Glaukooma kokemuksia

Anonyymi

Hei! Ajattelin tässä kirjoittaa oman kokemukseni glaukoomasta ja siitä kuinka kaikki alkoi sekä samalla kysellä teidän muidenkin kokemuksia glaukoomasta. Aloitan tähän omani: Elettiin elokuuta 2020 ja yhtenä päivänä huomasin oikean silmäni ulkosyrjässä jatkuvaa salamointia aina kun siirryin hämärästä valoisampaan tilaan. Kävin terveyskeskuksessa josta minut lähetettiin sitten päivystyksenä silmälääkärille, mutta silloin ei löytynyt mitään selittävää tekijää, epäiltiin kuitenkin lasiaisen irtaumaa. Lokakuussa 2020 aloin näkemään oikeassa silmässäni halo-ilmiöitä (eli sateenkaaria valojen ympärillä). Menin jälleen lääkäriin. Silmänpaine oikeassa silmässä oli 68mmHg. Tämän jälkeen sainkin olla päivystyksessä 2h ajan kun he yrittivät nesteenpoistolääkityksellä ja erilaisilla silmätipoilla saada silmänpainetta alas. Onnistuivat. Silmä ei näyttänyt ulkoisesti yhtään erilaisemmalta kuin aikaisemminkaan. Ei punoitusta, ei kipua, eikä mitään varjoja missään. Vain se sateenkaari. Tämä sama episodi toistui vielä joulukuussa ja painetta oli silloin 40mmHg (vertailuksi normaali silmänpaine on 10-21mmHg). Sain Cosopt silmätipat 2krt/päivä jo lokakuussa, mutta niiden teho on ollut heikohko. Siispä nyt helmikuussa sain lisäksi Monoprost/1 tippa iltaisin. Näkökenttätutkimuksessa hieman jotain alentumaa, mutta ei selkeää glaukoomavauriota. Hermosäievaurioita (ohentumaa) silmässä on jo hieman näkyvissä, sekä ylä-ja alatemporaalisesti. Kirjoittamisesta on tullut kyllä hankalampaa kuin aikaisemmin, tuntuu että virheitä tulee enemmän ja tätäkin tekstiä olen saanut korjata moneen otteeseen. Oikea silmä vaikuttaa kuin se olisi koko ajan väsynyt, sumuinen ja kipeä. Nyt on tosiaan tämän vuoden aikana tullut kipuja ja jos en ole todella tarkka tippojen kanssa kivut kasvavat ja sateenkaarikin palaa takaisin. Se alun salama minkä näin ennen kuin kaikki alkoi on edelleen läsnä. Olen alle 40v. ja sain sattumalta selville MyHeritagen kautta (diagnoosin jälkeen vasta), että sukumme geeneissä on glaukoomalle altistavia geenejä. Kyseessä luultavasti avokulmaglaukooma, mutta selvää ja luotettavaa syytä tälle ei vielä.ole löytynyt. En edes tajunnut, että glaukooma.voi olla näin aggressiivinen kuin minulla. Muutamassa kuukaudessa jo hermosäievaurioita, vaikka ensimmäisissä kuvissa ei näkynyt mitään. Tässäpä tämä nopeassa pähkinänkuoressa. Toivottavasti tästä on apua muillekin. Kannattaa ottaa oireet vakavasti ja mennä heti lääkäriin jos jotain tälläistä ilmenee.

3

5052

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Useimmiten glaukooma huomataan sattumalta silmälääkärin tarkastuksessa. Joskus tosin silmä voi tulla hyvinkin kipeäksi aivan yhtäkkiä. Minulla on matalapaineglaukooma, joka löytyi sattumalta, joka löytyi muun silmätarkastuksen yhteydessä. Ei oireile muuten, mutta heikentää näkökenttää. Paine mitataan kolmen kuukauden välein ja näkökentät puolen vuoden välein. Lääkkeenä Monoprost ja Cosopt. Kai sokeudun vähitellen. Toinen silmä on jo sokea muun silmäsairauden takia.

      • Anonyymi

        Millaisilla paineilla aloitettiin lääkitys? Itselläni toisen silmäsairauden yhteydessä mitattu silmän paineita, jotka olleet nyt jo pidempään yli 22 ,viimeksi 26 toisessa silmässä.


    • Anonyymi

      3-4 v sitten glaukooma, oireeton. Pimeimpään vuodenaikaan eteni, kunnes älysin peittää toisen silmän ja tajusin, etten näe oikealla enää mitään. Tippoja, pillereitä, laseria,leikkaus näkösilmään, muovi-implantti sokkosilmään. hyvin menee, ei ajokorttiakaan pois. Pertti Tiainen, Heinola

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1552
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe