Kuinka saada oma runoteos arvosteltavaksi johonkin?

Olen julkaissut omakustanteen, mielestäni kirja on vähintään yhtä tasokas kuin suurten kustantamoiden julkaisemat teokset, tosin aihepiiri ei ehkä nykyaikaan ole riittävän mediaseksikäs (se ikuinen RAKKAUS).

Olen lähettänyt arvostelukappaleet kirjastani melkein kaikkiin paikallisiin sanomalehtien toimituksiin, ollut yhteydessä erilaisiin blogeihin ja arvostelusivustoihin – kaikkialta kaikuu pelkkää hiljaisuutta, yhden arvostelusivuston päätoimittaja sentään vaivautui vastaamaan, että heillä toimitus ITSE valitsee kirjat, jotka haluaa arvostella, eikä ehdotuksia oteta vastaan. Jotain hän kommentoi myös omakustanteesta, että ne on yleensä niin amatöörimäisiä ettei niitä kukaan halua lukea. Aikamoista ennakkoluuloa ja kohtuutonta yleistämistä, sanoisin.

Olen siis hengentuotokseni kanssa täysin yksin, enkä enää keksi mitä ovia voisi lähteä kopputtamaan. Tuntuu että kaikilla on tympeä ennakkoasenne, koska kirjani on omakustanne. Mikä siis neuvoksi? Olisin kyllä valmis maksamaankin jollekin rehellisestä julkisesta arvostelusta, mutta mistä näitä tyyppejä/medioita löytäisi?

Kiitos etukäteen mahdollisista neuvoistanne, ja oikein hyvää kevään odotusta kaikille palstalaisille.
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen julkaissut omakustanteen, mielestäni kirja on vähintään yhtä tasokas kuin suurten kustantamoiden julkaisemat teokset, tosin aihepiiri ei ehkä nykyaikaan ole riittävän mediaseksikäs (se ikuinen RAKKAUS).

Olen lähettänyt arvostelukappaleet kirjastani melkein kaikkiin paikallisiin sanomalehtien toimituksiin, ollut yhteydessä erilaisiin blogeihin ja arvostelusivustoihin – kaikkialta kaikuu pelkkää hiljaisuutta, yhden arvostelusivuston päätoimittaja sentään vaivautui vastaamaan, että heillä toimitus ITSE valitsee kirjat, jotka haluaa arvostella, eikä ehdotuksia oteta vastaan. Jotain hän kommentoi myös omakustanteesta, että ne on yleensä niin amatöörimäisiä ettei niitä kukaan halua lukea. Aikamoista ennakkoluuloa ja kohtuutonta yleistämistä, sanoisin.

Olen siis hengentuotokseni kanssa täysin yksin, enkä enää keksi mitä ovia voisi lähteä kopputtamaan. Tuntuu että kaikilla on tympeä ennakkoasenne, koska kirjani on omakustanne. Mikä siis neuvoksi? Olisin kyllä valmis maksamaankin jollekin rehellisestä julkisesta arvostelusta, mutta mistä näitä tyyppejä/medioita löytäisi?

Kiitos etukäteen mahdollisista neuvoistanne, ja oikein hyvää kevään odotusta kaikille palstalaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu