Macho koira?

Oon joskus enemminkin valittanut tätä ongelmaani eli sekarotuinen uroskoirani, 4v., räyhää muille koirille.

Voiko esim. ohitustilanteissa saada tuo meidän koira täysin rauhalliseksi ja muut urokset hyväksyväksi? Vai pitääkö tottua ajatukseen, että meidän koiraa ei voi viedä esim. koirapuistoon, jos siellä on muita uroksia.
Voiko uros todellakin hyökätä toisen uroksen kimppuun vaikka se toinen uros alistuisi ja olisi arka?

Vaivaa hirveästi nämä :/

Tokossa ollaan alettu käymään ja koira kuuntelee kyllä mua ja tottelee muuten. Mutta kun se on niin iso, että vois kaataa mun kumoon (ollaanmpa meilkein saman painoisia koirani kanssa..)
Ja ollaan leikattu myös meidän koira se takia, että jos se rauhoittaisi hieman. Ei ainakaan hajut enää niin lujaa kiinnosta :)

Onko siis mahdollista saada koulutettu macho koira niin, että se ei lenkillä kiinnostuisi muista koirista?
Syytän hieman koiran mahdollista kolmatta(/neljättä?) rotua. Labbista ja kultaistanoutajaa siinä on, mutta epäillään että joukosta löytyis mastiffia/rottweileriä.

Toivottavasti joku sais hieman valettua toivoa muhun, kun en saa enää poikakaveriani uskomaan, että tuo meidän koira voisi muuttua totaalisesti kouluttamalla. Aikaa ainakin menee kauan!
201845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Että koiraa ei voi vaatia tulemaan toisten urosten kanssa toimeen, mutta koiraa voi vaatia käyttäytymään nätisti toisten urosten läsnä ollessa.
Ja tällä siis tarkoitan että jos koira ei tule puistossa muiden urosten kanssa toimeen, et voi vaatiakaan sitä tulemaan. Mutta lenkkeily on eri juttu. Koiraa voi vaatia kulkemaan nätisti niiden ohi.
Lähtisin ensimmäisen opettamaan tietenkin koiralle käskyn ei.
Kun lenkillä tulee koira vastaan, koirasi alkaa vetämään tai räyhäämään sanot sille ei.
Ja ensin tietenkin sen käskyn ei täytyy olla ehdoton.
Aloita näin. Lavastakaa tuttavasi kanssa ohitus tilanne. Suorita harjoittelu AINA samalla tavalla. Kun ohittelette toisianne tuttavasi kanssa opeta koira sivulle. Kun koira tulee vastaan, hihna kiristyy sanot siis ei, jos käsky ei tehoa seuraa pakote. Ja huomaa että pakotteen tulee olla riittävä. Pian koira oppii pelkkään käskyyn koska huomaa että käskyn jälkeen tulee pakote. Jos pakote ei ole riittävä, ei tuloksia pääse syntymään. Kaikkien koirien kanssa ei pääse pelkällä hyvällä. Mielestäni kyse on VAIN kurin puuttesta. jos koiralla on riittävä kuri se ei uskalla olla tottelematta, ja siksi pakotteen tulee olla koiran kovuutta vastaava. Ja niinkuin sanoin koiralta voi ja pitääkin vaatia että se käyttäytyy, sen ei koskaan tarvi niitten koirien kanssa olla kaveri mutta on osattava käyttäytyä.
Parhaiten tuloksia syntyy jos pystyt välillä vaihtamaan treenikaveria. Ja siksi tilanne on hyvä lavastaa koska perus mummot ja niiden tipsut eivät ymmärrä sitä että kova koiraa vaatii monesti kovempia otteita ja vaikka tilanne ei todellisuudessa olekaan mitään koiran pahoinpitelyä tai hakkaamista, ison koiran ojennus voi joskus näyttää siltä.
Ja en siis sano että pakotteen tulisi olla sitä että lyöt tai kuritat koiraa kohtuuttomasti, vaan pakote tulee olla se "pehmein" keino joka on omalle kovalle koirallesi riittävä.
Ja muista että koiran hihnan tulee ohitus tilanteessa olla löysänä, jos itse kiristät koiran hihnan tuet tätä huonoon käytökseen. Eli koira sivulla, hihna löysänä, käsky ei ja jos ei tehoa seuraa se pakote.
Pakote sinun täytyy keksiä itse koska vain sinä tiedän koirasi todellisen kovuuden. Ja painotan vielä että ellei pakote ole riittävä ei tuloksia pääse syntymään.

Äänestä
  • Mutta mikä se pakote voisi olla? Joskus aikaisemmin oon käyttänyt vesipulloa/suihkupulloa, mutten oo todennut hyväksi.

    Nykyisin oon yrittänyt makupalojen avulla kiinnittää koiran huomion muhun, mutta toiden koiran ollessa meidän koiran kohdalle se ei enää niin hyvin tehoa. Kaikki voimat menee koiran pitämisessä paikoillaan.
    Jos meidän koira pääsee haistelemaan toista koiraa niin se voikin olla täysin piittaamatta siitä koirasta.
    Ja yleensä se vain haukkuu ja hyppii paikoillaan ja lähemmäksi mennesä alkaa kiskoa. Pitääkö haukkuminen heti kieltää? Murinaa ja hampaiden näyttämistä en ole kuin kerran havainnut ja se tapahtui kun vastassa oli rottweiler uros joka murisi kans.

    Mutta miksi meidän koira voisi hyökätä (vai voisiko?) kiltin ja sitä pienemmän koiran kimppuun jos toinen koira on kauemmampana täysin rauhassa, vaikka hetki sitten ne olisivat haistelleet toisiaan rauhassa.

    Sitä mieltä olen itsekin, että hihnassahan pitäisi osata käyttäytyä hyvin, mutta toisen koiran tullessa naaman eteen tapeelut voi joskus olla välttämättämiä.

    Onneksi tänään on tokoa :) En aijo antaa aamuruuan jälkeen enää ruokaa, niin tokossa sitten sitä kiinnostaa todella lujaa makupalat.
    Nolottaa vaan mennä sinne, kun aina aluksi sillä on päällä on kamala räksytys ennen kuin rauhoittuu.

    Äänestä

  • marilyn878 kirjoitti:

    Mutta mikä se pakote voisi olla? Joskus aikaisemmin oon käyttänyt vesipulloa/suihkupulloa, mutten oo todennut hyväksi.

    ...sinä et ole ainoa jolla on tämä ongelma.
    Mulla on saku uros ja sen kanssa on aivan mahdotonta toisen koiran ohittaminen jos saa nuuhkaista niin ei mitään, mutta jos ei saa...
    Koira hyppii ja haukkuu ja rähisee ja murisee ja kiskoo ja on ihan holtiton.
    Koulutuksen alussa rähisee muille, mutta tunnin edetesä ei välitä enään muista.

    Minulle kerrottiin, että kuonopannalla saa hyvin opetettua koiralle että kun sanon ei niin se myös on ei. Mutta meillä se ei toimi! Kun koira tuleevastaan ja omani meinaa ruveta örisemään sanon EI ja kiskasen kuonopannan tiukalle samalla sekunnilla koirani ampaisee pystyyn ja riuhtaisee itseään niin kovasti että minun otteeni lipsuu ja koira voi taas rähistä.
    Namit sun muut ei auta...

    Mietin jo että pitäisiköhän ottaa koivuniemenherra käyttöön.
    Eräs tuttuni oli kerran totaallisesti koiransa pöllöyteen kyllästyneenä räväyttänyt koiraa kintuille niin ei ole koira sen jälkeen vastaantulioille räsähellyt.

    ...tiiä sitten onko se tuomonenkaan nyt ihan hyväksi,mutta toisaalta onhan sitä itsekkin joskus kintuilleen saanut =) eikä siitä mitään traumoja ole jäänyt.
    ..eikös se mene jotenkin näin, että "ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee"

    Äänestä

  • marilyn878 kirjoitti:

    Mutta mikä se pakote voisi olla? Joskus aikaisemmin oon käyttänyt vesipulloa/suihkupulloa, mutten oo todennut hyväksi.

    Nykyisin oon yrittänyt makupalojen avulla kiinnittää koiran huomion muhun, mutta toiden koiran ollessa meidän koiran kohdalle se ei enää niin hyvin tehoa. Kaikki voimat menee koiran pitämisessä paikoillaan.
    Jos meidän koira pääsee haistelemaan toista koiraa niin se voikin olla täysin piittaamatta siitä koirasta.
    Ja yleensä se vain haukkuu ja hyppii paikoillaan ja lähemmäksi mennesä alkaa kiskoa. Pitääkö haukkuminen heti kieltää? Murinaa ja hampaiden näyttämistä en ole kuin kerran havainnut ja se tapahtui kun vastassa oli rottweiler uros joka murisi kans.

    Mutta miksi meidän koira voisi hyökätä (vai voisiko?) kiltin ja sitä pienemmän koiran kimppuun jos toinen koira on kauemmampana täysin rauhassa, vaikka hetki sitten ne olisivat haistelleet toisiaan rauhassa.

    Sitä mieltä olen itsekin, että hihnassahan pitäisi osata käyttäytyä hyvin, mutta toisen koiran tullessa naaman eteen tapeelut voi joskus olla välttämättämiä.

    Onneksi tänään on tokoa :) En aijo antaa aamuruuan jälkeen enää ruokaa, niin tokossa sitten sitä kiinnostaa todella lujaa makupalat.
    Nolottaa vaan mennä sinne, kun aina aluksi sillä on päällä on kamala räksytys ennen kuin rauhoittuu.

    Meillä on ssu. Itse olen koirani kouluttanut motivaatiopatukoilla ja tupsulelulla.
    Pakkoa olen myös käyttänyt ja se on ketjupanta.
    Itselläni on aina lenkillä patukka tai "tupsu" mukana.
    Meillä ei enään ole ongelmaa lenkillä mutta nuorempana oli. Ja ongelmana oli vetäminen kun tuli koira vastaan. Ja sekin oli vastaantulijasta kiinni. Eli jos vastaantulija oli koulutettu ei meilläkään ollut ongelmaa, mutta sitten koirat jotka taukoomatta louskuttivat ja vetivät olivat meidän pojalle liikaa.
    Itse sain koiran lopettamaan vetämisen kontaktisanalla "täällä" ja aloin heilutella tupsua ja leikittämään koiraa. Nykyään se kantaa lähes aina lenkillä patukkaa suussa tai jos patukka ei ole suussa kun koira tulee vastaan se tulee hakemaan sen kädestäni.
    Mikäli koira ei alkuun kiinnostunut kontaktisanasta nyppäsin hihnasta ja sanoin tiukasta ei. Tämän perään sanoin iloisemmin "täällä" ja kun koira otti kontaktin aloin riekkumaan tämän kanssa ja kehumaan poikaa.
    Tottahan joskus kun poika oli pahimmassa iässä sai sen kanssa välillä kamppailla enemmänkin.
    Mutta nykyään koulutus on edennyt siihen pisteeseen että minä ja motivaatiopatukka ollaan ykkösiä :)
    Ja vielä lisään että meillä ei koskaan tervehditä vastaantulijoita. Järjestämme leikkituokiot aina erikseen ja kun ollaan lenkillä, niin silloin lenkkeillään :)

    Äänestä

  • marilyn878 kirjoitti:

    Mutta mikä se pakote voisi olla? Joskus aikaisemmin oon käyttänyt vesipulloa/suihkupulloa, mutten oo todennut hyväksi.

    Nykyisin oon yrittänyt makupalojen avulla kiinnittää koiran huomion muhun, mutta toiden koiran ollessa meidän koiran kohdalle se ei enää niin hyvin tehoa. Kaikki voimat menee koiran pitämisessä paikoillaan.
    Jos meidän koira pääsee haistelemaan toista koiraa niin se voikin olla täysin piittaamatta siitä koirasta.
    Ja yleensä se vain haukkuu ja hyppii paikoillaan ja lähemmäksi mennesä alkaa kiskoa. Pitääkö haukkuminen heti kieltää? Murinaa ja hampaiden näyttämistä en ole kuin kerran havainnut ja se tapahtui kun vastassa oli rottweiler uros joka murisi kans.

    Mutta miksi meidän koira voisi hyökätä (vai voisiko?) kiltin ja sitä pienemmän koiran kimppuun jos toinen koira on kauemmampana täysin rauhassa, vaikka hetki sitten ne olisivat haistelleet toisiaan rauhassa.

    Sitä mieltä olen itsekin, että hihnassahan pitäisi osata käyttäytyä hyvin, mutta toisen koiran tullessa naaman eteen tapeelut voi joskus olla välttämättämiä.

    Onneksi tänään on tokoa :) En aijo antaa aamuruuan jälkeen enää ruokaa, niin tokossa sitten sitä kiinnostaa todella lujaa makupalat.
    Nolottaa vaan mennä sinne, kun aina aluksi sillä on päällä on kamala räksytys ennen kuin rauhoittuu.

    Jos yhtään lohduttaa on sama ongelma. Työstetään sitä... Se on meidän suht iso kokoiselle neidille opittu tapa ja hiton tiukassa tuntuu istuvan. Tiukalla EIllä ollaan päästy siihen tilanteeseen että kun neiti huomaa toisen koiran ja "jäykistyy" niin kiellän siinä vaiheessa. Jos menee ihan hulinaksi niin komennan eteeni paikan ja palkitsen kontaktista jonka ottaa. Pikku hiljaa ja pienin askelin kohto mukavia ohituksia. Täytyy muistaa että hiljaa hyvä tulee ja saa iloita niistä pienistäkin onnistumisista ja edistyksistä :)..

    Kyllä se ajan kanssa ja sitkeällä harjoittelulla alkaa nuo ohitukset sujua. Uskon ettei yksikään koira ole toivoton :)!!

    Iloista kevättä!!

    Äänestä

  • savannah kirjoitti:

    Kiva, että ootte vastannut :) Pitää käskeä poikakaverinkin lukea, kun se kuitenkin paljon lenkittää tota uroskoiraamme. Ja sillä on mennyt hermot ja toivokin siitä että tota koiraamme voisi enää muuttaa.

    Meillä käytetään tota kuristuskaulapantaa, vaikka puolikuristava tai tavallinen panta olisi varmaan parempi ja niskoja sääntävämpi.
    Mutta en pysty pitämään muulla koiraa paikoillaan kuin nostamalla pannasta ylös ja kieltämällä. Onko se ok? Puhutaan, että se voisi pahentaa vaan.

    Iloista kevättä teillekin mun puoletä. On nytkin niin ihana ilma ja just oltiin koirani kanssa lenkillä. Ei piitannut yhtään muista ohikulkijoista. Saattaa haukkua niillekin, mutta nyt ei ole enää pitkään aikaan. Mutta se vaatii multa, että laitan koiran istumaan ja makupalan avulla kiinnitän huomion muhun. Toimispa koirien kohdalla noin hyvin :/

    Jos koiranne on kiinnostunut siitä motivaatio patukasta ja käytte treenaamassa tokossa, niin leikkikää ja rillutelkaa siellä koirienne kanssa. Itse rilluttelin alussa todella paljon että sain kontaktin. Ensin sanoin "täällä" ja aloin rilluttelemaan. Koira oppii todella äkkiä että juuri sinä olet se ykkönen.
    Nykyään tietenkin vaadin koiralta paljon, ja kun koira suorittaa liikkeet rillutellaan oikein kunnolla. Oma koirani ei tänäpäivänä välitä kentillä toisista korista ollenkaan, pystytään treenaamaan ilman hihnaa ja kontakti pysyy koko treenin ajan. Sama pätee myös lenkillä, koira ei välitä enään muista kun olet saanut itsesi näyttämään koiran silmissä kaikkia muita paremmalta :)

    Äänestä

  • pienellä naisella on iso sakemanni uros? Joka murisee riehuu ja pomppii nähdessään toisen koiran, ei todennäköisesti haluaisi tehdä pahaa vaan leikkiä, mutta silti. Hihna löysälle, olen kuullut tuon ennenkin ja voisin kuvitella että auttaisi, koirahan luulee tällähetkellä että minä pelkään. Mutta todellisuus on se että minä pelkään koirani reaktiota ja noloa tilannetta jos se päästyy minulta irti. En voi olla varautumatta vastaan tulevaan koiraan, koska muuten en pysty pitelemään koiraani, jos se saa hihnan verran etumatkaa ja sitten nykäsee, niin se on menoa se.

    Äänestä

Minä olen lukenut koiraneuvola.fi palstaa ja siellä on hyviä neuvoja. Ainakin ovat toimineet meillä. Suosittelen.

Äänestä
  • sama ongelma... toisaalta päinvastoin..koira on aina ihan innoissaan ku näkee että vastaan tulee/tai peräs kävelee toinen koira. ei auta mikkään makupalat.. jos takaapäin on tulos koira, meidän koissu nousee ihan pystyyn (takajaloilleen) ku vääntää niin lujaa vastaan ja haluis odottaa sitä toista koiraa. ei siitä eteenpäin menemisestä mitään tuu, pitää odottaa että toinen menee ohi. kontakti on vielä opetteluvaihees, en oo tollases tilantees uskaltanu koittaa jos ei kuuntelekkaan yhtään nii pilaa koko jutun..

    Äänestä

  • miiah_ kirjoitti:

    sama ongelma... toisaalta päinvastoin..koira on aina ihan innoissaan ku näkee että vastaan tulee/tai peräs kävelee toinen koira. ei auta mikkään makupalat.. jos takaapäin on tulos koira, meidän koissu nousee ihan pystyyn (takajaloilleen) ku vääntää niin lujaa vastaan ja haluis odottaa sitä toista koiraa. ei siitä eteenpäin menemisestä mitään tuu, pitää odottaa että toinen menee ohi. kontakti on vielä opetteluvaihees, en oo tollases tilantees uskaltanu koittaa jos ei kuuntelekkaan yhtään nii pilaa koko jutun..

    Oltiin tänään tokossa ja meillä meni loistavasti :)
    Koira sai kehuja kouluttajaltakin. Mun pitäis vaan luottaa koiraan enemmän, koska se kuitenkin ottaa tosi hyvin kontaktia muhun.
    Taidan ostaa näihin hetkiin motivointipatukan, jos se olis kans hyvä palkinto.

    Meillä on kuonopanta ratkaissut (tai niin haluan kuvitella) tuon pakittamis ongelman...
    Kun pää menee edellä on takapuolen pakko tulla perässä :).. Ei sillä etteikö tuo edelleen yrittäisi rimpuilla niitä katselemaan...

    Tiukassa istuu nuo huonot tavat ja myös vahvistamalla hyvää käytöstä saa varmasti tuloksia aikaan eli palkitsee koiran hyvästä käytöksestä aina vaan kun vähänkin on aihetta, meillä se toimii muuten lasten kanssa loistavasti myös ;)...

    Äänestä

  • marilyn878 kirjoitti:

    Oltiin tänään tokossa ja meillä meni loistavasti :)
    Koira sai kehuja kouluttajaltakin. Mun pitäis vaan luottaa koiraan enemmän, koska se kuitenkin ottaa tosi hyvin kontaktia muhun.
    Taidan ostaa näihin hetkiin motivointipatukan, jos se olis kans hyvä palkinto.

    No tosi kiva kuulla että treenit meni hyvin.
    Ja todella se motivaatiopatukka on todella hyvä koulutuksessa mikäli koira siitä tykkää.
    Sitä on helppo kuljettaa myös lenkillä.
    Me otetaan aina motivaatiopatukka lenkille ja lenkillä otetaan aina jonkin verran seuraamista, liikkestä istumista ja maahan menoa ja tietenkin tänne tuloa. Lenkin jälkeen pistetään patukka naulakkoon kuivumaan odottamaan seuraavaa kertaa.
    Älä anna koiran leikkiä samoilla leluilla kotona ja tokossa, pidä jokin tietty lelu mihin koira on aivan hulluna "tokoleluna".

    Äänestä

Tälläisissä ongelmissa kaikki lähtee kontaktista, siitä että koira katsoo mielellään omistajaa ja miettii että mitä se seuraavaksi tekee.
Silloin sitä ei kiinnosta muut koirat tai ihmiset. Ei se näin helppoa ole mutta paljon vain katso minuun harjoituksia eri tilanteissa. Ensin sisällä sitten ulkona.
Kun toinen koira tulee vastaan niin hyvissä ajoin, ennen kuin koira noteeraa sitä, sen huomio kiinnitetään itseensä.Meillä käytin tennispalloa ja jotain koiran herkkua jota vaihtelin. Esim maksanpalaa kun antoi nuuskasta ja vei sen sitten kädessä olkapäälle se ei muuta tehnyt kuin tuijotti sitä ja käveli.
Välillä se vaatii aikamoista temppuilua mutta suurin osa vastaantulevan koiran omistajista varmasti huomaa mitä siinä yritetään tehdä ja ainakin itse huomasin että silloin moni otti oman koiransa myös toiselle puolelle ja piti huolen että eivät häirinneet harjoitusta ja ohittivat mahdollisimman nopeasti.

Hermot meinasi mennä niiden kanssa jotka silti päästivät flexissä olevan koiransa haistelemaan. Meni harjoitus ihan päin p...tä ja se otti päähän. Sillä silloin kuin meillä harjoiteltiin koira ei saanut tervehtiä tai haistella muita koiria IKINÄ hihnassa, eikä saa edelleenkään, leikkituokiot vapaana ovat sitä varten. Näille sanoin ihan nätisti että voitko vetää koirasi pois, me emme tutustu toisiin koiriin hihnassa ja olisi kohteliasta kysyä että saako tulla tutustumaan eikä vain päästää koiraa.

Mielestäni tämä keino on parempi kun se että koiraa otetaan pannasta kiinni ja sille sanotaan ei. Ei mitään pakotteita tms. Koiralle ohitustuokiosta tulee lopulta kiva hetki. Minulla ainakin oli suuri ilon hetki se kun koira näki toisen koiran tulevan vastaan ja se vilkaisi samantien minuun...aikaa se vaati ja monta lenkkiä joilla tein itsestäni aika pellen...

Äänestä

Et ole todella tämän ongelman kanssa yksin ...
Minun koirani on tosi aggressiivinen muita koiria kohtaan, vaikka se muuten on kiltti. Mutta jos joku muu kun minä ulkoiluttaa sitä niin silloin menee paljon paremmin. Eli jotenkin nämä asiat liittyy kyllä isännän/emännän ja koiran väliseen kommunikointiin. Ne suojelee meitä ja itsensä.
Yksi pieni asia mikä on auttanut vähän että hankin koiralleni valjaat. Se on ainakin sillä tavalla helpompi käsitellä ja saada kuriin kun se alkaa räyhäämään jollekin koiralle.

Äänestä

Meillä oli tismalleen sama ongelma. Ongelmakoirakouluttajan neuvoja noudattaen hyvin menee. Ongelma kuulemma oli että koirat pääsevät tuijottamaan toisiaan jo kaukaa. Katsekontakti on koirista erittäin uhkaavaa ja "epäkohteliasta". siispä koiran pää sivuun namilla tai muulla. Vedonestopantakin on yksivaihtoehto jos namit ei kelpaa. Juu, ja jotain tosi hyvää namia käytetään.

Äänestä
  • Vedonestopanta meillä on jo, mutta ei toimi. Koira kiskoo sen heti päästä. Kaksi kertaa ollaan lenkillä kokeiltu ja koira ei pysynyt millään paikalla. Koira kieri maassa, pöyri ja pomppi.. ja lopulta sai pannan pois päästään.
    Onneksi mulla oli siinä tilanteessa kuristuskaulapanta mukana!
    Olisi kovan työn takana opettaa tuo tottumaan siihen pantaan.

    Miten teillä "Sama täällä" oppi olemaan välittämättä koirista ja oppiko nopeaa? Meillä on ongelma, että koiran tullessa kohdalle meidän koira saattaa tehdä sellaisen yllätysloikan yhtäkkiä, vaikka olisi hetki sitten katsellut meitä.

    En usko, että tuo meidän koira täysin muutttuisi kouluttamalla pelkkien lenkkien aikana. Että onneksi päästiin nyt tokoon, niin voi aina mennä vähän kauemmaksi koirista ja taas mennä lähemmäksi kun koira käyttäytyy hyvin. ja kun me saadaan rauhassa harjoitella ohituksia jonkun rauhallisen koiran kanssa :)

    Äänestä

Tuota tuota... luulen et kyseessä ei koiralla ole huonot tavat vaan se kokee muut koirat uhkana sinulle ja itselleen.

koira ei tunne olevansa turvassa, joten pentuna sille on ilmeisesti sattunut jotain pelottavaa, etkä sinä laumanjohtajana ole pystynyt suojelemaan sitä. koska se ei ole kokenut saavansa suojelua, on se itse ottanut pomon paikan.

en tietenkään voi olla varma analyysissäni, mutta koitappa vahvistaa johtajuuttasi päivittäin pienillä kikoilla ja opetella ohittamaan koiria esim tutun, kivan koiran avulla.

Johtajuuden vahvistamiskikkoja:
- syö ensin, anna koiralle ruoka vasta sitten
- älä salli koiran hypellä päälle tai purra
- johtaja aloittaa leikin ja lopettaa sen ennen kuin koiran ehtii sen lopettaa
- kutsu koira luoksesi hellittäväksi. älä ole huomaavinaasikaan koiraan jos se hakeutuu itse luoksesi
- anna koiran ansaita ruokansa(esim. istuminen ja katsekontakti ennen ruoan saantia)

Äänestä
  • Olen systemaattisesti noudattanut näitä johtajuusjuttuja tammikuusta asti, jolloin koira tuli minulle. Koirallani on kurja tausta: asui viime kesänä vielä parvekkeella, ei lenkittämistä ja lisäksi oli pahoinpitelyä. Kaikessa muussa olen saanut luoton pelaamaan, mutta toiset koirat aiheuttavat läähätystä ja tarvetta rynnätä kohti joko tutustumishaluisena tai pelottamaan uhkaa pois. Riippuu vastaantulijasta ja sen käytöksestä kumpaan päädytään, mutta rauhallista ei ole alle 20 metrin päässä. Peetsa sanoi palstallaan, että koira kuin koira saadaan kuntoon 3kk:ssa. Minä en ole saanut. Olen vain tavallinen taatelintallaaja, joka parhaansa yrittää.

    Äänestä

  • Niitä meillä on aina tehty. En myöskään usko, että koirallemme on tapahtunut mitään pahaa minkä takia se haukkuisi. Tuo räyhääminen on tullut pikkuhiljaa ja on onneksi on nyt hieman lieventynyt.

    Tänään ollaan taas oltu tokossa ja hyvin meni. Koira kuuntelee ja tottelee hyvin. Kouluttaja neuvoi, ettei ehkä kannata laittaa koiraa siihen tilanteeseen että toinen koira tulee tulee läheltä. Kannattaa kääntyä pois päin tai vain siirtyä kauemmas ja samalla jutella koiralle ja kiinnittää huomio itseensä ja sitten kehua.

    Kouluttaja sanoi myös, että kannattaa heti kieltää koiraa kun tietää, että nyt se meinaa haukkua.
    Se sanoi myös, että tuolla meidän koiralla voi olla vaan huono tapa tuo haukkuminen, että se saattaa jäädä vähän päälle.

    Inhottavaa vaan, kun kadulla tulee koira vastaan ja jos ei voi kääntyä pois :/

    Tämä räyhääminen tullaan saamaan pois. Se vaatii vain paljon aikaa ja panostusta, mutta saakohan tota machoilu kokonaan pois???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

marilyn878 kirjoitti:

Oon joskus enemminkin valittanut tätä ongelmaani eli sekarotuinen uroskoirani, 4v., räyhää muille koirille.

Voiko esim. ohitustilanteissa saada tuo meidän koira täysin rauhalliseksi ja muut urokset hyväksyväksi? Vai pitääkö tottua ajatukseen, että meidän koiraa ei voi viedä esim. koirapuistoon, jos siellä on muita uroksia.
Voiko uros todellakin hyökätä toisen uroksen kimppuun vaikka se toinen uros alistuisi ja olisi arka?

Vaivaa hirveästi nämä :/

Tokossa ollaan alettu käymään ja koira kuuntelee kyllä mua ja tottelee muuten. Mutta kun se on niin iso, että vois kaataa mun kumoon (ollaanmpa meilkein saman painoisia koirani kanssa..)
Ja ollaan leikattu myös meidän koira se takia, että jos se rauhoittaisi hieman. Ei ainakaan hajut enää niin lujaa kiinnosta :)

Onko siis mahdollista saada koulutettu macho koira niin, että se ei lenkillä kiinnostuisi muista koirista?
Syytän hieman koiran mahdollista kolmatta(/neljättä?) rotua. Labbista ja kultaistanoutajaa siinä on, mutta epäillään että joukosta löytyis mastiffia/rottweileriä.

Toivottavasti joku sais hieman valettua toivoa muhun, kun en saa enää poikakaveriani uskomaan, että tuo meidän koira voisi muuttua totaalisesti kouluttamalla. Aikaa ainakin menee kauan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu