Olen syönyt syksystä lähtien d-vitamiinia, eli ohjeen mukaisesti yhden päivässä. En löydä kuitenkaan tietoa siitä, kuinka pitkälle kevääseen d-vitamiinia olisi hyvä syödä?
Eli milloin auringon valosta saa tarvittavan annoksen?
Kiitos, ja hyvää kevään alkua!
Eli milloin auringon valosta saa tarvittavan annoksen?
Kiitos, ja hyvää kevään alkua!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkistaa pian uudet ravintosuositukset, joissa D-vitamiinin saantisuositusta nostetaan 50 %, 5 µg:sta/vrk 7,5 µg:aan/vrk. Yhdysvalloissa suositus on 10 µg/vrk ja Kanadassa 15 µg/vrk. Niitäkin vaaditaan nostettaviksi.
Suomessa tehdyissä väestötutkimuksissa onkin toistuvasti osoitettu verinäytteistä, että suurin osa meistä saa D- vitamiinia aivan liian vähän. Ainoa keino saada rittävästi D- vitamiinia pimeänä vuodenaikana on ottaa sitä ruoan lisänä tai lähteä etelän aurinkoon.
Edellinen suositus 5 µg/vrk oli vuodelta 1997, jolloin viranomaiset eivät vielä uskoneet, että D-vitamiini ehkäisee mm. syöpätauteja, diabetesta, fibromyalgiaa, lihomista (leptiiniä) ja dementiaa. Syöpätutkijoiden uudet havainnot ovat kuitenkin kaikkein painavimmat syyt suosituksen nostoon. Harvardin yliopiston asiantuntijoiden – mm. tohtori Ed Giovannuccin – mukaan 30 % kaikista syövistä voitaisiin ehkäistä lisäämällä D-vitamiinin saantia reilusti nykyisestä (siis amerikkalaisten 20 µg:sta).
Reumasäätiön sairaalan entinen ylilääkäri, professori Heikki Isomäki vaati vuonna 2001 Helsingin Sanomissa D- vitamiinin viranomaissuosituksen nostamista 50-kertaiseksi. "Ihminen on alunperin kehittynyt Afrikassa, jossa auringonvalosta saadaan päivittäin D-vitamiinia 250 µg. Tämän rinnalla ravinnosta saatava määrä – usein alle 5 µg/ vrk – on merkityksetön. Kun ihminen on vuosituhanten saatossa muuttanut Pohjolaan, jää hän ilman auringonvalon D-vitamiinia", muistuttaa Isomäki. D-vitamiini parantaa myös kalkin imeytymistä mikä ehkäisee luukatoa ja ikääntyvien ihmisten lihaskuntoa. Muualla maailmassa suositellaan 15 µg/vrk, mutta sitäkin pidetään riittämättömänä.
Miksei suositusta sitten nostettu Suomessa kerralla enempää? Suomen edustajina Pohjoismaisessa asiaa viime kesänä käsitelleessä kokouksessa olivat Antti Aro ja Mikael Fogelholm, kumpikin tunnettuja lisäravinteiden vastustajia. Heille taisi olla kova paikka myöntää olleensa vuosikymmeniä väärässä. Enempään he eivät suostuneet tällä kertaa, koska jo uudenkin suosituksen noudattaminen vaatii D-vitamiinin ottamista ruoan lisänä. Tietoa suosituksen nostosta onkin pantattu niin kauan kuin mahdollista. Viranomaiset ovat pääasiassa pelotelleet D- vitamiinin yliannostelun vaaroilla. Täysin aiheetta.
D-vitamiinin viitearvot liian matalat
D-vitamiinitasetta arvioidaan mittamalla verestä
25-hydroxoksivitamiini D. Viitearvoina on käytetty Gaussin käyrän mukaista jakaumaa, joka saadaan "terveistä" henklöistä, jotka eivät ole olleet alttiina auringonvalolle. Nämä viitearvot ovat liian matalat, kirjoittaa New England Journal of Medicine 03.02.2005.
D-vitamiinia saa parhaiten kalasta ja kalaöljyvalmisteista sekä monivitamiinitableteista. Tohtori Giovannuccin mukaan vitamiinitableteistakaan (ohjeen mukaisesti käytettynä) ei saada riittävästi D-vitamiinia.
Olen samaa mieltä tohtori Tolosen kanssa siitä että d-vitamiinia pitäsi saada huomattavasti enemmän päivässä mitä tämänpäivän suositus on.
Ihminen tuottaa 250ug :ta d-vitamiinia pelkästään olemalla aurigossa 20 minuuttia. Eli tuo päivän suositus 5 ug:ta on naurettava.
Haluaisin kysyä Toloselta että, mihin tutkimukseen perustui aina vuoteen 1965 saakka oleva saantisuositus 4000 IU:ta päivässä ja mihin tutkimuksiin tämän suosituksen lasku myöhemmin perustui?
Itse olen tänä talvena syönyt d-vitamiinia noin 5000 IU:ta päivässä ja atooppinen ihottuma ei ole enää vaivannut. Muutamasta muustakin ongelmasta olen päässyt. :-)
Vitamin D May Ease Depression
http://my.webmd.com/content/article/91/101374.htm
----------------------
"Suomalainen saa ruuasta liian vähän D-vitamiinia
D-vitamiinia syntyy kehossa kun aurinko paistaa. Sen lisäksi D-vitamiinia on nautittava
syömällä esimerkiksi kalaa, jotta luusto, lihakset ja sydän pysyvät kunnossa.
Ihmisten D-vitamiinien tarve on paljon suurempi kuin mitä tähän saakka on uskottu.
D-vitamiini ei vain vahvista luustoa, vaan se voi auttaa ehkäisemään myös syöpiä ja sydän- ja
verisuonitauteja. Aurinkoa saava iho tuottaa D-vitamiinia itse, mutta sen lisäksi vitamiinin saantia
on täydennettävä ravinnolla. Tuoreissa pohjoismaisissa ravitsemuksissa D-vitamiinin saantia on
täydennettävä ravinnolla. Tuoreissa pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa D-vitamiinin päivittäinen
saantisuositus on nostettu viidestä mikrogrammasta 7,5 mikrogrammaan. Suositus on voimassa ympäri vuoden.
Tällä hetkellä suomalaisnainen saa ruuasta noin puolet D-vitamiinin saantisuosituksesta.
Vaarana osteoporoosi
D-vitamiinin puutos saattaa aiheuttaa lihasten heikkoutta ja aristusta. Se saattaa vaikeuttaa myös
nopeutta, tarkkuutta ja voimaa vaativia suorituksia. Lievä puutostila aiheuttaa harvoin selviä
oireita, mutta se voi jatkuessaan lisätä muun muassa osteoporoosin riskiä.
Kalaa on pakko syödä paljon, jos haluaa tyydyttää D-vitamiinintarpeensa vain ruokavalion keinoin.
Kalaa pitäisi syödä 200-300 grammaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen.
Parhaita D-vitamiinin lähteitä ovat muun muassa lohi, siika, ankerias, palas, kirjolohi, sardiini ja
silli.
Kalalajien vaihtelu on tärkeää, koska vain yhtä tai kahta kalalajia runsaasti syövä saattaa
altistua ympäristömyrkyille, kuten dioksiinille ja elohopealle. Dioksiinia on Itämerestä
pyydetyissä suurissa silakoissa ja lohessa. (Kunto Plus 3/2005)"
toukokuusta-elokuuhun saa auringonvaloa niin että lisäravinteita ei ole välttämätöntä syödä.