvä, mies ääni sanoi Sitan takaa. Sita lopetti laulun kuin seinän. Käännähti ympäri. Mies olikin nuori poika, ehkä juuri kuusitoista niin kuin Sita, mutta tuo poika ei käynyt samaa koulua, koska Sita ei ollut koskaan nähnyt häntä ennen.
   -Lauloit kauniisti, enkai keskeyttänyt pahasti, poika sanoi hymyillen. Sita tunsi kuinka posket kuumottivat eikä hän saanut sanaakaan suustaan. Sita ampaisi juoksuun. Tyttö otti laukun ja katosi.
-Hei! Odota! Kai me vielä tapaamme? Poika huusi hänen perään, mutta Sita oli jo kaukana kotiovellaan. Sita ei ymmärtänyt miten kieli voikin mennä niin solmuun. Nyt Sitan teki mieli juosta pyytämään anteeksi, mutta ei hän kehdannut. Sita meni kotiin katselemaan ikkunastaan merta. Sita näki pojan ikkunasta. Poika katseli merta. Sita juoksi takaisin ulos.
   -Hei, olen todella pahoillani... käyättäydyin rumasti, Sita sanoi. Poika hymyili ja naurahti hieman.
-minähän se sinut säikäytin, poika sanoi. Sita katseli pojan kasvoja. Poika oli aika komea tummine hiuksineen ja ruskeine silmineen.
-Olen Sita, Sita esittäytyi.
-Hei Sita, haluaisin vielä kuulla kun laulat, niin olen Danny, poika sanoi. Koko loppu päivän Sita ja Danny juttelivat kaikenlaista. Kävi myös ilmi että Danny oli vasta muuttanut ja alkoi käymään samaa koulua kuin Sita.

Suuren tammen antava vihreä varjo esti auringon säteiden tulon Floran kasvoille. Tyttö katseli kaakkoon, merelle päin. Lokit lentelivät ristiin rastiin. Meren valkoiset vaahtopäät kiilteliät auringossa. Flora istui jalat ristissä ja kädet sylissä jykevän tammen alla miettien, elämäänsä. Siinä ei ollut paljoakaan kehumista, Flora asui kaksisteen äitinsä kanssa ja koulussa Flora istui aina yksin piirtämässä merta. Flora jaksoi pysyä pystyssä äitinsä takia, mitä äiti tekisi jos Flora romahtaisi? yläastetta oli enää viikon verran, sitten alkaisi kesä ja lukio. Flora ei varsinaisesti odottanut kesää, mutta se tuntui silti ihanalta.
   -Hei äiti, Flora hymyili mahdollisimman nätisti kotiin saapuessaan.
-Flora! mikä sinulla kesti! olen ollut huolissani sinusta! pääsit koulusta jo yli tunti sitten! äiti alkoi heti tapansa mukaan paasaamaan. Silloin kun isä ja äiti olivat vielä yhdessä, äiti ei huutanut niin paljoon. Flora katsoi lattiaa ja pysyi hiljaa.
-Söitkö mitään koulussa? äiti kysyin. Flora hymähti. eihän hän voi syödä mitään! sittenhän hänestä tulisi yhtä lihava kuin Lotasta, koulun pullasta.
-Söin mä, meillä oli kala keittoa, Flora valehteli sujuvasti. äiti katsoi Floraa miettivästi ja toi ruuan eteen. Flora katsoi ruokaa inhoten. Flora näki kuinka lihapiirakasta tihkui rasva.
-Mä söin ihan oikeesti, ei oo nälkä, Flora sanoi.
-Vaikka ei ole nälkä voi silti syödä, syöppä nyt seurakseni, äiti sanoi. Flora lappoi ruokaa suuhun ja oli tukehtua.
   Flora ampaisi ruuan jälkeen huoneeseensa. Pakottaakohan isä Sitaa syömään kotona, Flora mietti. Sita oli laiha ja Flora oli lihava, ainakin omasta mielestään. Siis eihän Flora ollut nähnyt Sitaa kuuteen vuoteen, mutta aina ennen Sita oli se laiha. Flora yritti opiskella mahdollisimman tunnollisesti koulussa, silti vain yhdessä aineessa oli kymppi; kuvaamataidossa. Vaikka opettaja ei pitänyt siitä, että jokaiseen Floran työhön liittyi aina jotenkin meri. Vaikka aiheena olisi ollut kukkamaljakon piirtäminen Flora loi siihen fantasiaa ja muutti maljakon veden valtamereksi. Flora oli mahtava piirtäjä, silti äiti ei koskaan suostunut katsomaan tyttärensä piirustuksiin päin ja jos hän vahindossa katsoi alkoi hän heti itkemään. Flora ei aina ymmärtänyt äitiään. Flora meni huoneeseensa ja valui sänkyynsä piirustuslehtiön kanssa. Tyttö avasi vastapäisen ikkunan niin, että näki koko ajan meren ja auringon laskun.
-Flora, nyt nukkumaan, äiti sanoi. Flora laittoi lehtiön nolostuneena pois. Nopeasti tyttö sai unta. Floran uni tapahtui kaukaisessa maassa, missä ei ollut maata ollenkaan. Vain merta. Flora asui kauniissa palatsissa Sitan kanssa. Palatsi oli tietenkin veden alla ja tytöt pystyivät hengittämään ihan hyvin veden allakin. Uni oli ihana, mutta aamulla se loppui.
   Kun Flora heräsi hän alkoi heti piirtämään untaan. Tyttö kuvitti sen kauniiksi, satumaiseksi. Floraa alkoi itkettämään kun hän piirsi Sitaa, eihän hän edes tiennyt miltä sisko nykyään näytti. Sitasta tuli kaunis, vähän Floran näköinen, mutta kauniimpi. Miksi Sitan ja isän pitää asua niin kaukana, Flora mietti surullisena. He eivät nähneet koskaan, evät jouluna, eikä kesällä. Kun Flora kävi äitinsä kanssa mummin luona siellä ei ollut yhtään valokuvaa, ei hänestä eikä Sitasta. Kaikki olivat piilotettu. Tänään oli tarkoitus, että Flora menisi äidin kanssa mummille kylään.
-Flora, tule jo syömään, lähdetään pian mummi odottaa! Äiti huusi keittiöstä. Flora otti piirustus välineet mukaan ja meni syömään.
   -Et sitten ala höpöttämään mitään tyhmää mummin kuullen, hän on jo vanha ja herkkä. Flora kuunteletko sinä minua? Äiti sanoi. Flora vain nyökkäsi ja tuijotti merta, jokin meressä eti häntä puoleen. Mummi oli hiukan hajamielinen mummeli, nytkään hän ei muistanut, että Foloran ja äidin oli tarkoitus tulla sinne. Mummi oli pukeutunut hassuun mekkoon ja hän hymyili herkiämättä. Äiti meni mummia auttamaan ruuan valmistuksessa ja Flora meni ihastelemaan mummin huonetta. Huone oli maalattu siniseksi, meren läheisillä värillä. Flora katseli piirongin päällä olevia valokuvia, siinä oli kaunis sininen kehys, jossa oli molemmilla puolilla valokuva. Toinen kuva esitti Floraa, ja se oli tuore kuva. Flora muisti kun äiti otti kuvan, mutta ei kertonut että lähettäisi sen mummille. Toinen kuva esitti tyttöä, joka oli aika lailla saman näköinen kuin Flora itse. Nyt Flora tajusi kuka kuvassa oli, kuvan tyttö oli Sita! Flora otti kuvan kehyksestä ja sulloi nopeasti taskuunsa. Muissa kuvissa oli paljon vieraita kasvoja. Oli siinä äidin ja isänkin hääkuva. Kaikista kaunein kuva oli otettu rannalla, kuvassa seisoi nuori nainen, mummi nuorempana. Siinä olisi ollut toinenkin nainen mutta se kohta oli revitty pois.
   Floran katseeseen osoui pöydällä oleva kirja. Kannessa luki Siskoni rakkaani. Kanessa oli merta, vain kkaunista merta. Flora avasi kirjan epäillen, kirjastossa ei ollut koskaan ollut vastaavaa kirjaa. Ensimmäisellä sivulla luki Lisalle rakkaalta Daisylta. Flora ei tiennyt kuka oli Daisy, mutta mummin nimi oli Lisa. Kun Flora selasi kirjaa, hän tajusi sen olevan päiväkirja. Tytön teki mieli laskea kirja kädestään, mutta hän ei voinut. Flora katsoi päivämäärää. Päiväkirja oli kirjoitettu kuusikymmentä-vuotta sitten, eli mummi oli ollut kuusitoista, ihan kuin Flora nyt. Flora olisi lukenut koko kirjan, mutta äiti ja mummi huusivat syömään.
   -Mummi, sinähän olet tasan kuusikymmentä-vuotta vanhempi kuin minä, Flora sanoi ja katsoi mummiaan. Mummi nyökkäsi. Flora silitteli sylissään istuvaa kissaa. Kissan nimi oli Miss Daisy. Mummi rakasti kissaa ja kissa rakasti mummia. Flora söi ruokaa, yllättävää kyllä ruoka oli Florasta hyvää. Mummi hymyili.
-Ihanaa kun Flora syö, kun Sitakin aina syö niin paljon, mummi hymyili, kunnes tajusi puhuvansa tabusta. Mummi vaikeni nopeasti.
-Kerro mummi Sitasta, Flora pyysi nätisti. Mummi oli kuin ei olisi kuullutkaan mitä Flora kysyi. Äitikin söi hiiren hiljaa, se teki Floran olon vaivautuneeksi.
   Juuri kun he olivat syöneet ovikello soi. Mummi meni avaamaan oven. Flora istui sohvalla hiljaa ja mietti miksi mummilla oli ollut hänen ja Sitan kuvat vaikka yleensä sellaisia ei näkynyt. Ovelta kuului kauhistuneita ääniä ja Floran teki mieli nähdä kuka oli tullut. Ovella seisoi mies ja tyttö. Äiti, mummi ja mies olivat kauhuissaan. Tyttö ei ymmärtänyt miksi. Flora tajusi nopeasti, tyttö oli Sita. Flora juoksi isänsä luokse ja halasi.
-Isä! Sita! Ihana nähdä teitä! Mummi tämä on maailman paras yllätys! Flora sanoi onnellisena. Äiti tarttui Sitan käteen ja veti tytön mukanaan ulos. He matkasivat kotiin. Flora ei ymmärtänyt. Kun jotain ihanaa tapahtuu se pilataan heti. Flora oli vihainen äidilleen. Sita oli hyvin kaunis, aika saman näköinen kuin Flora, mutta ei täysin.

Sita ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Hän oli juuri nähnyt sisarensa ja äitinsä. Ja se miten isä käyttäytyi äidin nähdessä, oli mahtavaa. Sita huomasi, että isä rakasti yhä äitiä ja näytti siltä että äitikin isää. Sita ei ymmärtänyt myöskään miksi mummi säikähti nähdessään kun Floran ja hänen katseet kohtasivat. Floran katse oli kertonut enemmän kuin tuhat sanaa, Flora ajatteli minua, Sita ymmärsi sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu