Kun yksi tekee koko ajan tahallisesti pahoin

Ihmiset ymmällään kun joukosta erottuu yksi, kaksi, muutama, jotka tuntemattomasta syystä - koska mistä nuoret tietäisivät kaiken kun ovat nuoria - agitoivat muita.

Olisiko elämä hitaampaa, kutsuttakoon 'hidasjärkisempää' huonon omatunnon takia, olkoon elämä rauhallisempaa, kuuntelupainotteista, toisisa huomioon ottava, naisellisempaakin......ja saapuko piste lausen loppuun kun päädytään feminismin kasvuun miesten osalta...ja naisten.

Mutta ihmettelylle ei näy loppua kun kysytään, miksi joukossa on lapsia, jotka vahingoittavat muita ihmisiä, esineitä.
He kilpailevat kaikesta, mutta humanistisissa tilanteissa jäävät seisomaan sormi suussa. Mikä heikkous kovuuden keskellä. Ohittaa meitä kyseinen lapsi vaille muistoa, mutta kun lapsi ei peräänny eikä jätä rauhaan, mutta hyökkää, vaikka ei kuuluu joukkoon.

Mikä sellainen syy on käytökseen?

Vihaisuus, sadismi, verenhimo tarttuu muihin lapsiin, aikuisiin.

"Mun isä on poliisi!" - militantin lapsi ylpeilee.

"Hänen isänsä on poliisi!" - kaikki lapset toistavat.

Poliisillekin on erilaista käyttöä eri tilanteissa.

No joo, että oli yksi poliisipoika luokassa, joka järjestäytynyt, rauhallinen, mutta myös etäinen, ainakin mulle.
Ehkä se isän poliittisuus aktivoituu myöhemmin jossakin vaiheessa itse poliisin pojallakin, mutta ei nyt.
No mutta paikkakin oli nimeltään Rauhala.

Entä vaikeampi maasto, jossa tapahtuu.
Mitä poliisin poika tietää...

Pinnistämme mustikuvia opiskeluajoista.

"Ei kun nyt olet väärässä" - sanovat - "luokan takimmaiset raskaan musiikin kuuntelijat ovat ne pahikset ja angstin levittäjät".

Hmm....puntarista puuttuu painoja.